KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Seutu sama. Ranskan kuninkaan teltta.
(Constance, Arthur ja Salisbury tulevat.)
CONSTANCE.
Vai naineet! Rauhan tehneet! Väärää verta
Seattu väärään! Ystäviksi tulleet!
Dauphinko Blancan saa, nuo maatko Blanca?
Ei, ei! Sa puhut väärin, kuulit väärin.
Mietihän, kerro uudestaan se vielä.
Ei voi niin olla; sanot vain, ett'on niin.
Ma uskon, ettei sinuun uskomista,
Puheesi vain on rahvaan tyhjää tuulta.
Luulenpa, että luulen sua, mies;
Kuninkaan vala takaa mulle toista.
Saat rankaisun, kun näin mun säikytit:
Ma sairas olen, altis pelolle,
Vääryyttä kärsinyt ja pelon alla,
Turvaton olen leski, pelon oma,
Ja vaimo luontoaan jo pelkoon luotu.
Jos tunnustatkin, että puhut pilaa,
Ei säikkyneet saa elonhenget rauhaa,
Vaan värjyin värisevät kaiken päivää.
Pudistat päätä; mitä sillä tahdot?
Miks synkeästi katsot poikaani?
Ja miksi käsi povellasi, miksi?
Miks silmästäsi murheen vesi tulvii
Kuin ylvä virta yli äyräittensä?
Puheesko takeita nuo synkät merkit?
Puhu, mut älä kaikkea, mit' äsken;
Vain sana: puhees tosiko?
SALISBURY.
Niin tosi,
Kuin teistä varmaan ne on valheelliset,
Joidenka syy on, ett' on puhe tosi.
CONSTANCE.
Jos tätä murhett' uskomaan mua neuvot,
Niin neuvo myös se murhe murhaamaan.
Niin elämä ja usko vastaan tulkoot
Kuin kahden hurjapäisen miehen raivo,
Jotk' ensi yhtymässä sortuvat.
Dauphin nai Blancan! Mihin joutuu Arthur?
Englanti Ranskaan liittyy! Entä minä?
Pois, mies! En näköäsi sietää voi;
Tuo sanomasi rumentaa sun aivan.
SALISBURY.
Mit' olen muuta pahaa tehnyt teille,
Kuin muiden tuoman pahan ilmaissut?
CONSTANCE.
Se paha on jo itsessään niin inhaa,
Ett' itse kertojankin pahentaa.
ARTHUR.
Oi, äiti hyvä, tyyntykää, ma pyydän.
CONSTANCE.
Jos sinä, tyyntäjäni, ruma oisit,
Kuvaton, äitis kohdun häväistys,
Rivoa tahraa, inhaa vammaa täysi,
Hupelo, rampa, kyssä, rujo, musta,
Pisoilla, luomill' yltä ryvetetty,
En siitä huolisi, vaan tyyni oisin;
Et silloin mulle rakas oisi, etkä
Ois syntysi ja kruunun arvoinen.
Mut kaunis olet; kehdossas jo, armas,
Sua suosi yhdess' onnetar ja luonto.
Luonnolta puoleks auenneen sait ruusun
Ja liljan hohdon. Ah! Mut onnetar
Se muuttui, viettyi pois ja sulta vietiin;
Juhana setäs kanssa nyt se kiemaa,
Ja käsin kultaisin se Ranskan lahjoi
Kuninkaan arvon maahan tallaamaan
Ja parittajaks teki majesteetin.
Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —
Mies, eikö tehnyt väärää valaa Ranska?
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene,
Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin
Mun kantaa täytyy.
SALISBURY.
Anteeks suokaa, rouva,
Mut ilman teitä palata en voi.
CONSTANCE.
Sa voit, sun pitää; minä en sua seuraa.
Suruni ylvääks opetan; sill' ylväs
Se suru on, se omaajansa valtaa.
Minun ja tämän suuren surun luokse
Kuninkaat kokoon tulkoot; niin, näet, suuri
On tuskani, ett' aava, vankka maa
Se yksin jaksaa sitä kannattaa.
(Heittäytyy maahan.)
Täss' istun suruineni; tässä meitä
Kuninkaat kumarrelkoot: käske heitä!
