LXXXI.
Petteri Gudge oli usein mukana näillä metsästysreissuilla. Ihme kyllä, Petterin mieli oli samanlainen kuin noiden sotilaspoikien, jotka eivät olleet nähneetkään sotaa. Petteri oli lukenut sotauutisia viisi vuotta, mutta ei ollut saanut tapella; ja nyt hän havaitsi että hän halusi tapella. Ennen hän ei lainkaan halunnut tapella, sillä hän olisi joutunut vaaraan tulla haavotetuksi tai tapetuksi; mutta nyt ei ollut enää mitään sellaista vaaraa, ja nyt voi tappelemisesta nauttia. Entisinä aikoina olivat ihmiset sanoneet häntä pelkuriraukaksi ja hän oli itsekin uskonut sen; mutta nyt hän huomasi ettei se ollutkaan totta; hän oli yhtä urhoollinen kuin yksikään koko joukosta.
Oikea asianlaita oli se, että Petterillä ei ollut ollut hauskaa nuoruudessaan, hän ei ollut oppinut, niinkuin kauppakamarin ja kauppiasten ja tehtailijain liiton nuoremmat jäsenet, lyömään pientä valkosta palloa erilaisilla nuijilla ympäri kenttää. Petteri oli kuin liikemies, jolla ei oikeastaan ollut ollut mitään lapsuusaikaa, ja vanhempana lääkärin määräyksestä alkaa harjottaa jotakin urheilua. Petterin urheiluksi tuli pistää revolveri takataskuunsa ja ottaa patukka käteensä sekä hyökätä johonkin huoneeseen, jossa kolmekymmentä tai neljäkymmentä venäläistä partoineen päivineen koetti ottaa selvää englanninkielen ongelmoista. Petteri kiljasi ja näki niiden hädissään juoksevan sinne tänne, jolloin hän seurasi kintereillä ja iski patukallaan jokaista päätä, minkä ulottuville tuli, ja jollei päitä ollut näkösällä, iski hän ympärilleen niin kauvan, että taaskin löysi jonkun pään. Erikoista nautintoa tuotti hänelle, jos hän sai heitä heitetyksi portaita alas mullin mallin; ja jos hän sai heitä viskotuksi ikkunoista, oli se vieläkin virkistävämpää ja hän huusi ja kirkui riemusta. Hän oppi joitakin heidän huudahduksistaan — ulkomaalaista pötyä, mitä lie ollut — ja hän kirosi heitä heidän omalla kielellään. Hänen luonteessaan oli koko joukon apinaa, ja kun hän oppi tuntemaan näitä ihmisiä paremmin, alkoi hän matkia heidän kädenliikkeitään ja kauhistuksen ilmeitä ja sai koko huoneentäyden "kapulajusseja" nauraa hohottamaan aivan katketakseen. Oli eräs kuuluisa liikkuvien kuvien komeljanttari, jolla oli suuret juhlat, ja Petteri matki tämän käyntiä, laahustellen jonkun hikipajatyöläis-paran luo potkasten häntä takapuoleen tai astuen hänen varpailleen ja samalla sylkästen häntä vasten kasvoja. Joten "kapulajussit" rupesivat pitämään hänestä tavattomasti, ja pakottivat tulemaan kanssaan joka retkelle.
Myöhemmin, kun hallitus rupesi murskaamaan kommunistipuoluetta ja kommunistista työväenpuoluetta, kasvoi Petterin maine ja suosio. Sillä nyt, hyökkäysten ja pieksäjäisten lisäksi, salapoliisit ja urkkijat ja "kapulajussit" paimensivat noiden järjestöjen jäseniä sadottain vankilaan ja "tutkivat" heitä. Ja aina tarvittiin Petteriä näissä; hänen tietonsa punikeista teki hänet välttämättömäksi ja hänestä tuli koko toiminnan pää. Oli järjestetty "Pätkä" Guntonin ja muiden kätyrien kautta että kommunistipuolue ja kommunistinen työväenpuolue pitivät kokouksiaan samana iltana yli koko maan; ja seuraavana aamuna ilmotettiin suurella riemulla sanomalehdissä koko maailmalle että kaikkiin kokouksiin oli hyökätty jokapaikassa samalla hetkellä ja tuhansia kommunisteja pantu vankilaan. American Cityssä oli Yhdysvaltain hallitus vuokrannut suuren huoneuston, joka oli Guffeyn konttorin yhteydessä, ja pitkin yötä ja vielä seuraavana aamunakin tuotiin joukottain vangituita punikkeja, kunnes niitä oli enemmän kuin neljäsataa. Heidät sullottiin näihin huoneisiin, joissa ei ollut kylliksi tilaa heidän edes istua lattialle; ja tietysti siellä vallitsi kamala hälinä, kirouksia ja rusikoitujen ihmisten valituksia, sekä löyhkä, joka veti vertoja eläintarhan apinahäkin löyhkälle.
Vankeja pidettiin näissä huoneissa useita viikkoja ja yhä vain tuotiin lisää; heitä oli niin paljon, että naiset oli pakko eristää — heidät asetettiin käymälöihin. Useat vangeista tulivat sairaiksi, tai olivat olevinaan sairaita, useat heistä tulivat hulluiksi, tai olivat tulevinaan hulluiksi, useat heistä kuolivat, tai olivat kuolevinaan. Ja tietenkin salonki-punikit ja muut radikaalit ulkopuolella nostivat hirveän elämän. Heillä ei ollut enää sanomalehtiä eivätkä he enää voineet pitää kokouksia, ja kun he yrittivät levittää lentolehtisiä, ottivat postiviranomaiset ne takavarikkoon; mutta kaikesta huolimatta he onnistuivat herättämään huomiota, ja Petterin urkkijat ilmottivat, ketä ne ovat, ja Petteri suunnitteli uusia hyökkäyksiä, ja taaskin tuotiin lisää vankeja. Muutaman "pommijutun" yhteydessä, joka oli saatu ilmi idässä, oli löydetty hitunen vaaleanpunasta paperia, jota oli käytetty lentolehtisten painamiseen tai räjähdysaineiden käärepaperina, ei oltu aivan varmoja tästä. Kuitenkin nuo salaiset toimistot, joista Guffeyn oli yksi, jakoivat tätä samaa paperia ympäri maan, ja joka kerta kun haluttiin tuhota joku punikki, löydettiin tätä "vaaleanpunasta paperia" hänen hoteistaan, ja sanomalehdet haukkuivat häntä katalaksi salaliittolaiseksi, joka lähettelee helvetinkoneita postin kautta.