ERÄS IN MEMORIAM
Kuin pimeä kaivo sammakkoineen tahi armoton napapiirin yö, joka aivoja painaa ja sielua syö, elo ympäröi sinut kohtaloineen.
Öin korppeina, päivällä mustin ratsain
vihamieliset voimat sieluas
kovin piiritti. Eikä hän, odottamas,
avuks astunut pilven-, ei tulenpatsain.
Maass' ei ilon kyllyyttä juonut suus,
et tyhjissä taivaissa autuutta peri.
Sanat huulilles hyytyivät niinkuin veri.
Lumenvalkoiset koht' ovat hiekalla luus.
Näky viimeinen tämä silmihis piirtyi:
näit laulujen ruumiit paareillaan
ylen hentoina, valkeissa liinoissaan.
— Napinvalajan kauhaan sielus siirtyi.