(Kuningas Juhana, kuningas Philip, Louis, Blanca, Eleonora,
Bastardi, Itävallan herttua tulevat seurueineen.)
KUNINGAS PHILIP.
Niin, armas tytär, tämä onnen päivä
Se Ranskass' aina olkoon juhlapäivä.
Sen kunniaksi ylväs aurinko
Kulussaan taukoo, alkemistaa matkii
Ja muuttaa silmän tenholoistolla
Maan laihan kärkeen hohtavaksi kullaks.
Näin vuosittain, kun tämä päivä palaa,
Se pyhäpäivänä on vietettävä.
CONSTANCE (nousten).
Kirottu päivä, eikä pyhä päivä!
Mit' on se päivä ansainnut tai tehnyt,
Ett' almanakkaan kultakirjaimilla
Se merkittäisi juhlapäiväin joukkoon?
Pois viikonpäivistä se pyyhkikää
Häpeän, sorron, pattovalan päivä!
Mut jos se jää, niin kuormilliset vaimot
Rukoilkoot, ett'ei silloin syntyis lapsi,
Jott' epäluoma toivoa ei pettäis.
Tään päivän osaks kaikki haaksirikot
Ja kaikki kaupan purkamiset tulkoot!
Tään päivän alkeet saakoot huonon lopun,
Ja vilpiks itse uskollisuus käyköön!
KUNINGAS PHILIP.
Ei, toden totta, syytä teillä, rouva.
Kirota tämän päivän somaa työtä.
Takeena teill' on majesteettini.
CONSTANCE.
Sain väärää rahaa, joka majesteetin
On näköinen, mut koetust' ei kestä.
Olette valapatto, valapatto!
Viholliseni verta vuodattamaan
Halaten tulitte, nyt halaten
Omaanne vuodatatte hänen vertaan.
Nyt sodan voimapaini, uhkakatse
Ruseiltuun rauhaan, ystävyyteen ryytyy,
Ja meidän sorto on sen liiton leima. —
Oi, miekkaan, taivaat, miekkaan kuninkaita
Valapattureita vastaan! Leski huutaa:
Minulle tule puolisoksi, taivas!
Tään kironpäivän hetket, rauhass' älkööt
Ne mailleen menkö! Ennen iltaa vielä
Verinen vaino pattokuningasten
Välihin tulkoon! Kuule mua, kuule!
ITÄVALLAN HERTTUA.
Ei! Rauhaa, lady Constance!
CONSTANCE.
Sotaa, sotaa,
Ei rauhaa! Minulle on rauha sotaa.
Häväiset voitonmerkkis, Itävalta!
Sa, orja, pelkuri ja raukka sinä!
Pien' olet sankariksi, konnaks suuri.
Sa vahvemman vain turviss' olet vahva.
Sa onnettaren sulho, käyt vain taistoon,
Kun oikullinen armos apuun joutuu.
Sinäkin valas söit ja valtaa mairit.
Mik' olet narri! Suurisuinen narri!
Mun hyväkseni kerskut, poljet, noidut!
Oi, sua kylmäverist' orja-parkaa!
Kuin pauanne mun sivullani haastoit,
Mua auttaa vannoit, käskit minun luottaa
Väkeesi, onneesi ja tähtiisi.
Nyt vihamiestenikö puoleen luovut?
Sun leijonanko talja ylläs! Hyi!
Vasikannahkall' arka nahkas peitä![13]
ITÄVALLAN HERTTUA.
Tuon sanan sanonut jos oisi mies!
BASTARDI.
Vasikannahkall' arka nahkas peitä!
ITÄVALLAN HERTTUA.
Sen sanan maksat hengelläsi, konna.
BASTARDI.
Vasikannahkall' arka nahkas peitä!
KUNINGAS JUHANA.
Unohdat arvos; tuo ei meille mieleen.
(Pandulph tulee.)
KUNINGAS PHILIP.
Kas, tuossa paavin pyhä legaatti!
PANDULPH.
Voidellut taivaan edusmiehet, terve!
Juhana, pyhä toimeni sua koskee.
