JOBIN IKÄVÄ
Olet, Herra, sa armossa siunannut mun huoneeni monin verroin, olet vaimot ja lapset antanut ja karjaa kaksin kerroin.
Olen taas idän maiden ma mahtavin,
joka päivä mun valtani varttuu,
mut katso, Herra, kuitenkin
minun murheeni kuorma karttuu.
En ole ma enää entinen,
en itseeni voi luottaa.
Paras oisi mun kulkea korpehen
ja siellä mun päivääni vuottaa.
En taloni kunnialla voi
minä ostaa mieleni rauhaa,
kun epäilyksen äänet soi
ja tuomion pasuuna pauhaa.
Ja tuskaa sen haavan polttelon, min löit sa, ei paranna mikään. Ja mun tuskani yksin se omaani on ja se kasvaa iästä ikään.