KAHDEKSAS LUKU
Kunigundan tarina
Makasin vuoteessani ja olin juuri syvässä unessa, kun taivas katsoi hyväksi lähettää bulgarialaiset kauniiseen Tunder-ten-Tronckhin linnaan; he pistivät kuoliaaksi isäni ja veljeni ja silpoivat äitini pieniksi palasiksi. Eräs suuri, kuuden jalan pituinen bulgarialainen, joka huomasi, että tässä näytelmässä olin kadottanut tajuntani, ryhtyi tekemään minulle väkivaltaa. Tämä herätti minut jälleen tietoisuuteen, toinnuin ennalleni, purin, kynsin, tahdoin repiä silmät pois päästä tuolta suurelta bulgarialaiselta, tietämättä ollenkaan, että kaikki tämä, mikä tapahtui isäni linnassa, oli yleisten tapojen vaatimaa: Tuo raakalainen iski minua puukolla vasempaan kupeeseen, jossa minulla vieläkin on arpi.
— Voi, tahtoisin mielelläni nähdä sen, sanoi viaton Candide.
Ehditte kyllä vielä, sanoi Kunigunda, mutta antakaa minun nyt jatkaa.
— Jatkakaa, sanoi Candide.
Kunigunda jatkoi siitä, mihin oli lopettanut:
Eräs bulgarialainen kapteeni tuli samassa sisälle, ja näki minun makaavan siinä verissäni. Mutta sotamies ei antanut häiritä itseään. Silloin kapteeni suuttui siitä epäkunnioituksesta, jota tuo raakalainen häntä kohtaan osoitti, ja tappoi hänet aivan päälleni. Sitten hän antoi sitoa minut ja vei minut sotavankina leiriinsä. Siellä pesin niitä vähäisiä paitoja, mitä hänellä oli, ja keitin hänen ruokaansa. Hänen mielestään olin kovin sievä, mitäpä siitä salaisin, ja mitä häneen itseensä tulee, niin täytyy minun tunnustaa, että hän oli hyvin sorjatekoinen ja että hänen ihonsa oli valkea ja hivelevän pehmeä; muuten ei hän paljoakaan ymmärtänyt henkevyydestä eikä filosofiasta, ja saattoi heti nähdä, ettei hän ollut nauttinut tohtori Panglossin kasvatusta.
Kun hän kolmen kuukauden kuluttua oli kyllästynyt minuun sekä myös kuluttanut loppuun kaikki rahansa, möi hän minut eräälle don Issaskar-nimiselle juutalaiselle, jolla oli liikeasioita sekä Hollannissa että Portugalissa ja joka oli intohimoisesti naisiin menevä. Tämä juutalainen kiintyi suuresti minun persoonaani, mutta hän ei hyötynyt minusta mitään; minun oli paljon helpompi vastustaa häntä kuin tuota bulgarialaista sotilasta: kunniallinen tyttö voidaan kyllä raiskata kerta, mutta siitä hänen hyveellisyytensä vain vahvistuu. Suostutellakseen minua vei tuo juutalainen minut tähän maataloon, jossa nyt näette minut. Tähän asti olin luullut, ettei maan päällä ollut mitään niin kaunista kuin Thunder-ten-Tronckhin linna; tästä harhaluulosta olen nyt päässyt.
Eräänä päivänä kun olin messussa, näki suurinkvisiittori minut; hän katseli minua kauan ja lähetti sitten minulle sanan, että hänen täytyi saada puhella kanssani salaisista asioista. Minut vietiin hänen palatsiinsa; ilmaisin hänelle ylhäisen syntyperäni ja hän puolestaan valkaisi minulle, kuinka alentavaa oli arvolleni kuulua israeliitalle. Don Issaskarille tehtiin nyt hänen puolestaan ehdotus, että minut luovutettaisiin hänen ylhäisyydelleen. Mutta don Issaskar, joka on hovin pankkiiri ja luoton-antaja, ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan. Inkvisiittori uhkasi häntä roviolla. Vihdoin tuo kunnon juutalainen säikähdyksissään teki sellaisen kauppasopimuksen, että talo ja minä kuuluisimme molemmille yhteisesti, että juutalaisella olisi maanantait, perjantait ja sabbattipäivä ja inkvisiittorilla kaikki muut päivät viikossa. Jo puoli vuotta on tämä sopimus ollut voimassa. Eikä se ole suinkaan kiilunut aivan ilman riitaisuuksia; sillä usein on ollut epätietoista, kuuluuko lauantain ja sunnuntain välinen yö vanhaan tai uuteen testamenttiin. Omasta puolestani olen tehnyt vastarintaa kummallekin ja luulen, että se juuri on aiheuttanut sen, että minua aina on rakastettu.
