KOLMAS LUKU.

Kuinka Candide pelastautui bulgarialaisten käsistä ja mitä hänelle sitten tapahtui.

On mahdotonta kuvitellakaan mitään sen kauniimpaa, sorjempaa, loistavampaa ja paremmin järjestettyä kuin nuo molemmat sotajoukot, joiden torvet, pillit, oboet, rummut, kanuunat saivat aikaan sellaisen yhteissoinnun, että sen vertaista ei ole kuultu ikinä edes helvetissäkään. Kanuunat kaatoivat ensin noin kuusi tuhatta miestä kummaltakin puolen; senjälkeen riisti muskettituli noin yhdeksän tai kymmenen tuhatta veijaria pois tästä maailmasta, joka on parhain kaikista ja jonka pintaa he olivat olemuksellaan saastuttaneet; pistin muodosti myöskin riittävän syyn muutamien tuhansien ihmisten kuolemaan. Koko saavutus saattoi nousta noin kolmeenkymmeneen tuhanteen sieluun.

Candide, joka vapisi niinkuin filosofi, pidättelihe parhaimpansa mukaan piilossa tämän sankarillisen teurastuksen aikana.

Vihdoin kun molemmat kuninkaat paraikaa laulattivat Te Deumia leirissään, päätti hän valita toisen paikan syitten ja seurausten mietiskelylle.

Hän raivasi itselleen tien kuolleiden ja kuolevien ylitse ja pääsi täten ensiksi erääseen naapurikylään; se oli tuhkana. Se oli arabialais-kylä, jonka bulgarialaiset olivat polttaneet kansan parasta valvovien lakien mukaisesti. Täällä makasi joka paikassa pistimien ja luotien lävistämiä vanhuksia sekä heidän vierellään kuolevia vaimoja, jotka puhkaistuin kurkuin pitelivät lapsiaan rinnoillaan, tyttöjä, joilta oli vatsat halaistu ja jotka viruivat henkitoreissaan tyydytettyään ensin muutamien sankarien luonnollisia tarpeita; toiset rukoilivat puolipalaneina, että heidät lopetettaisiin kokonaan. Ulos valuneita aivoja näkyi maassa katkottujen käsien ja jalkojen seassa.

Candide pakeni kiireimmän kautta toiseen kylään: se kuului bulgarialaisille ja arabialaiset sankarit olivat menetelleet siellä aivan samoin. Candide jatkoi yhä matkaansa kuolonkamppailussa nytkähtelevien jäsenten ja suitsevien raunioiden poikki ja saapui siten vihdoin sotanäyttämön ulkopuolelle kantaen haarapussissaan vähäisiä eväitään ja muistellen lakkaamatta Kunigundaa.

Kun hän saapui Hollantiin, olivat hänen ruokavaransa lopussa, mutta koska hän oli kuullut kerrottavan, että kaikki ihmiset olivat rikkaita tässä maassa ja lisäksi vielä kristittyjä, ei hän ollenkaan epäillyt, etteikö häntä kohdeltaisi täällä yhtä hyvin kuin häntä oli kohdeltu herra paroonin linnassa, ennenkuin hän siellä oli tullut poisajetuksi neiti Kunigundan kauniiden silmien takia.

Hän anoi almua useilta arvokkailta ja vakavilta henkilöiltä, jotka vastasivat hänelle, että jos hän vielä edelleen jatkaisi tämän elinkeinon harjoittamista, suljettaisiin hänet kuritushuoneeseen oppimaan elämisen taitoa.

Hän kääntyi sitten erään miehen puoleen, joka juuri oli kokonaisen tunnin yhtämittaa suuren kuulijakunnan edessä puhunut hyväntekeväisyydestä. Tämä saarnaaja katsoi häneen ja sanoi:

— Mistä syystä te täällä olette? Oletteko kenties hyvän asian vuoksi?

Ei ole mitään seurausta ilman syytä, vastasi Candide vaatimattomasti; kaikki on välttämättömyyden ketjussa ja parhain päin järjestetty; on ollut välttämätöntä, että olen tullut poisajetuksi neiti Kunigundan luota, että olen suorittanut kujanjuoksun, ja on välttämätöntä, että kerjään leipäni siihen asti, kunnes voin sitä ansaita; kaikki tämä ei voisi olla toisin.

— Ystäväni, sanoi puhuja, uskotteko, että paavi on antikristus?

— En ole ennen kuullut sitä, vastasi Candide; mutta oli hän sitä tai tätä, niin pääasia on, että olen leivän puutteessa.

— Et ansaitse saadakaan leipää, sanoi puhuja; mene tiehesi lurjus, äläkä ikinä enää tule silmieni eteen!

Puhujan vaimo oli tällä välin pistänyt päänsä ulos ikkunasta ja saatuaan selville, että siellä oli mies, joka epäili, olikohan paavi antikristus, kumosi hän hänen päähänsä täysinäisen… Oi taivas, kuinka korkealle naisten uskonnollinen innostus voikaan kohota!

Eräs mies, jota ei koskaan oltu kastettu, eräs kunnon anabaptisti, nimeltä Jacques, näki tämän julman ja arvottoman tavan, jolla yhtä hänen veljeään kohdeltiin, olentoa, jolla kuitenkin oli kaksi höyhenetöntä jalkaa ja kuolematon sielu ja hän vei hänet kotiinsa, puhdisti hänet, antoi hänelle leipää ja olutta, lahjoitti hänelle kaksi floriinia ja tahtoipa vielä lisäksi opettaa häntä valmistamaan persialaisia kankaitakin, jotka kuuluivat hänen erikoisalaansa ja jotka, kuten tunnettua, tehdään kaikki Hollannissa.

Candide, joka melkein olisi tahtonut langeta polvilleen hänen eteensä, huudahti:

— Mestari Pangloss oli totta tosiaan oikeassa sanoessaan, että kaikki tässä maailmassa on mahdollisimman hyvin; sillä minua liikuttaa äärettömän paljon enemmän teidän erinomainen jalomielisyytenne, kuin se kovuus, joka tuli minun osakseni tuon mustamekkoisen herran ja hänen rouva puolisonsa puolelta.

Seuraavana päivänä hän kävelyllään kohtasi erään kerjäläisen, joka ylt'yleensâ oli paiseiden peitossa. Hänen silmänsä olivat elottomat, nenänpää pois tipahtanut, suu vinossa, hampaat mustat, hän puhui käheästi korahdellen ja sai tavantakaa ankaria yskäkohtauksia ja joka kohtauksella sylkäisi hän suustaan hampaan.