XXIII
Kerän ja Seppälän Maijan kuulutusjuhlaa vietetään Seppälän talossa. Tämä ei ole aivan odottamatonta siihen nähden, että kumpaisellakin asianomaisella oli jo pitkän aikaa ollut perinpohjainen harrastus purjehtia avioliiton satamaan Seppälän ukon vastaväitteistä huolimatta.
Nämä vastaväitteet ukon puolelta olivat näyttäneet käyvän yhä tiukemmiksi sen jälkeen, kun Kuivalan kylän suutarimestarit olivat saattaneet ukon tietoon vävypojaksi aikovan oikean toimialan. Asianomaisten tulevaisuuden taivas oli näyttänyt yhä pimenevän, kunnes Maija kerran oli tehnyt tiukan päätöksen isälleen.
— Minä en olekaan lapsi enää ja saan mennä naimisiin kenen kanssa tahdon. Ja jos ei isä lakkaa minun Johannestani vainoamasta, niin minä menen tästä vaikka tuonne järveen. Ja minä sanon sen nyt tämän ainoan kerran, että niin minä teen, jollei isä lakkaa Johannes-raukkaa rusikoimasta ja potkimasta.
Ukko oli murahdellut mutta nähtävästi säikähtänyt tyttärensä uhkausta.
Kerä on myöskin osoittanut olevansa mies, joka ei säiky vastuksia, vaan ajaa tahtonsa läpi vaikka vastaan haraisi kymmenenkin Seppälän ukkoa.
Kuten sanottu on asianomaisena päivänä julistettu Kuivalan seurakunnalle, että Näreen tarkastaja Johan Ferdinand Kerä ja nuori neito talon tytär Maija Heiskanen aikovat avioliittoon, ja seurakunta on heristänyt korviaan ja saanut uutta puheenaihetta.
Silloin kun Seppälässä vietetään jotain perhejuhlaa, on kaikki suurenmoista. Kun morsiusparin kuulutuskirja on tehty, virkkaa ukko isäntärengilleen:
— Se iso jukuripää sonni on teurastettava. Täytyyhän niille riivatuille laittaa kuuliaiset. Ja menköön tuo Iska hakemaan kirkonkylästä paistajaa ja keittäjää.
Juhlaan on kutsuttu kaikki ystävät ja kylänmiehet ja kaksi parhainta Kuivalan viuluniekkaa pitämään juhlailoa vireillä. Sen lisäksi on pengattu Kuivalan kylältä esiin kaikki vanhat kanteleet ja harmonikat, joista on järjestetty suurenmoinen orkesteri, joka kolistelee nuoren väen polkiessa tahtia permantoon.
Kerä istuu pöydän päässä appiukkonsa rinnalla ja katselee iloista karkeloa. Ukko näyttää vieläkin vähän happamalta mutta sulhasen naamasta loistaa ylenmääräinen tyytyväisyys.
* * * * *
Vieremäestä päättävät herrat lähteä juhlamarssissa Seppälään.
Keikaus ehdottaa, että vietäisiin morsiusparille kukkasia, vaan kun Vieremäessä ei ole muita kuin Palava rakkaus ja Vanhapoika, menee hän talon kasvitarhaan mukanaan Tuhkanen, ja siellä käy valtainen hävitys. Punajuurista ja porkkanoista riistettiin naatit ja sekaan pistettiin vasta kukkaan puhjenneita rediisin ja palsternakan kukkia.
— Tästä tulee kovin sievä, ihasteli Keikaus.
— Jollei tule vain kovin suuri, arveli Tuhkanen.
— Mitä siitä tyhjästä. Sehän on koko meidän armeijan puolesta, ja meitähän on yks', kaks'… seitsemän miestä.
Herrat odottivat portailla seppeleensitojia valmiina lähtemään.
— Mistä hiidestä te tuon saitte? kysyi Varsala osoittaen kukkavihkoa.
— Tämä setä sen keksi, sanoi Tuhkanen.
— Onpa se yhtä tukeva kuin keksijänsäkin, virkkoi Kantele.
— Mitäs jos minä menen tuonne perunamaahan ja sidon sieltä seppeleeni, arveli Varsala. Nyrpistäisiköhän tuo arvoisa morsiuspari nenäänsä?
— Jos vielä loukkaantuvat, arveli Kukkarovuori.
