VI.
Välkkävä on Arthurin linna. Välkkävä on ihmisen mieli Arthurin linnassa. Mutta välkkävämpänä leimuu maailma välkesyttyneelle sydämelle.
Sinne ulos, jossa sinimieliset ritarit vaeltavat ja mielensä ylhäisyyden kummuntana tekevät kultakirjailtuja tekoja, joista kuullessa sydän kasvaa kuin ruusu. Sinne ulos, jossa neidot hymistys-sieluisina odottavat ritarinsa saapumista, joka polvistuvana puhuu heidän rintansa liljaksi ja heidän huulensa liljan lehdiksi. Sinne ulos, jossa Graalin temppeli hämärhäilyvien vetten rannalla odottaa puhtainta ritaria, jonka rinta valkeana tähtenä valaisisi sen suruhämyisen temppelin lempeän liikutuksen loisteella.
Maailmalle hulmuu Parsifalin mieli. Siniviittaisena ritarina maailmalle! Keventyvin rinnoin liidättäisi maailman raikaskaikuisia teitä. Siellä ovat hartaus-silmä neidot ja viillytys-viihdytys metsien takana hämyisä-hymisevä Graal. Ihana on ihminen Arthurin iloisessa linnassa, soitosta ja neitojen silmistä välkähtelevä. Ihanampana herää, kun ajattelee maailmaa, neitsytkasvoista, maailmaa ulkona. Sinne, sinne on mieli kuin heiluva korkea palmu, Arthurin linnasta liehuisi Parsifal suutelevaan maailmaan, kuin livertävän pääskysen soitto aamun ilmoihin.