Toinen kohtaus.
Ateena. Huone Pääkön talossa.
(Pääkkö, Huilu, Kirso ja Hotka tulevat.)
PÄÄKKÖ. Oletteko sanan panneet Pulman taloon? Onko hän jo tullut kotiin?
HOTKA. Hänestä ei mitään kuulu. Varmaankin hän on mennyttä kalua.
HUILU. Jos hän ei tule, niin menee koko kappale hemmettiin. Me emme pääse puusta pitkään, eikö totta?
PÄÄKKÖ. Aivan mahdotonta. Koko Ateenassa ei löydy yhtäkään miestä, joka osaisi Pyramusta niin ulostoimittaa kuin hän.
HUILU. Eikä löydy; hän on yksinkertaisesti sanoen paras älyniekka Ateenan kaikista käsityöläisistä.
PÄÄKKÖ. Niin, ja paras ihminen myöskin; hän on, mitä äänen ihanuuteen tulee, oikein huiluharppu.
HUILU. Huuliharppu, sano niin; huiluharppu, herra nähköön, sehän ei kelpaa.
(Puutiainen tulee.)
PUUTIAINEN. Mestarit, mestarit! Herttua tulee nyt justiin temppelistä; ja siellä on lisäksi vihitty pari kolme muutakin herraa ja rouvaa. Jos olisimme saaneet kappaleemme toimeen, niin olisimme nyt toimeentulevia miehiä.
HUILU. Voi, sitä Pulmaa, sitä riivatun kultapoikaa? Näin hän on nyt menettänyt plootun päivältä koko elinajakseen. Plootun hän olisi päivältä saanut, välttämättä plootun. Jos ei herttua olisi hänelle antanut plootua päivältä Pyramuksen näyttelemisestä, niin menen vaikka hirteen. Ja hyvin hän sen olisi ansainnut. Plootun päivältä Pyramuksesta tai ei äyriäkään.
(Pulma tulee.)
PULMA. Missä olette, pojat? Missä olette, sydänkäpyseni?
PÄÄKKÖ. Pulma! Oi, tätä urhollista päivää? Oi, tätä autuaallista hetkeä!
PULMA. Mestarit, minä tiedän ihmeitä kertoa, vaan älkää kyselkö: mitä se on; sillä jos sen teille sanon, en ole kunniallinen ateenalainen. Minä kerron teille kaikki nipasta nappaan, niinkuin se tapahtui.
PÄÄKKÖ. Anna kuulla, Pulma kulta.
PULMA. Ei, en rahtuakaan. Sen verran vaan voin teille sanoa, että herttua on syönyt päivällistä. Nyt reilaan kaikki kapineenne! Lujat nauhat paitoihin, uudet paulat kenkiin! Laittakaa itsenne linnaan heti; ja silmäilkää läksyjänne joka mies, sillä, lyhyestä tärkimpään, meidän kappaleemme on päässyt armoihin. Mutta Thisbellä pitää kaikella muotoa olla puhdas paita, ja se, joka jalopeuraa näyttelee, älköön leikatko kynsiänsä, sillä jalopeuran kynnet pitää tulla näkyviin. Ja kuulkaas nyt, te rakkaan rakkaat näyttelijät, älkää syökö sipulia tai kynsilaukkaa, sillä meidän tulee huokua suloista henkeä, ja saattepa nähdä, että kuulette heidän sanovan: voi, mikä suloinen komelja! Kas niin, ei sanaakaan enää! Pois matkaan, pois!
(Menevät.)