— Pahus… kun toinen hyvästä sydämestään antaa, sanoi Varsala ja meni perunamaalle.
Kevättoivo näytti miettivän, millä osoittaisi morsiusparille katkerata mieltään. Ja hänelle näytti asia selvenevän.
— Onko täällä missään kuivia katajoita? kysyi hän Vieremäen pojalta.
— On tuolla tallin takana vaikka kuinka paljon. Pellonpientareilta niitä kesällä hakattiin ja kannettiin ne sinne läjään, tiesi poika.
— Saisitko sinä minulle lujaa sidelankaa ja myöskin vanhat rukkaset?
— Kyllä, lupasi poika ja meni hakemaan.
Saatuaan tarpeelliset välineet meni Kevättoivo sitomaan seppelettään tallin taakse.
Herrat järjestäytyivät riviin, lähteäkseen juhlataloon. Varsala tuli perunamaalta olallaan seppele, jossa heloitti lehtien lomasta vasta puhjenneet perunan kukkaset.
— Missä Kevättoivo on? kysyttiin.
— Se meni tallin taakse, sanoi poika.
— Mitä se siellä?
— Sanoi seppelettä sitovansa.
Kun Kevättoivo ilmestyi seppeleineen, letkautti Varsala, joka tiesi asianomaisen syvimmät tunteet.
— Kaikkea se hyljätty rakkaus teetättää.
* * * * *
Herrat marssivat Seppälän tupaan, jossa hetkiseksi oli karkelo tauonnut Kerä seisoi karsinapuolella morsiamensa rinnalla ja katseli tämän hehkuvia poskia ja herttaista hymyä.
Kevättoivo tuli ensimäisenä onnittelemaan, lausuen
— Toivon, ettei mitkään myrskyt särkisi onneanne. Kestäköön rakkautenne haaksi, vaikka se joskus hauraaltakin näyttäisi, purjehtia teidän vanhuuden kauniiseen satamaan. Vertauskuvana kestävästä rakkaudesta pyydän Teitä säilyttämään tämän seppeleen.
Ja Kevättoivo laski kiehkuransa morsiusparin kaulaan.
— Aih… pistää… pistää, kiljahti Maija.
Sulhasen muoto musteni. Hän luuli virkaveljensä tekevän karkeata pilaa heistä, vaan kun toisetkin herrat esittivät valituin lausein onnittelunsa ja ojensivat kukkalaitteensa, sai kohtaus iloisen käänteen. Ukkokin hymyili pöydän päässä, ja musikantit aloittivat seiniä tärisyttävän »Iloisen lesken» valssin, johon Kuivalan kylän nuoriso kehoittelematta yhtyi.
Böljengögel oli löytänyt tuvan nurkasta Mäkäräisen Iidan ja supateltuaan tämän kanssa hetkisen, vei hänet valssiin. Kuivalan kylän emännät seisoivat uunin kupeella suu vehnäsellään katsellen nuorten kiivasta karkeloa. Herrat istuivat hyvässä järjestyksessä peräpenkillä. Karkelon humu sai Varsalan ja Keikauksen muistelemaan poikamiesaikojaan ja Keikaus virkkoi Varsalalle:
— Eiköhän meidänkin sopisi vielä kerran koettaa jalan joustavuutta. Minusta tuntuu niinkuin nuo emännät odottaisivat meitä tuolla uuninkupeella.
— Miksei. Ota sinä tuo Kana-ahon emäntä. Minä koetan hilata Hameahon emäntää. Tulevatko herrat mukaan? kysyi hän vieruskumppaneiltaan.
— Miks'ei, lupasi Pörjönen.
— Oivallinen keksintö, tunnusti Tuhkanen.
— Minä otan Mäkäräisen emännän, lupasi Kevättoivo.
Herrat menivät ja tekivät kohteliaan kumarruksen asianomaisille.
Kana-ahon emäntä hieman vastusteli, mutta toiset lähtivät empimättä.
Lattiapalkit alkoivat notkahdella parien lisäyksestä. Musikantit, huomattuaan Kuivalan emäntien ottavan osaa valssiin, loihtivat koneistaan esiin kaiken mahdollisilla keinoilla saatavan äänen.
Pöydän päässä nauroi Seppälän isäntä jo aivan ääneensä.