TRUBADUURI.
Kuningas ylhänä istui Toulousessa loistossaan,
Hän valloittanut oli helmen, kevätriemujen maan.
"Ja nyt, kun taisto taukos, kun vaipui miekat,
Ma hoviini tahdon liittää maan lauluniekat.
"On laulajan äsken nähty sivu linnan kulkeneen,
Ja juuri uljaimman heistä, Guillem Dorén.
Kai uhman nään, mut loistoon hän salaa huokaa!
Te lempein väkivalloin mies luokseni tuokaa."
On kuninkaan sana soinut, on vartiat kuulleet tään,
He trubaduurin jo sisään tuo keskessään.
Vait kirkkain otsin seisoo siin lauluniekka;
On olalla kannel kuulu, mut vyöllä miekka.
"Haa, valtaherraas vältät? — ties hiipivä vuorille on,
Miss' yöhön huutavi huuhkain, rajakreivi Raymond.
Mut hänet löin ja rauhan Provence'iin saatoin:
Lie kuningas uljaampi laulaa kuin kreivi maatoin.
"Tai onko laulujen maassa jo laulu laannut — vai?
Miss' urhot sankaritöistään ikimaineen sai!
Ei yössä laulu viihdy, sä käy siis valoon:
Ma tahdon sun kuuluksi saattaa ja loistoon jaloon."
Jo hehkuu laulajan poski, jo silmä säihkyilee;
Hän soljesta kantelon päästää, Guillem Doré,
Sen kultakieltä iskee, ja laulu raikuu —
Hänen äänensä viime kerran Provencessa kaikuu.
"Ma urkkijajoukkoos mustaan jo herjaa laulanut oon,
Mut toinen lauluni vielä jäi kanteloon:
— He väijyi sielun rauhaa ja raasti tunnot —
Sä miehet ja vaimot surmaat ja ruumiit runnot.
"Tääll' laaksojen suojassa väikkyi tää sorja Provence,
Ja kevään hehkuhun puhkes la gaye science.
Tääll' luona meren vienon ja vihreän vuoren
Se riemussa, innossa sykki syän kansan nuoren.
"Sa katsos, sankari, työtäs! — on poltettu, ryöstetty maa!
Ei päivän paahdetta vastaan pääs siimestä saa.
On orjan arkuus mykkä tai kuolon yötä,
Ja jos maassa on rauha, se tullut on korppein myötä.
"Sa, rauhanruhtinas, kerskaat nyt tehnees mainetyös,
Jota palkattu valhe lauluin ois laulava myös.
Ja laulu soikin sulle, et toivo turhaa,
Väkivaltaa laulu on soiva ja inhoa, murhaa.
"Mut rinnalla toinen laulu se pilviin nouseva on,
Ja sen saa urhea kansa, saa uljas Raymond.
Kautt' aikain ne laulaa rinnoin, kuink' kuoli kansa" —
Ei loppuun laulanut koskaan hän lauluansa.
Kuningas raivoten värjyy, veri miekasta hurmeilee,
Ja kannel kädessä vaipuu Guillem Doré.
On otsa kirkas vielä, ja hymyy huuli,
Ja herjasi viimeinen lause, min kenkään kuuli.
Mut laulu, min trubaduuri on laulanut kuollessaan,
On veikaten lentänyt halki Provencen maan.
Ja vaikk' on kuningas kuollut, viel' laulu raikuu,
Väkivaltaa ja murhaa soiden kautt' aikain kaikuu.
1901.