Ensimmäinen kohtaus.
Sama paikka. Titania nukkuu.
(Pääkkö, Pulma, Puutiainen, Huilu, Kirso ja Hotka tulevat.)
PULMA. Olemmeko nyt kaikki koossa?
PÄÄKKÖ. Nipasta nappaan. Ja tässä meillä on hiivatin sopiva paikka harjoitella. Tämä vihanta tilkku tässä olkoon tiaatterinamme, ja tuo orapihlaja- aitaus tuossa pukuhuoneenamme: ja pelatkaamme nyt niin kenstisti, kuin jos olisi itse herttua näkemässä.
PULMA. Pietari Pääkkö, —
PÄÄKKÖ. Mitä sanot sinä, punapulmuseni?
PULMA. Tässä Pyramuksen ja Thisben komeljassa on asioita, jotka eivät kuuna päivänä tule lyömään leiville. Ensiksikin täytyy Pyramuksen paljastaa miekkansa ja pistää itsensä kuoliaaksi, ja sitä eivät naiset voi sietää. Mitä siitä sanotte?
KIRSO. Totta maarin! tukala paikka.
HOTKA. Eiköhän meidän täytyne jättää tuo tappaminen viimeiseksi?
PULMA. Eikä helkkarissa! Minulla on päähänpisto, joka panee kaikki tolalleen. Me kirjoitamme poroloogin, ja annamme poroloogin tehdä tiettäväksi, ett'emme miekoillamme aio mitään pahaa, ja että Pyramus ei tule todenteolla tapetuksi, ja paremmaksi vakuudeksi sanottakoon siinä, että minä, Pyramus, en olekaan Pyramus, vaan Pulma, kankuri. Se karkoittaa heistä pelon.
PÄÄKKÖ. Oikein; semmoisen poroloogin me hankimme, ja tulee sen olla neli- ja kolmijalkainen.
PULMA. Pannaan kaksi lisää, niin että tulee kauttaaltaan neljä jalkaa.
KIRSO. Mutta eiköhän rouvasväet pelkää myöskin jalopeuraa?
HOTKA. Niin, toden totta, sitäpä minäkin pelkään.
PULMA. Mestarit, tuota asiaa sietää tuumia. Jumala varjelkoon viemästä jalopeuraa rouvasväen sekaan; sehän olisi kauheata. Ei ole sen hirveämpää petolintua kuin tuollainen elävä jalopeura, ja meidän tulee sitä seikkaa katsoa.
KIRSO. Siis, toisen poroloogin tulee tehdä tiettäväksi, että se ei olekaan jalopeura.
PULMA. Niin, sopisihan sanoa sen nimi ja laittaa niin, että puoli miehen päätä pistää näkyviin jalopeuran kaulanahan alta, ja miehen tulisi sieltä supliikata näin tai tähän sorttiin: — "Naiset" tai "naiset ihanaiset, minä toivoisin" tai "minä pyytäisin" tai "minä kehoittaisin, ett' älkää peljätkö älkääkä vavisko; henkeni teidän hengestänne! Jos luulette minun tänne tulleen jalopeurana, niin olisi sääli minun henkeäni. En, minä en ole semmoinen otus, minä olen ihminen niinkuin muutkin ihmiset". Ja silloin hänen tosiaankin sopisi sanoa nimensä, sanoa suoraan, että hän on Puutiainen, puuseppä.
PÄÄKKÖ. Hyvä, se on hyvä. Mutta vielä tässä on pari visaista kohtaa. Miten saada kuunvalo huoneeseen? Sillä tiedättehän, että Pyramus ja Thisbe kohtaavat toisensa kuunvalossa.
PUUTIAINEN. Paistaako kuu sinä yönä, jolloin me pelaamme?
PULMA. Almanakka! Almanakka! Katsokaa almanakkaan! Hakekaa kuunvaloa! Kuunvaloa!
PÄÄKKÖ. Paistaa. Kuu paistaa sinä yönä.
PULMA. No niin, sittenhän voimme vaan jättää auki ison kammarin ikkunanpuoliskon, missä pelaamme, niin paistaa kuu sisään puoliskosta.
PÄÄKKÖ. Niin, oikein; tai voisihan myöskin joku tulla sisään, lyhty ja orjantappurapensas kädessä, ja sanoa että hän tahtoo edestuoda tai persentierata kuunvalon personaa. Mutta onpa vielä toinenkin pulma: meillä tulee olla muuri siinä isossa kammarissa, sillä komeljassa sanotaan, että Pyramus ja Thisbe puhuvat toisilleen muurin raosta.
