KEVÄÄN ENTEITÄ
Jopa tulit, tuttavani, vares, vanha ystäväni.
Eivät tietenkään ihmiset siellä, jossa kaiken talveakin kuulevat vareksen kajahtelevan basson, osaa tuolle hauskalle linnulle oikeaa arvoa antaa…
Taitavat vihatakin sitä harmajan palttoonsa ja rääkkyvän äänensä vuoksi.
Mutta meille on vares ensimäinen kevään merkki, samoin kuin se syksyisin on viimeinen lähtijä, pelatessaan vaakkuilevaa valssiaan riihen katolla lähtöpäivän aamuna. Me olemme oppineet sitä rakastamaan ja vaikka ei vareksen "soitto olekaan suruista tehty", viehättää sen ääni kuitenkin rakastavaistenkin korvia. Muistelkaamme vain, millä erinomaisella kunnioituksella ja antimella vares ilonsa ilmaisi Jukolan Juhanillekin, koska Juhani istui Männistön Venlan kanssa pellon pientareella. Oikeastaan se oli Eeron unta, mutta luultavasti siinä kuitenkin oli totta toinen puoli.
Tässä kun oikein ilmat lämpesivät, lumi alkoi sulaa ja eteläinen tuuli, sanoivat muutamat:
"Kesän se tästä tekee."
Mutta siihen toiset heti vastaan:
"Mitä hulluja. Eipä vielä ole kuulunut eikä näkynyt varestakaan, vanhaa ystäväämme."
Mutta nyt se on tullut. Se oli ensiksi nähty pappilan tunkiolla, jossa tiettävästi aina on viljemmälti "ylösleikkauksia"' kuin muualla. Hyvä mieli tuli kaikille, sillä nyt saapi olla varma, että tulee kesä; vares, vanha ystävämme, on sen tulollaan ilmoittanut.
Tietenkin niitä on muitakin kevään enteitä, merkkejä maassa ja taivaalla. Jurttulan vaarin vasemmassa nilkassa ja monessa muussa paikassa, jotka kaikki suloista suvea ennustavat. Mutta kummallisinta on, että taatuimmatkin merkit välisti pettävät, varminkaan kevään enne ei pidä paikkaansa. Onhan tapahtunut, että vaikka vareskin on saapunut ja alkanut pesäänsä valmistella, onkin tullut takatalvi, jota on kestänyt monta viikkoa. Yhtä epävarmoja ovat taivaan ja maan merkitkin, vaikka niihin vanhat luottavat ja niistä nousevillekin polville ilmoittavat. Ei ole Jurttulan vaarin nilkan pakotuksestakaan aina taikaa. Saattaa olla suoja-ilmoja viikon kaksi, vaan sitten alkaakin yökylmiä ja päivillä kuostetuulia, ja niistä ei Jurttulan vaarin jalka tiedä mitään.
Mutta minulla on varma merkki, kevään enne sellainen, joka ei koskaan petä. Otan ja juttelen sen nyt, että muutkin kuulevat ja siitä tietävät avovettä odottaa ja valmistautua kevättä vastaanottamaan.
Saattaa olla vielä täysi talvi, pakkasiakin pitää melkoisia, ei ole päivä vitiä rikkonut, sanalla sanoen, täysi talvi on vielä olemassa. Silloin jonakin päivänä näet pitkän rivin tukkipoikia kävellä vihmovan tukkijoelle päin. Eillimmäisillä on laukut selässä ja laukun kielen päällä komeasti välkkyvät uudet, vasta kiitettävällä tavalla voidellut tukkisaappaat.
Ne astuvatkin reimasti, millä hattu, millä vanha kakilakki päässä.
Mutta jälkimmäiset ovat köyhempää sakkia. Heillä ei ole laukkuja, joka on tukkipojan valtakirja. Ei näy heillä uljaita, uusia tukkisaappaitakaan. Mustassa säkissä on heillä "maallista tavaraa" mitä on, ja veltompi on heillä käyntikin.
"No nytkö jo tukkijoelle? Talvihan nyt vielä on!"
"Niin on. Mutta ensi viikolla on kova suvi, joka kaikki pikkujoet tulvilleen nostaa", vastaavat he.
Ja sen olen merkinnyt, että siitä päivästä saapi alkaa kevättä toivomaan, ja epäilemättä se tuleekin. Niin, että tahdoin vain lyhyesti sen tässä sanoa, jos sattuisi niinkin tietämättömiä, etteivät sitä jo ennestään tiedä.
* * * * *
Nyt tänä keväänä on ennustettu varhaista kesää. Ja siltäpä taitaa näyttääkin. Mutta minä epäilen. Ei ole näkynyt yhtään tukkipoikaa vielä liikkeellä.
Tuskin kenellekään on käynyt niin hullusti kuin Mustapään Iisakille, joka on vihollisen visu ja saita, rahan ahne, että vapisee, kun näkee markan. Kuinkapa kävi?
Kävi niin, että oli Iisakilla heiniä kosolta myydä. Kävi ostajia, koska monelta taholta valitettiin rehujen puutetta. Mutta eipä myynyt Iisakki, verean hintaa heinillään piti ja pitkää kevättä ennusteli. Silloin mietittiin miehissä, mikä konsti Iisakille tehtäisiin, että myisi heinänsä tavallisesta hinnasta. — Ja hoksattiinkin konsti.
Tuli lämmin päivä, vainioilla jo päiviä näkyi ja kujat olivat paljaina. Silloin pantiin lähetystö Iisakin luo. Ja lähetystön asiana oli valehdella Iisakille, että västäräkkejä on jo nähty ja että on jo täysi kesä Oulun puolessa, lehmätkin jo laitumella.
Iisakki uskoi, hätääntyi ja arveli:
"Taisivat jäädä minulta heinät myymättä. Voi peto kuitenkin! Vai on jo västäräkki täällä. Siitä ei ole kun kolme viikkoa sulaan veteen, voi kuitenkin."
Silloin eräs lähetystön jäsen oli armahtavainen ja neuvoi:
"Jos minä sinuna olisin, niin kuuluttaisin huutokaupan, ja myisin menemään. Kesääntyväthän ne heinät kuitenkin, ja saanetko tulevana vuonna mitään."
"Olisikohan niitä huutajia?" riemastui Iisakki.
"Kai niitä nyt vielä joku olisi, vaan kun vielä viikkokin kuluu, niin tuskinpa enää kukaan heiniä ostaa."
Ja ensi sunnuntaina kuulutti Iisakki huutokaupan, johon kertyi kovasti väkeä. Mutta ei puoltakaan hintaa saanut Iisakki nyt heinistään.
Ja kuuluu nyt jälestäpäin saaneen tietää, ettei västäräkki ole vieläkään saapunut.