Robert Burns.
1. Jos mikä lie!
Ken kunniallista köyhyyttään
On häpeissään, tai mitä, lie,
Hän raukka on ja väistykään!
Pää pystyyn mies, jos mikä lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Lie halpa työs, tai mitä lie!
Vain kullan leima sääty on,
Mies kultaa on, jos mikä lie.
Viis siitä, syökö kontistaan,
On sarkainen, vai mikä lie!
On houkka houkka loistossaan,
Ja mies on mies, jos miten lie!
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos kiilloton ja mikä lie,
Niin suora mies, vaikk' köyhäkin,
On kuningas, jos mikä lie.
Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa,
— Ties Loordiko, vai mikä lie
Jos sadatkin tuo pelkoon saa,
Hän nahjus on, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos helyt, tähdet mitä lie,
Mies vapaamieli näkee nuot
Ja naurahtaa, jos mikä lie.
Kuningas viittaa: valmis on
Parooni, kreivi — mikä lie;
Mut kunnonmiehen tekohon
Ei pysty hän, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Jos nimein sointu mikä lie,
Niin kykys, voimas tunto tyyn'
On ylempää, jos mikä lie.
Niin uskohan siks muuttuvan,
— Ja muuttuu siks, jos mikä lie!
Ett' tunnontyös ja kuntos myös
Vie valtaan sun, jos mikä lie.
Jos mikä lie ja mikä lie,
Viel' ajan näät, jos mikä lie,
Kun mies ja mies ne halki maan
On veljiä, jos mikä lie.
2. Myllärin Miska.
Hui, hai! Myllärin Miska,
Jauhomekko-mies!
Pussiin markkoja pyytää,
Penneiks jäävän ties.
Niin oli jauhossa mies,
Jauhossa lakki ja niska,
Jauhoinen oli suu,
Jolla suuteli Miska.
Hei, sitä Myllärin Miskaa,
Säkkein jauhajaa!
Siinä se virkamies on,
Kokoo tavaraa;
Laariin jauhoja saa,
Markkoja arkkuun viskaa;
Sattuis, vaikka liivini sais
Myllärin Jauho-Miska.
3.
Jo taatto kielsi, äiti kielsi,
Ei kieltoa kuullut hän;
Ei tyttö kuullut, ei liemen luullut
Niin karvaaks kääntyvän.
Ja poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Kili, lehmä ja allas, nurmenkallas,
Ja rahojakin yli sa'an,
Lisäks impi kaino ja torpan aino,
Sulo, viehkeä katseeltaan.
Mut poikahuippari Jumping John
Hän petti kaunoisen —
Oi, poikahuippari Jumping John
Kun petti kaunoisen!
Kolme mustalaista.
(Nicolaus Lenan.)
Kolme mustalaista mä näin
Yönpidoss' ahteen alla,
Kun pyrin vaivalla eteenpäin
Hietikko-kankahalla.
Yksi istui varjossa puun,
Vingutti viulunmoista;
Soitteli säihkeessä illan suun
Kiihkoista lauleloista.
Toinen piippu hampaissaan
Seurasi sauhua silmin,
Tyytyväisnä kuin onnet maan
Kaikk' olis löytänyt ilmin.
Kolmas se nukkua maiskottaa,
Puussa symbaali huiski.
Kieleen tuulonen soinnut saa,
Mieleen unta ne kuiski.
Vaatteet heillä on ryysykkäät,
Kirjavat paikat vilkkuu;
Mutta vapaina uhmapäät
Kohtaloitakin ilkkuu.
Kaikissa näin, miten mailmanlois,
Kun elo yöhön hiipi,
Sauhutti, nukkui, soitti sen pois —
Kaikkea halveksiipi.
Kauvan taakseni vilkaisin
Mustalaisihin noihin,
Kulmiin tummanruskeihin,
Mustiin hiuskiharoihin.
Childe Harold.
(Heinrich Heine.)
Vankan laivan, mustan aivan,
Verkkaan purjehtivan näät.
Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin
Ruumiinvartioiden päät.
Kuolinsija! — Runoilija
Kasvoin kalpein lepää siin';
Silmä siintää, katseen kiintää
Vielä taivaan sinerviin.
Vetten vyöstä soi kuin yöstä
Huuto sairaan vellamon,
Laitaan purren hiljaa surren
Aalto vaipuu kuolohon.
Kun vienoinna aamu hohti.
(Karl A. Tavaststjerna.)
Kun vienoinna aamu hohti,
Ja usvat siinnossa näin,
Mun vei rusomaininki kohti
Kevätunten impehen päin.
Mä näin, miten tieltäni luisti
Hän rannan rimpien taa
Ja kaihoten tukkaa puisti,
Hajakutria, kiiltoisaa.
Kun kyntörastas jo puussa
Univalvein lauluhun käy,
Kun veet heräs salmen suussa,
Niin häntä ei enää näy.
Sanotaan, jos kuoleva kohtaa
Yliluonnollisen niin,
Tiet vaaroihin hänet johtaa,
Jos kuinka hän käänteliin.
Mut vaara se on oma rinta,
Hän ei sitä välttää voi,
Kuvasarjaa vaarallisinta,
Min mielikuvitus loi.