PUUTIAINEN. Eihän sinne mitenkään voi muuria saada. — Vai mitä sanotte te, Pulma?
PULMA. Toisen tai toisen tulee olla muurina. Hänellähän vaan tulee olla hiukka kalkkia tai hiukka savea tai hiukka muurinporoa päällänsä, antaakseen tietää, että hän on muuri; ja sormensa hän saattaa pitää näin, ja tuosta raosta voivat sitten Pyramus ja Thisbe kuiskutella.
PÄÄKKÖ. Jos se vaan käy päinsä, niin on kaikki hyvin. Tulkaa nyt ja istukaa tänne, jok'ainoa mamman poika, ja harjoitelkaa läksyjänne. Pyramus, te alotatte; kun olette sanonut sanottavanne, niin menkää tuonne pensaan taakse ja samoin jokainen replikkansa jälkeen.
(Puck ilmestyy näyttämön perälle.)
PUCK.
Haa! Mitkä piikkopaidat täällä räyhää
Kuningattaren kehdon vieress' aivan?
Kah! Näytelmää! Ma tahdon kuunnella,
Kenties, jos siksi tulee, näytelläkin.
PÄÄKKÖ.
Puhu, Pyramus! — Thisbe, esiin!
PPRAMUS.
"Thisbe, kuin kukan haisu ihanainen."
PÄÄKKÖ.
Haju, haju!
PYRAMUS.
— "haju ihanainen
Niin, kallis Thisbe, sun on henkeskin. —
Vait! Ääntä kuulen! Viivy hetki vainen,
Ma kohta tulen luokses takaisin."
(Menee.)
PUCK.
Kummempaa Pyramust' ei ole nähty.
(Poistuu.)
THISBE. Onko nyt minun vuoroni?
PÄÄKKÖ. Totta, hemmetissä, kuinkas muuten; ettekö ymmärrä, että hän meni vaan katsomaan kolinaa, jota kuuli, ja tulee pian takaisin.
THISBE.
"Heloisa Pyramus, kuin lilja valkoinen,
Punainen niinkuin ruusu ylväs pensaassaan,
Verevä nuorimies, juveli kaunoinen,
Kuin hepo uskollinen, jok' ei uuvukaan,
Pyramus, sinut kohtaan Miinan haudalla."
PÄÄKKÖ. Niinon haudalla, mies. Mutta sitä ei teidän tule sanoa nyt; sen te vastaatte Pyramukselle. Te rollotatte rollinne yhtäpuhkua, replikat ja kaikki. — Pyramus, sisään! Replikkanne on mennyt; se on: "jok' ei uuvukaan."
(Puck ja Pulma palajavat; jälkimmäisellä on aasinpää.)
THISBE.
Uh! —
"Kuin hepo uskollinen, jok' ei uuvukaan."
PYRAMUS.
"Jos, Thisbe, kaunis oisin, ijäti sun oisin."
PÄÄKKÖ.
Hirveätä! Kauheata! Täällä kummittelee.
Mestari-kullat! Pakoon, pakoon! Apua!
(Kaikki juoksevat pois.)
PUCK.
Nyt ristiin, rastiin teitä kuljetan,
Okaissa, pensaissa ja soissa tuoron;
Ja vuoron mull' on muoto valkean
Ja sian, koiran, hevon muoto vuoron.
Ja räiskyn, röhkin, haukun, hirnaisen
Kuin tuli, sika, koira, hevonen.
(Menee.)
PULMA. Miksi juoksevat he tiehensä? Koirankurillaan kaiketi, pelottaakseen minua.
(Kirso palajaa.)
KIRSO. Voi, Pulma, kuinka olet muuttunut! Mitä ma nyt sinussa näen?
(Poistuu.)
PULMA. Mitäkö näet? He, oman aasinpääsi, eikö totta?
(Pääkkö palajaa.)
PÄÄKKÖ. Jumal' auttakoon sinua, Pulma! Jumal' auttakoon sinua! Sinä olet vallan mulkattu.
(Poistuu.)
PULMA. Kyllä minä heidän koirankurinsa huomaan. Tahtovat tehdä minusta aasin, pelottaakseen minua, jos voisivat. Mutta minäpä en liikahda paikaltanikaan, tehkööt mitä tahansa. Kävelen vaan edes takaisin tässä ja lauleskelen, jotta kuulevat, ett'en pelkää.
(Laulaa,)
Ja rastas raudankarvainen
Ja keltanoukka sirkku,
Ja riemullinen leivonen
Ja peukaloinen virkku.