Minä, Milanon kardinaali, Pandulph,
Legaatti paavi Innocentiuksen,
Sinulta kysyn hänen nimessään
Ja omantuntos puolesta, siis vastaa:
Miks pyhää äitiämme, kirkkoa,
Tylysti poljet, Stephan Langtonin kun,
Valitun Canterbyryn arkkipiispan,
Pyhästä hiipast' uhkamielin estät?
Nimessä paavi Innocentiuksen,
Isämme pyhän, tätä kysyn sulta.
KUNINGAS JUHANA.
Nimelle moiselleko vastuun velkaa
Vihityn kuninkaan on vapaa henki?
Et nimeä sa, kardinaali, keksi
Niin tyhjää, katalaa ja naurettavaa
Tilille mua vaatimaan kuin paavin.
Se hälle sano; tääkin vielä kuule
Englannin suusta: mikään Rooman pappi
Veroa meilt' ei saa, ei kymmenystä;
On taivaan kautta ylin valta meillä,
Ja taivaan kautta valtakunnassamme
Aiomme tätä valtaa käyttää yksin
Ja kuolevaisen käden avutta.
Se sano paaville; ei tarvis häntä
Ja vallananastustaan haikailla.
KUNINGAS PHILIP.
Tuo herjaust' on, veli Englanti.
KUNINGAS JUHANA.
Jos te ja kaikki kristikunnan vallat
Noin pauloiss' olette tuon viekkaan papin,
Peläten pannaa, jonka raha purkaa;
Jos inhan kullan kuonall' ostatte
Anetta valheellista henkilöltä,
Jok' oman aneens' sillä panee kaupan;
Jos te ja muutkin, perin peijattuina,
Tuot' ilvetaikaa veroll' elätätte,
Niin yksin, yksin minä paavin taitan
Ja hänen ystävilleen kauhun laitan.
PANDULPH.
Lain mulle suoman vallan kautta siis
Kirottu olet nyt ja pannaan pantu;
Ja siunattu se olkoon, joka luopuu
Valasta luopiolle vannotusta;
Ja ansiollinen ja autuutettu
Ja pyhimyksen arvoss' olkoon käsi,
Jok' ihmisteiltä salakeinoin raivaa
Vihatun henkesi!
CONSTANCE.
Oi, suotakoon
Mun Rooman kanssa hetki sadatella!
Hyvä isä, huuda kirouksiini aamen!
Ei toista loukattua, jonka kieli
Niin voisi häntä kirota kuin minun.
PANDULPH.
Kirota mulla laki on ja valtuu.
CONSTANCE.
Niin mulla myös. Jos oikeutt' ei suo laki,
On laillist', ett'ei laki vääryytt' estä.
Lain kautt' ei lapseni saa kruunuaan:
Ken hältä kruunun valtaa, lainkin valtaa.
Siis, kosk' on itse laki suurin vääryys,
Kuin estäis laki mua kiroomasta?
PANDULPH.
Nyt, Ranskan Philip, pannan uhalla
Pääluopiosta tuosta kätes päästä
Ja Ranskan voimat häntä vastaan nosta,
Jos Rooman alle ei hän nöyristy.
ELEONORA.
Kalvistut, Ranska? Älä päästä kättä.
CONSTANCE.
Oi, estä, horna, Ranskan katumista!
Jos käsi pääsee, sielun menetät.
ITÄVALLAN HERTTUA (Philipille).
Kuningas, kuulkaa kardinaalia.
BASTARDI.
Vasikannahkall' arka nahkas peitä.
ITÄVALLAN HERTTUA.
Vait, koira, muuten puistan nyrkkiäni —
BASTARDI.
Niin, housuntaskussa on kyllä tilaa.
KUNINGAS JUHANA.
Mitä lausut, Philip, kardinaalille?
CONSTANCE.
Toisinko lausuisi, kuin kardinaali?
LOUIS.
Mietihän isä! Kysymys on siinä:
Roomanko kovan pannan otat, vaiko
Englannin löyhän ystävyyden hukkaat.
Valitse helpompi.
BLANCA.
Siis, pannaanpano.
CONSTANCE.
Lujana, Louis! Perkele sua kiusaa
Hahmossa nuoren, kauniin morsion.
BLANCA.
Constance ei puhu vahvast' uskosta,
Vaan hädästä.
