KAIPAUS.
(Paimenlaulu, lyhennetty.)
Missä lienee
Neitoseni,
Tyttö rukka, kaunoiseni!
Kun ei kuulla
Lehmän luulla
Tuolla pullittavan suolla!
Kuule kultain,
Kun ma huudan,
Tyttö rukka, kaunis tyttö!
Mielen hauto,
Mielen kautto,
Mielen vietto, nuori neito!
Etkös enää
Tule tänne,
Sinun poikas poveen lennä?
Muistan äsken
Kahdenkesken
Kuin istuimme kukkain keskell'
Neitoseni
Sylissäni
Pitelin, ja vieressäni;
Kuiskuttelin,
Muiskuttelin,
Muinoisia muistuttelin.
Pientarilla
Pienoisilla
Usein oltiin leikkisillä;
Lepikossa,
Lehdikossa
Usein käytiin karpalossa.
Talvisella
Tanterella
Lennätimme hevosella,
Mäkilöillä
Rekilöillä
Sekä päivill' että öillä.
Aiat muuttuu,
Päivät puuttuu,
Miehen mieli yksin juuttuu.
Nyt ma laitan
Laivat, taitan
Rosohonkia salossa;
Nyt mä kaivan
Suot, ja raivaan
Rumamurtoja palossa.
Ruoat, leivät
Mielein veivät, (ääni kaukana)
»Kahdet kuiten rakkaat jäivät».
Mitä kuulen? (ääni)
»Tulen, tulen!»
Täss' on taikaus mä luulen.
Kuka siellä? — (ääni lähempänä)
»Vielä, vielä
Yksi ystävä on tiellä».
Korvat että
Silmät pettää,
Peloittaapi koko mehtä! —
»Tuo on multa».
Tuo on sulta! —
»Poika rukka!» — Tyttö kulta!