YSTÄVÄLLENI ULLAKKOKAMARISSA
Kuin kohtalosi linnun tumma siipi sun ylles katon räystäs ojentuu, sen alla yö ja tyhjyys uneksuu ja linnut väsyneet sen suojaan hiipi.
Jo syksy lehdet puiston puista riipi ja kaupunkimme hämyyn verhouu. Se, minkä kesä antoi, kuoleentuu ja talven tuloa jo tervehtiipi.
Mun ystäväni, etkö kieltänyt jo ole parastasi, omintasi ja katuin yksinäistä nuoruuttas
sa elämäsi osaa itkenyt, yön varjon verhoissa sun ikkunasi tai kyyhkyn valitusta kuullessas?