CONSTANCE.
Jos hätäni sa myönnät,
Jok' elää siksi vain, ett' usko kuoli,
Niin hädästäkin tämä hätä säätää,
Ett' usko elpyy taas, kun hätä kuolee.
Hätääni polje vain, niin usko nousee,
Hätääni nosta, niin on polkeess' usko.
KUNINGAS JUHANA.
Kuningas rauhaton on, eikä vastaa.
CONSTANCE.
Hänelle rauha suo! Nyt kelpo vastuu!
ITÄVALLAN HERTTUA.
Niin, Philip kuningas, pois arkuus heitä.
BASTARDI.
Vasikannahkall' arka nahkas peitä!
KUNINGAS PHILIP.
Hämmennyt olen. Mitä sanoisinkaan?
PANDULPH.
Jos mitä sanot, hämmennyt vain lisää,
Kun olet kirottu ja pannaan pantu.
KUNINGAS PHILIP.
Tilaani asettukaa, hurskas isä,
Ja sanokaa, mit' itse tekisitte.
Me, kuninkaat, juur' äsken kättä löimme,
Ja mielten sisin sopu kiinnitettiin
Avioliitolla ja kahlehdittiin
Lujilla pyhän valan siteillä.
Viimeinen henkäys, joka huulillamme
Sanoiksi sointui, oli vahva vala,
Ett' ikirakkaus, ystävyys ja sopu
Niin valtain ois kuin valtiasten kesken.
Juur' ennen välirauhaa, hiukkaa ennen —
Ol' aikaa tuskin pestä käsiämme,
Joill' oli valtakauppa solmittava —
Niin murhan sivellin, sen taivas tietköön,
Ne oli tahrinut, ja kosto niihin.
Kuvannut hurjain valtain julman riidan.
Nuo kädetkö, joist' äsken veri pestiin,
Jotk' äsken kahden puolen lempi liitti,
Nyt purkais liiton tään ja hellän siteen?
Uskollisuutta ivais? Taivast' ilkkuis?
Niin häälyväiset lapset meistä loisi,
Ett' irti kätemme nyt riuhtoisimme,
Peruuttaisimme valat vannotut,
Hymyvän rauhan vihkivuotehelle
Veriset joukot marsittaisimme
Ja puhtaan sopuisuuden vienon otsan
Toralla tahraisimme? Pyhä herra,
Arvoisa isä, sitä älkää suoko!
Suvaitkaa päättää, määrätä ja säätää
Lievempi muoto, niin me kuuliaiset
Ilolla olemme ja ystävänne.
PANDULPH.
Se muoto muodoton ja laki laiton,
Jok' ystävyyttä suosii Englannin.
Aseihin siis, ja kirkon puoltajiksi!
Tai muuten äiti, kirkko, hylkypoikaan
Kirouksen viskaa, äidin kirouksen.
Niin, Ranska, käärmeelt' ennen kielen sidot,
Nälistyneeltä tiikeriltä hampaan
Tai härnätyltä leijonalta ryömän,
Kuin käden, jota pidät, rauhaan käännät.
KUNINGAS PHILIP.
Voin purkaa kädenlyönnin, vaan en sanaa.
PANDULPH.
Siis sanan vihamieheks sanan teet,
Ja kansaissodan tavoin valaa vastaan
Asetat valan, kielen kieltä vastaan.
Oi, ensin täytä taivaalle se vala,
Jonk' ensin vannoit taivaalle, se vala,
Ett' oisit meidän kirkon soturi.
Min sitten vannoit, itseäsi vastaan
Sen vannoit, ja sit' et voi itse täyttää.
Se, mitä vannoit väärää tekeväsi,
Ei ole väärää, jos sen oikein teet;
Ja jos jää tekemättä, mik' on väärää,
On oikein, että jää se tekemättä.
Jos aikees harhaan vie, niin paras apu
On uusi harha; jos se onkin väärää,
Niin sitenhän se väärä suorenee.
Petokseen petos auttaa, niinkuin tuli
Haavassa poltetussa jäähtää tulta.
Uskonto valan täyttämistä vaatii,
Mut sinä vannoit uskontoa vastaan;
Min kautta vannot, sitä vastaan vannot.