Kuitenkin suvaitsi herra inkvisiittori puolittain torjuakseen maanjäristyksen uhkaa, puolittain levottuuttaakseen don Issaskaria, panna toimeen autodafeen. Minulle hän teki sen kunnian, että hän kutsui minut sinne ja antoi minulle erittäin edullisen paikan. Messun ja itse toimituksen välillä tarjottiin meille naisille virvokkeita. Minua kauhistutti tosiaan jo suuresti nähdä poltettavan noita kahta juutalaista ja tuota kunnon biskaijalaista, joka oli nainut kumminsa. Mutta mikä olikaan hämmästykseni, tuskani ja pelästykseni, kun erään san beniton ja hiipan alta olin erottavinani Panglossin haahmon. Hieroin silmiäni, tarkistin näköni, ja näin miten hänet vedettiin hirteen, jolloin menin tainnoksiin.
Tuskin olin siitä tointunut, kun näin teidät edessäni paljaaksi riisuttuna, apposen alasti; se oli kauhistukseni, hämmästykseni, tuskani ja epätoivoni huippu. Sillä voinpa vakuuttaa teille, että teidän ihonne on vielä valkeampi, herkänheleämpi kuin bulgarialaisen kapteenini. Tämä näky teki kaksinkertaiseksi kaikki ne tunteet, jotka jo muutenkin minua rasittivat ja hivuttivat. Koetin huutaa, tahdoin sanoa: "Heretkää, raakalaiset!" mutta ääni takertui kurkkuuni ja huutoni olisivat olleetkin turhat.
Sitten kun teidät oli oikein kypsäksi ruoskittu, aloin kysellä itseltäni, kuinka on selitettävissä, että rakastettava Candide ja viisas Pangloss ovat Lissabonissa, toinen ottaakseen vastaan sata raipanlyöntiä ja toinen tullakseen hirtetyksi herra inkvisiittorin käskystä, jonka viimeksimainitun lemmitty minulla on kunnia olla? Pangloss on minua siis julmasti pettänyt sanoessaan, että kaikki aina käy mahdollisimman hyvin tässä maailmassa.
Olin syvästi liikutettu ja järkytetty, toisin vuoroin aivan poissa suunniltani, toisin vuoroin taas vähällä kuolla väsymyksestä. Päässäni pyörivät kaikenlaiset kuvat: isäni, äitini ja veljeni murha, tuon hävyttömän bulgarialaissotilaan tihutyö ja puukonisku, jonka sain häneltä, orjuuteni, kyökkipiian toimeni, bulgarialainen kapteenini, tuo kurja don Issaskar ja tuo inhoittava inkvisiittorini, tohtori Panglossin hirttäminen ja tuo suuri, juhlallinen miserere, jonka aikana teitä ruoskittiin ja ennenkaikkea se suudelma, jonka annoin teille kaihtimen takana, silloin kun viimeksi näin teidät. Kiitin sydämessäni Jumalaa, joka oli saattanut teidät jälleen luokseni niin monien koettelemuksien jälkeen.
Käskin vanhan apu-eukkoni pitää huolta teistä ja tuoda teidät tänne heti kun se vain kävisi päinsä. Hän on tehnyt erittäin hyvin tehtävänsä; joten minulla nyt on ollut onni nähdä teidät jälleen, kuulla teitä ja puhua teille…
Teillä mahtaa olla verinen nälkä, minulla on myöskin hyvä ruokahalu, alottakaamme sentähden illallisesta.
He istuutuivat sitten pöytään molemmat; ja illallisen jälkeen asettuivat he jälleen tuolle kauniille leposohvalle, josta jo äsken puhuimme. Siinä he olivat vieläkin samalla paikalla, kun signor don Issasskar, toinen talon molemmista isännistä, astui sisälle. Oli sabbatti-päivä; hän tuli sentähden nauttimaan oikeuksistaan ja ilmituomaan hellää rakkauttaan.