RIKOS.
Laajan sydänmaan keskellä, musta vetisen suon laidassa on ränsistynyt talo, jossa asuu puutteiden ahdistamana Pentti Ronkanen perheineen.
Asuintuvan akkunaruutuja on paikattu päreillä, ja portaat ja porstuan permanto ovat kokonaan lahonneet. Rapakoisella tanhualla nuokkuu ulkohuoneita hajallaan, ja rapakoinen kuisti johtaa karjatanhualta takalistolle, missä Pentillä on pienet, rappiolle joutuneet työmaansa.
Pentti on itsekin joutunut rappiolle. Laihoilla hartioilla roikkuu repaleinen päällystakki, jonka auenneista saumoista likanen pumpuli työntyy näkymään. Jaloissa on rikkinäiset pieksut, jotka ovat pahasti läntistyneet. Laihtuneilla kasvoilla törröttää vahva parransänki, ja pienissä vettyneissä silmissä on arka, joskus himokas ilme.
Pentti on ikänsä kaiken kitunut köyhyydessä. Peloittava on ollut hänen silmäinsä palo, milloin hän on nähnyt parempiosaisten raharikasta elämää. Pentti liikkuu harvoin naapuritaloissa. Hänen vaimonsa toimittaa siellä tärkeimmät talousasiat. Pentti itse käy puotiasioilla kylän kaupassa, ja satuttaa siellä käyntinsä illalla samaan aikaan, kun puodissa luetaan kassa, jossa on paljon paperirahaa, jota Pentti salaa himoitsee, ymmärtämättä itsekään rahanhimoaan. Hänelle on parhain nautinto nähdessään, kun kauppias ottaa paksun pinkan seteleitä rahalaatikosta ja sormiaan kostuttaen alkaa niitä lukea. Ja kotiin palatessaan pimeää metsätietä kertoilee Pentti kauppiaan setelien lukua: «kymmenen… kaksikymmentä… viisikymmentä… sata —» Ja sateen ropina syksyisessä metsässä kuuluu Pentin korviin setelien rapinalta, ja hän on tuntevinaan sormiensa välissä setelit.
Eräänä iltana on Pentti taas ollut puodissa ja kuullut siellä kerrottavan tulipalosta, joka äskettäin on sattunut jossakin lähiseudulla. Salaisesti arvelevat miehet kartanon isäntää syylliseksi. Kartano on ollut suuresta summasta vakuutettu, vaikka se on ollut jo puoleksi vanha ja rappiolla. Mutta isäntä on saanut paljon rahaa, niin että voi rakentaa uuden, uljaamman kartanon ja maksaa velkojansa.
Pentti on kuunnellut vaieten miesten puhetta, mutta kotiin palatessaan on hänen päässään syttynyt ajatus, joka saa suonet pullistumaan päässä ja sydämen takomaan rajusti.
Hänenkin talorähjänsä on vakuutettu sievästä summasta. Hänkin voisi saada paljon rahaa, jos virittäisi tulet jonakin yönä pirtin ullakolla olevaan tuohikasaan. Yksi humaus, ja silloin olisi hänellä paljon seteleitä… paksu piukka paperirahaa.
Se ajatus saa Pentin seisattumaan keskellä pimeää metsätietä ja kädet puristumaan nyrkiksi. Sadepisarain rapina soi taas Pentin korvaan setelien rapinalta ja viimeiset lehdet, irtautuessaan puista ja hiljaa leijatessaan maahan, näyttävät Pentin silmissä pieniltä viitosilta…
Kauppias on taas äsken lukenut myymäpöydällä rahaa ja Pentti on mennyt aivan läheltä katsomaan. Siinä oli yksi kasa sekaisin kymmenen, kahdenkymmenen ja sadan markan seteleitä, toinen kasa puhtaita viitosia. Pentti seisoi siinä vierellä silmät jäykkinä päässä. Kauppias kysyi häneltä jotain, vaan hänen kurkustaan ei lähtenyt oikeata ääntä, jokin sekava mörähdys vain. Kauppias korjasi rahat pois, ja Pentti jäi tuijottamaan myymäpöydälle. Tänään vielä sattui niin, että hänellä itsellään ei ollut penniäkään kukkarossa, eikä kauppiaskaan antanut velaksi tavaraa. Pentti kyllä tiesi sen puotiin mennessään, ettei hänellä ollut rahaa, mutta hän meni muuten vain ja nähdäkseen taas setelipinkat myymäpöydällä.