Teet toden tähden valan valaa vastaan;
Jos todeks sit' et tiedä, mitä vannot,
Niin vannot sen vain, ettet väärin vanno;
Ois muuten vala pelkkää ilvettä.
Mut sinä vannoit vannovasi väärin,
Niin, väärin, jos sen täytät, minkä vannoit.
Myöhempi valas aiempaa on vastaan,
Ja itse riidoin olet itses kanssa.
Et voittoa voi saada parempaa,
Kuin jos tuot' inhaa kiusausta vastaan
Hyvän ja jalon puoles asestat;
Jonk' ehon puolen rukouksiini suljen,
Jos siihen taivut; vaan jos et, niin tiedä,
Ett' uhkaa sua kirous niin raskas,
Ett'et voi sitä puistaa pois, vaan kuolet
Sen mustan painon alle toivotonna.
ITÄVALLAN HERTTUA.
Kapinaa! Ilmi kapinaa!
BASTARDI.
Niin vainko?
Vasikannahka suutas eikö tuki?
LOUIS.
Aseihin, isä!
BLANCA.
Vihkipäivänäsi?
Ja omaa avioimaas verta vastaan?
Hääsaliksemme tappotannerko?
Pärinä rummunko ja torven räikkä,
Tuo hornan melu, juhlasoitoksemme?
Oi, kuule, puolisoni! — ah! kuink' uusi
On suussani se sana puoliso! —
Sen nimen tähden, jot' ei kielen' ole
Maininnut ennen, polvillani kerjään:
Setääni vastaan sotaan älä lähde!
CONSTANCE.
Oi, polvillani, jotka polvistuksess'
On karjenneet, rukoilen, jalo Dauphin:
Oi, älä muuta sitä tuomiota,
Jonk' ennakolta säätänyt on taivas!
BLANCA.
Nyt lempes nähdään. Mikä voisi sua
Enemmän hellyttää kuin vaimon nimi?
CONSTANCE.
Sun tukijasi tuki: kunnia.
Oi, kunniasi, Louis, kunniasi!
LOUIS.
Miks olette niin kylmä, majesteetti,
Näin tärkeät kun seikat toimeen kutsuu?
PANDULPH.
Julistan kirouksen hänen päälleen.
KUNINGAS PHILIP.
Ei tarvis. — Luovun sinust', Englanti.
CONSTANCE.
Kauniisti kääntyy eksytetty herruus!
ELEONORA.
Rumasti luopuu ranskalainen höllyys!
KUNINGAS JUHANA.
Ei kulu tuntia, niin kadut, Ranska.
BASTARDI.
Tuo vanha suntio, tuo lukkar' Aika,
Tahtooko hän sen? Silloin katuu Philip.
BLANCA.
Aurinko vertyy; hyväst', armas päivä!
Nyt kenen puolta pidän? Molempain:
Yks käsi toisen joukon, toinen toisen;
Ja näiden raivo, kumpaankin kun kiinnyn,
Mun rikki riistää, kappaleiksi katkoo.
Yljälle en voi pyytää voittoa,
Sedälle täytyy pyytää tappiota,
Isälle en saa menestystä suoda
Ja mummon suomia en tahdo suoda.
Jos kuka voittaa, minä aina tappaan,
Se tietty ennen jo, kuin alkaa kilpa.
LOUIS.
Mun luonani sun onnes elää, kulta.
BLANCA.
Miss' onni elää, elo kuolee multa.
KUNINGAS JUHANA.
Käy, lanko, kerää kokoon joukkomme!
(Bastardi menee.)
Oi, Ranska, vihan liekki minut polttaa,
Ja vimman hehku minuss' on niin kuuma,
Ett' yksin veri sammuttaa sen voi,
Niin, veri, Ranskan jaloin, kalliin veri!
KUNINGAS PHILIP.
Sun raivos ennen tuhkaks sinut polttaa,
Kuin meidän veri tules sammuttaa.
Etehes katso! Kavahda!
KUNINGAS JUHANA.
No niin:
Kavahda sinäkin! Nyt aseisiin!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Angers'n lähellä.
(Sotahuutoja. Hyökkäyksiä. