PAIMENET.
Voi paimenten öitä erämaassa.
Haaskalta, kaukaa korpin viimeinen huuto. Pimeys, pimeys vyöryi maailman yli niinkuin musta meri.
Skorpionit vaanivat hietikolla. Yö oli pantterin silmiä täynnä ja shakaalin ulvonta leikkasi ilmaa niinkuin nuoli. Nuotiomme kitui ja laumamme vapisi sen luona.
— Sinäkin vapisit, sydän.
Tunsithan
pahojen henkien hiipivän yössä.
Aavistit:
tuhannen pahaa tahtoa vaani
raatelu-valmiina
— niinkuin tuhannen
julmaa, korpinkyntistä mustaa kouraa
tai pedon hammasta —
ympärilläsi erämaassa,
pimeän meressä, kaikkialla,
lämmintä vertasi janoten
niinkuin pantteri janoo
nuoren karitsan verta.
Ei ole koskaan nähty tällaista yötä erämaassa. Taivas: — tähdistä kudottu kangas. Ja kaikki tähdet kiertävät suurinta, kauneinta tähteä, jota ei koskaan ennen mikään silmä nähnyt. Erämaan hiekkaan sataa pieniä tähtiä lukemattomasti.
Nähkää:
ei ole varjoja, yötä.
Tunnemme:
ei ole enää pelkoa, vihaa,
paha on kuollut,
maa on kaunis ja nuori
ja ihmeitä täynnä:
pantteri nuolee nuorimman vuonan kaulaa,
jännitetyn jousensa laskee metsästäjä,
huulilla lapsen hymy.
Silmämme näkevät unta: tähdistä astuu enkeli niinkuin kaunis Jumala itse. Siunaa maata ja siunaa meitä: — Hetki on tullut, rauha on maanpäällä syntynyt, hyvyys astunut ihmisten joukkoon, maa on ihmisen koti.
(Jouluna 1923.)