ENSIMÄINEN LUKU.
Kuinka Candide kasvatettiin eräässä kauniissa linnassa ja kuinka hän siitä samaisesta tuli poisajetuksi.
Westfalissa, herra parooni Thunder-ten-Tronckhin linnassa eli kerran nuori poika, jolle luonto oli lahjoittanut mitä lempeimmän mielenlaadun. Hänen kasvonsa olivat hänen sielunsa kuvastin. Hänen arvostelutapansa oli yhtä suora kuin hänen sydämensä oli yksinkertainen; tämä, luullakseni, oli juuri syynä siihen, että häntä nimitettiin Candide'ksi. [Ranskalainen sana candide merkitsee: avosydäminen.] Talon vanhat palvelijat epäilivät, että hän oli herra paroonin sisaren ja erään naapurissa asuvan, hyvän ja kunniallisen aatelismiehen poika, miehen, jonka kanssa tämä neiti ei koskaan ollut tahtonut mennä naimisiin, sentähden ettei hän ollut voinut todistaa omistavansa enempää kuin seitsemänkymmentäyksi sukupolvea esi-isiä, koska muu osa hänen sukupuustaan oli kadonnut aikojen hämärään.
Herra parooni oli Westfalin kaikkein mahtavimpia ylimyksiä, sillä hänen linnassaan oli oikea portti ja ikkunat; hänen ritarisalinsa oli lisäksi seinäverhoilla koristettu. Kaikki alipihojen koirat voitiin tarpeen tullen yhdistää jahtiparveksi; tallirengit olivat hänen esiratsastajiaan; kylän pappi oli hänen hovisaarnaajansa. Kaikki nimittivät häntä armolliseksi herraksi ja nauroivat, kun hän kertoi kaskuja.
Rouva paroonitar, joka painoi noin sataviisikymmentä naulaa, nautti tältä pohjalta erittäin suurta kunnioitusta ja hoiti emännänvelvollisuutensa aivan erityisellä arvokkaisuudella, joka seikka teki hänet vieläkin kunnioitettavammaksi. Hänen tyttärensä Kunigunda, joka oli seitsemäntoistavuotias, oli verevä, tuores, lihava, ruokahalua herättävä. Paroonin poika taas tuntui kaikessa olevan isänsä arvoinen. Kotiopettaja Pangloss oli talon oraakkeli ja pieni Candide kuunteli hänen opetuksiaan koko sillä luottamuksella, joka oli ominaista hänen ijälleen ja luonteelleen.
Pangloss opetti metafysiko-teologo-kosmolonigologiaa. Hän todisti ihailtavan selvästi, ettei ole olemassa mitään seurausta ilman syytä ja että tässä parhaimmassa kaikista mahdollisista maailmoista hänen ylhäisyytensä herra paroonin linna oli kaunein kaikista mahdollisista linnoista ja rouva paroonitar paras kaikista mahdollisista paroonittarista.
"On tieteellisesti todistettu", sanoi hän, "että asiat eivät voi olla toisin kuin mitä ne ovat; sillä koska kaikki on luotu jotakin tarkoitusta varten, niin on kaikki luonnollisesti luotu parasta mahdollista tarkoitusperää silmällä pitäen. Pankaa tarkasti merkille, kuinka nenät ovat luodut varta vasten kannattamaan silmälaseja, ja sentähden onkin meillä silmälasit; jalat ovat ilmeisesti rakennetut sukkia ja jalkineita varten, sentähden onkin meillä sukat ja jalkineet; kivet ovat tehdyt lohkomista ja linnojen rakentamista varten, sentähden onkin armollisella paroonilla erittäin kaunis linna; maakuntamme mahtavimman paroonin täytyy luonnollisesti myös asua parhaiten. Ja koska siat ovat tehdyt tullakseen syödyiksi, syömme me sikoja vuodet umpeensa. Tästä seuraa, että ne, jotka ovat tuoneet esille sen väitteen, että kaikki on hyvin, ovat sanoneet tyhmyyden; pitäisi sanoa, että kaikki on järjestetty parhain päin."
Candide kuunteli tarkkaavaisesti ja uskoi viattomasti kaikki; sillä hänen mielestään nti Kunigunda oli erinomaisen kaunis, vaikkei hänellä koskaan ollut tarpeeksi rohkeutta sanoa sitä hänelle. Hän tuli siihen johtopäätökseen, että onnen jälkeen olla syntynyt parooni von Thunder-ten-Tronckhiksi toinen onnen aste oli olla nti Kunigunda, kolmas nähdä hänet joka päivä ja neljäs kuunnella mestari Panglossia, maakunnan ja niinmuodoin myös koko maapallon suurinta filosofia.
Eräänä päivänä Kunigunda kävellessään linnan lähellä olevassa pienessä metsässä, jota nimitettiin puistoksi, näki pensastojen lomitse, miten tohtori Pangloss antoi opetusta kokemusperäisessä fysiikassa hänen äitinsä kamarineitsyeelle, joka oli hyvin sievä ja hyvin oppivainen ruskeasilmäinen impi. Koska nti Kunigundalla oli suuret taipumukset tieteisiin, tarkkasi hän henkeä vetämättä niitä useasti toistuvia kokeita, joiden todistajaksi hän oli joutunut; hän näki selvästi tohtorin riittävän aiheen syyt ja seuraukset, ja hän palasi sieltä kiihottuneessa mielentilassa, hyvin mietteissään, palaen opinhalusta ja päätellen itsekseen, että hän erittäin hyvin soveltuisi riittäväksi aiheeksi nuorelle Candidelle, samoin kuin tämä hänelle itselleen.
Linnaan palaillessaan hän kohtasi Candiden ja punastui; Candide punastui myöskin. Kunigunda sanoi hyvääpäivää vavahtelevalla äänellä, ja Candide sanoi hänelle jotakin, tietämättä mitä hän sanoi.
Seuraavana päivänä päivällisen jälkeen, kun oli noustu pöydästä, joutuivat Kunigunda ja Candide sattumalta erään varjostimen taa. Kunigunda pudotti nenäliinansa. Candide nosti sen lattialta; Kunigunda tarttui kaikessa viattomuudessaan hänen käteensä, nuorukainen suuteli kaikessa viattomuudessaan nuoren neidin kättä aivan erikoisen kiihkeästi, hellästi ja armaasti; heidän huulensa yhtyivät, heidän silmänsä alkoivat hehkua, heidän polvensa vapisivat, heidän kätensä eksyivät harhateille.
Herra parooni von Thunder-ten-Tronckh sattui samassa kulkemaan varjostimen ohitse ja nähdessään tämän syyn ja tämän seurauksen, ajoi hän Candiden pois linnasta antaen hänelle muutamia vahvoja potkuja takapuoleen.
Kunigunda pyörtyi; ja rouva paroonitar löi häntä korvalle heti kun hän jälleen heräsi tietoisuuteen; ja mitä suurin sekasorto vallitsi tässä kauneimmassa ja miellyttävimmässä kaikista mahdollisista linnoista.