VAELTAJAN OODI
Kahtahalla on kotipaikka sulla:
toinen kehto on sekä hauta toinen.
Vierahissa kuljet sa kaiken matkaa
toisesta toiseen.
Mutta sentään on jano sulla lentoon
Sallimuksen, äitisi, kämmeneltä
pilviteille, miss' oman siipes isku
tietäsi aukoo.
Sillä tiedät: on omas matka yksin,
kaikki muu on äitisi kämmenellä.
Tahdot, kaiken-nälkäinen, lentos piirin
ohjata loitos.
Kaukaisuuden tuon, mikä silmään siintää,
maiden ääret, myös arot valtamerten,
taivaan tähti-tunturit — kaiken mielit
luonasi nähdä.
Siivet pilven kylkihin arveluitta:
taipaleella saat tuta kaikki tunnot!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa suuntaa.
Kuullen maanituksia Paanin huilun
pilviteiltä jos kevätlehtoon suostut,
joutsenkaulaa kietonet lähteen luona
nauravan neidon —
mut et kauan malta: on kiire sulla.
Kun soi ukkosrumpu ja nuolet sinkoo,
lähdet jälleen: saa veres liekehtimään
taistelun vaisto.
Vastavoimat nyt syvin, huimin pyörtein
tielles kiertää. Saat tuta tuskan nielut,
päivänpaiste-tuokion pienet riemut,
tappion rauhan.
Siellä täällä näät monen miehen luita.
Niistä kaiken on lihan nakerrellut
ahnas paahde tai pedot. Käärme ryömii
silmästä jonkun.
Katsot ympärillesi: aavikoita.
Hiljaisuutta kuuntelet, yksinäinen.
Itses silloin näät sinä ensi kerran
silmästä silmään:
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta;
askelista on veriläikät jääneet;
kaiken yllä on syvä iltarusko:
Kuoleman silmä.
Siivet pilven kylkihin arveluitta:
kohta saavut äitisi kämmenelle!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa maata.