TITANIA (heräten). Ruusuilta enkelinkö lauluun herään?
PULMA (laulaa).
Ja kerttunen ja leivo tuo,
Ja käki kukkuvainen,
Jok' avioille kuoppaa luo
Ja sitten nauraa vainen.
Sillä kukapa maarin tahtoisi järkensä tuhlata tuollaisen houkkamaisen linnun tähden? Kukapa tahtoisi sanoa lintua valehtelijaksi, vaikka se kuinkakin kukkuelisi?
TITANIA.
Oi, armas kuolevainen, laula vielä!
Mun korvan ihastuu sun äänes sointuun,
Ja silmäni sun kaunis muotos hurmaa;
Suloutes voima saa mun väkivoimin
Het' oiti vannomaan: sua rakastan.
PULMA. Minusta nähden, hyvä matami, tuossa on hyvin vähän järkeä. Ja kuitenkin, totta puhuakseni, järki ja rakkaus nykymaailman aikaan pitävät hyvin vähän yhtä seuraa. Vahinko ja sääli, ett'eivät kunnon naapurit koeta saada heitä ystäviksi. Niin, osaanhan sitä minäkin pilaa laskea, jos siksi tulee.
TITANIA.
Sin' olet yhtä älykäs kuin kaunis.
PULMA. No, enhän juuri sitä. Mutta jos minulla olisi sen verran älyä, että osaisin täältä metsästä pois, niin olisi sitä sen verran kuin tarvitsen.
TITANIA.
Pois tästä lehdost' älä koita päästä;
Sun jäädä täytyvi, siis vaivas säästä.
Min' olen henki suurivaltainen;
Mun maassani on kesä ikuinen.
Ja sua lemmin ma; siis tule mulle,
Ma keijut käskyläisiks annan sulle;
He meren helmet sulle noutavat,
Ja laulavat, kun kukill' uinahdat.
Ja sinust' irroitan ma tomut maan,
Niin että niinkuin henki leijut vaan. —
Sinapinsiemen, hernekukka, seitti, koi!
(Neljä keijua tulee.)
1 KEIJU.
Täss' olen.
2 KEIJU.
Minä myös.
3 KEIJU.
Ja minä.
4 KEIJU.
Käske!
TITANIA.
Tät' ylimystä, keijut, palvelkaa,
Edessään pyörikää ja liehukaa:
Vatuilla syötelkää ja aprikoilla
Ja viinimarjoilla ja viikunoilla.
Hunajapesät tuokaa mettisen
Ja tuohukseks sen sääri vahainen,
Ja kiiltomadost' ottakaatte tulta
Ja vuoteeseensa valaiskaatte kulta.
Perholta kirjosiipi tempaiskaa,
Kuun säteet nukkujasta viuhtokaa.
Nyt niiatkaa ja tehkää kunniaa.
1 KEIJU. Terve, kuolevainen!
2 KEIJU. Terve!
3 KEIJU. Terve!
4 KEIJU. Terve!
PULMA. Arvoisat herrat, pyydän anteeksi nöyrimmästi. — Saanko kysyä, mikä on teidän nimenne, arvoisa herra?
SEITTI. Seitti.
PULMA. Haluan likemmin teihin tutustua, hyvä herra Seitti. Kun leikkaan sormeeni, rohkenen minä käyttää teitä. — Entä teidän nimenne, kunnon herra?
HERNEKUKKA. Hernekukka.
PULMA. Pyydän nöyrimmästi, tervehtikää äitiänne, rouva Koteroa, ja isäänne, herra Palkosta. Hyvä herra Hernekukka, haluan teihinkin likemmin tutustua. — Entä teidän nimenne, herra, saanko kysyä?
SINAPINSIEMEN. Sinapinsiemen.
PULMA. Rakas herra Sinapinsiemen, minä hyvin tunnen teidän kärsivällisyytenne. Tuo katala Pihvi julmuri on kitaansa hotkaissut monta teidän herrasperheenne jäsentä. Minä vakuutan, että teidän heimonne takia olen monasti ennenkin kyyneliä vuodattanut. Haluan likemmin teihin tutustua, hyvä herra Sinapinsiemen.
TITANIA.
Nyt viekää hänet lehväsalihin.
Kuun silmä, huomaan, rupee kastumaan;
Sen itkeiss' itkee pienin kukkakin,
Valittain tahrattua puhtauttaan.
Nyt kieli kantimeen! Pois, hiljaa vaan!
(Menevät.)