Ruispiennar vienosti tuoksi.
Ruispiennar vienosti tuoksi
Apilalle ja virnallen.
Mä näin kuka sinne juoksi,
Ja hiivin rukiisen.
Pää kutrikas häämötti ikään,
Luo neidon istuuduin.
En ollut millänikään;
Hän väistyi pilkkasuin.
Mut tähkät ne yllä nuokkuu
— Ei turva haittaa tee —
Ja neidon rinta huokuu,
Käsi kortta jo hapuilee.
Hän päänsä äkkiä käänsi,
Vaikk' istuin mykkänä, vait:
— "Niin — kuinka?" hän värjyen äänsi,
Ja korsi se katkes kait.
On virnan ja apilan tuokse,
Ja perhot ne liihottaa;
Hän väisteli, hiipi luokse,
Hymis lempeä taivas ja maa.