LEIJONALIPPU
Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Olet karaistu kentillä taistojen, olet elänyt vainojen aikaa, läpi veristen vuosisatojen sinun säiläs säihkyy ja kaikaa.
On Reinin rannoilta Tonavaan nimes kerran pelkoa tuonut, ja tanner Puolan ja Bööminmaan on hurmehestasi juonut, ja syvälle Balkanin metsihin sinun kunnias jäljet johtaa ja päivät Narvan ja Lützenin ne kruunusi kivinä hohtaa.
Sua, Suomen Leijona, tervehdin! Taas voimasi valveutuvat, ja sadoin ja sadointuhansin rivit takanas taajentuvat. On vapaudenpäivästäs sana hiihdetty salosta saloon: koko kansa sun seuraa jälkiäs, joka sydän on syttynyt paloon.
On sinuun kansa katsonut surun, tuskan päivänänsä: veri usein on taljasi tahrannut, ei häpeä ikänänsä. Nyt takanas kulkevan miljoonain nään loistos ja kunnias tiellä, sydän yks, veri yks on heillä vain, vala yksi veressä heillä.
Sinä Suomen Leijona, mahtias ei enää maahan syöstä. Sinä katso: kunniavahtinas ovat urhot kumpujen yöstä. Sun lähelläsi ma Lallin nään, jok' ei kärsinyt vierasta miestä, ja Pentti Poutun harmaan pään, joka uhmas herrojen iestä.
Ja Ilkka hymyten kaulastaan pois hirttonuoran heittää. Stålhandske rintansa haarniskaan hän haavainsa kunnian peittää, ja nuoren Schwerinin kulkevan nään vierellä vanhan Drufvan ja väärää jalkaa astuvan, kuten aina, ma nään Sven Dufvan.
Sinä Suomen Leijona, valtainen on saattoväkesi luku: sua seuraa raatajat korpien ja Paavo ja Paavon suku, joka vakoonsa hukkaan kylvänyt jyvän köyhän on monen kerran ja aapisen puuhun veistänyt ja vuottanut ihmettä Herran.
Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon sinun kunnianpäiväsi koiton. Sinä johdat ihanaan taisteloon, sinä annat vaaran ja voiton!