LIII.
Jumalani, miks'et sinä minua armahda, kun minä vuoteellani makaan ja näännyn! Sillä minä en kestä, ja minä vapisen kun minä tunnen tuskieni hetken lähestyvän.
Minä en kestä, en kestä, ja joka hengenveto on kuormaksi minulle. Sillä minun olemiseni on niinkuin suuri haava, josta yhtä mittaa verta tiukkuu. Jumalani, minun kärsimykseni ovat minun lannistuksiin rutistaneet, ja kun minä käteni ristiin liitän, ja minun pitäisi rukoileman, niin minä huudan tuskasta.
Oh, armahda minua, suuri Jumala, sillä en minä muuta rukoile, kuin ett'ei minun aamulla enää herätä tarvitse ja uuden raskaan päivän valkeentumista nähdä, kun minä yöllä olen unen silmiini saanut.