Metsätiellä seisoessaan on Pentti tehnyt päätöksen, ja hän aikoo toteuttaa sen vielä tänä yönä. Hän astuu kiireesti rapakoista metsätietä, eikä huomaa, että tuuli on kiihtynyt myrskyksi, jonka kourissa alastomat puut ruskavat. Pilvet ovat taivaalla ohentuneet, ja kapeina kaistaleina purjehtivat kuun ohi. Pentin sydän lyö rajusti ja korvissa humisee oudosti. Kasvoille nousee kylmä hiki ja kädet puristuvat nyrkeiksi. Mutta hän ei näe muuta kuin setelipinkan, joka kasvaa kasvamistaan hänen silmissään. Pentti koettaa laskea, montako viitosta ja kymppiä hän tulisi saamaan, jos hänen tekonsa onnistuisi. Numero nousee kymmeniin, satoihin, ja viimein sekoittuu kaikki hänen päässään yhdeksi sekavaksi huminaksi.
Pentti saapuu talonsa pihaan ja ensin silmäiltyään hätäisesti ympärilleen, nousee portaita vapisevin polvin ullakolle, jonne muistaa säilyttäneensä kasan kesällä kiskomiaan tuohia. Tulitikkulaatikko putoaa vapisevista käsistä laipion multaukselle, mutta hetken haparoituaan löytää Pentti sen ja raapasee tulen ja pistää naavaiseen tuoheen, joka ritisten syttyy. Hetken kuluttua leimahtaa koko tuohikasa tuleen. Pentin koko ruumis vapisee hänen laskeutuessaan portaita alas, ja kylmä hiki juoksee kasvoilta. Porstuan permannolla Pentti seisahtaa kuullakseen, onko tuli varmasti syttynyt, mutta kun liekit leimahtavat jo kattopäreissä, lähtee hän horjuvin askelin ulos, jossa silmäiltyään ympärilleen lähtee juoksemaan läheiseen metsään, päästäen mennessääin kamalan naurun.
Tuli saa vauhtia kovasta tuulesta, ja pian on katto kokonaan tulessa. Naavaisen kuusen juurella läheisessä metsässä kyyköttää Pentti, ja silmät kiiluvina, leuka tutisten seuraa hän tulen nopeata työtä. Yht'äkkiä hän muistaa, että vaimo ja lapset ovat pirtissä nukkumassa ja laipio voi pian sortua alas. Pentti lähtee juoksemaan, vaikka jalat tuntuvat mahdottoman raskailta, herättääkseen nukkujat pirtissä. Mutta ennen kuin hän ehtii pihamaalle, syöksähtää vaimo lapsineen hurjasti huutaen palavasta pirtistä ulos. Pentiltä takertuu ääni kurkkuun, ja hän jää tuijottamaan tulen ryöppyihin.
* * * * *
Pentti on mennyt muutaman askeleen päähän tiheään kuusikkoon ja painautunut kuin vaaniva kissa maata vasten. Siinä hän tuijottaa tylsästi savuaviin pirtin raunioihin. Päässä humisee oudosti ja vaatteet ovat märkänä hiestä. Eikä hän kykene selvittämään itselleen, mitä hän on tehnyt. Viimein hänelle selviää, että hän saa nyt yhtä paljon seteleitä kuin kauppiaskin, ja kiireisin askelin lähtee hän aamuhämärässä kylään, jossa kauppiaalle sammaltavin sanoin selittää tulipalosta ja pyytää vakuutussummaa.
