SATU.
Oli kerran kuninkaantytär hento kuin pieni vilukukka. Ja Elämä tuli eikä kuullut häntä, sillä hänen äänensä oli hiljainen.
Ja kuninkaantytär otti sydämen rinnastaan ja puhui sille. Se oli jalomuotoine kuin malja punaista rubiinia.
Ja kuninkaantytär hän meni pois päivääkään elämättä. Mutta sydän kiisi kuin soihtu yli erämaiden, löysi Elämän ja särkyi punaisiksi pisaroiksi hänen julmille käsilleen.