Kannel.
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi,
Sisko sillä yksinäisyys,
Kaima hongikon humina.
Tulkatte Suvannon urhot
Maantyöstä, erän ajosta,
Tulkatte ehtoisat emännät
Mansikalta, Muurikilta,
Sekä neidet naurusuiset
Ja kaikki Kalevan kansa —
Viikon huolet heittäötte,
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi.
Tulkatte, tulinen varsa
Korjan kirjotun edessä,
Konsa hanki kannattavi,
Kattavi kidehelyillä
Metsät, mannut, ummet lammet,
Ja on taipalet lyhyet.
Tulkatte kesätiloilla,
Naiset aisaslaudaksilla
Sekä kaikki nuori kansa,
Miehet astuen edellä,
Konsa mänty, konsa kuusi
Nuorennoksia noruvi,
Tahi kukkivi kanerva;
Tulkatte joka talosta
Kiemurrellen kankahia,
Poikki soiden porraspuiden.
Tulkatte vedentakaiset,
Tulkatte punaisin pursin
Päällä purjehet siniset.
Tulkatte joka pyhäksi,
Viikon pitkän päättyessä,
Salon pitkiltä periltä,
Sankean meren sivuilta,
Riemusille, soittosille,
Soitoille Suvannon kansan.
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi.
Noinpa virkki Väinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen:
"En kiitä elon hyvyyttä,
Enkä riistan rikkautta,
Jost' on heimoni hajalla;
Kiitän mielien syvyyttä,
Kansan kaiken rakkautta,
Jos on leipäkin vajalla. —
"Kyllä kansani suruissa
Näillä soitteluilla Suomen
Päänsä pystyssä pitävi.
Mutta Sampuen muruista
Silloin onni, uusi huomen,
Myöskin maalleni itävi."
Viikon huolet heittäötte,
Tulkatte joka pyhäksi
Soitoille sorean Suomen:
Soitto on suruista luotu
Illan pitkäksi iloksi,
Soma on soitossa eleä,
Soitto Suomen yhdistävi!