Unettomat yöt ja harhanäyt kiusaavat Penttiä lakkaamatta. Ei helpoita sekään, että hänelle on luvattu maksaa vakuutussumma ja rikos on pysynyt salassa. Outo pelko ahdistaa häntä lakkaamatta yöt ja päivät. Vaimolleen ei Pentti uskalla ilmaista rikostaan. Yksin on hänen kestettävä pitkien öiden pahat unet ja harhanäyt. Päivällä hän jo voi olla rauhallisempi ja laskea montako viitosta hän tulee saamaan. Rahanhimo yltyy uudelleen ja rauhoittaa vähitellen omantunnon nuhteet ja ankaran pelon, jotka ovat yön hetkinä pahimmin häntä kiusanneet.
* * * * *
Pentin rikos on kumminkin joutunut ilmi. Muutamat kalastajat ovat nähneet, palatessaan yöllä verkon laskusta, Pentin hiipivän talonsa ullakolle ja hetken perästä palaavan sieltä oudosti ympärilleen katsellen, ovat nähneet talon syttyvän ja kuulleet Pentin kamalasti nauravan.
Eräänä päivänä ilmestyy nimismies nokisen saunan ovelle. Pentti on veistämässä kirvesvartta. Nähtyään nimismiehen ovella, hätkähtää Pentti ja kirves putoaa hänen kädestään permannolle.
— Sinäkö olet Pentti Ronkanen? jyrähtää saunan ovella nimismies, joka on huomannut Pentin säikähdyksen ja siitä tehnyt johtopäätöksen, että Pentti on syyllinen.
— Sinua syytetään, että olet itse talosi polttanut, jyrähtää uudelleen nimismies ja etsii taskustaan käsirautoja.
— Mi-minä en ollut kotona, sammaltaa Pentti, ja hänen ruumiissaan käy outo puistatus, niinkuin joskus ennen vilutaudissa, ja hän kyyristyy kuin haavotettu eläin saunan penkille.
— Parasta on että lähdet mukaan, jyrähtää taas ovensuusta, jossa nimismies seisoo uhkaavana.
Mutta Pentti ei pääse paikaltaan liikkumaan. Hän yrittää nousta, mutta painuu takaisin penkille. Jokin outo paino on hartioissa ja jalat juuttuvat saunan siltaan kuin suohon.
Pentille välähtää mieleen setelipinkka, joka hänelle kohta oli luvattu toimittaa ja joka nyt aiotaan riistää häneltä kuin luvaton lihapala koiralta. Hän saa ponnistamalla kokoon viimeiset voimansa ja nousee, ja ääni tulee kumeana kurkusta:
— Minä en ole polttanut, minä… en ollut kotona yöllä
— Sinut on nähty, kun olet mennyt talosi ullakolle, sanoo nimismies.
Pentti näkee vain setelipinkan silmissään, ja hän puolustautuu epätoivoisella voimalla.
— Se on valhe.. olin metsässä.
— Sinä olet syyllinen, älä kiellä, ja sinun on nyt lähteminen, vaatii nimismies.
Pentti horjahtaa takaperin kuin ankaran iskun saaneena ja tuntee ruumiissaan voimattomuuden, joka pakottaa hänet painautumaan penkille. Pelastumisen toivo on rauennut, ja kirvelevänä nousee hänelle kysymys: mitä minä olen tehnyt?
Ja levottomana jatkuvat ajatukset käräjäsaliin ja sieltä vankilaan, josta takaisin pirtin raunioille ja kauppiaan myymäpöydälle, jossa pehmoiset setelit ovat kiehtoneet häntä. Rikoksen tunto palaa nyt voimakkaana hänen mieleensä ja polttaa kuin tuli, ja lähtiessään astumaan nimismiehen edellä, jupisee hän hampaittensa lomasta:
— Kirotut setelit…