XXXIII.
Voi ihmisiä, heitä, sillä he ovat lakinsa rakkaudellekin asettaneet! Voi heitä, heitä lyhytmielisiä, sillä he ovat itsensä pilkka, ja jos heille selkeentyisi, mitä he tehneet ovat, niin he raukenisivat häpeästä itsensä edessä.
Sillä he ovat luonnon kasvojen eteen astuneet ja sille sanoneet: tottele! He vaivaiset, jotka menehtyisivät, jos he yhdeksi silmänräpäykseksi voisivat mitättömyydestään ulos nousta ja luontoa kasvoista kasvoihin tulla! Ja rakkaudelle ovat he sanoneet: tätä sinä saat rakastaa, mutta älä tuota! Ha, ha, sillä luonnon povessa on iso nauru, kun se semmoiset tyhmät käskyt kuulee. Sillä ihminen on tyhjä tomu, ja hänen ajatuksensa on niinkuin kuiva lehti, jota tuulikin heittelee. Ja turha on ihminen mittaamaan, mikä oikeaa on ja mikä väärää, ja kun ihminen lait antaa, niin ne lait ovat oikeuden nauru. Ja ihmisten lait ovat elämälle, kun se nousee, niinkuin karstunut lanka, ja niinkuin varissut lehti ja niinkuin heikon ääni kaatuvaa vuorta vastaan. Sillä elämä on itse oma lakinsa ja se itse on itsensä oikeus. Ja kun rakkaus tulee ja ihmisensä ottaa, niin turhat ovat silloin käskyt ja kiellot, ja yhtä turha on sinun puheesi, kuin jos sinä meren rannalle menisit, kun suuri myrsky käy ja meren nostaa, ja kieltäisit sen aaltojen käymästä, sillä tuuli jo tulisi sinua vastaan, ja ottaisi sinun omat sanasi sinun suustasi ja veisi ne, niin ett'et sinä omaa ääntäsikään sen pauhussa kuulisi. Oh, sillä rakkaus, kun se tullut on, lankee paikalleen, ja kun se herää, niin ei se ole oikea, eikä se ole väärä, vaan se on ainoa, ja voi vaivaisia niitä lakeja, jotka sen käyntiä hillitä tahtovat, sillä ne lait ovat ihmisen teko, ja ne sotivat elämän pyhää voimaa vastaan, ja ne rikotaan, sillä ne asettavat itsensä pyhän oikeuden eteen. Sillä rakkauden täytyy, kun se herännyt on, päästä paikalleen, muutoin elämä särkyy. Ja kirkkaan levon täytyy vallalle päästä, ja elämässä täytyy selvyyden soinnun virittyä saada. Voi, niitä lakeja, jotka taivaan tielle itsensä asettaa koettavat. Voi, voi! teidän ylitsenne! Kirous teidän päällenne tulkoon, sillä heikot sydämet te olette pois oikean tieltä hämmentäneet, ja teidän hedelmänne on ollut sekotus ja synti, ja elämän kitumus on teidän työnne. Ja minä halajaisin, että minun sanani olisivat niinkuin väkevä huhmare, sillä minä tahtoisin runnella heidän tomuiset lakinsa, ja heidän paperisydäntensä haarniskat minä tahtoisin ruhjoa rikki.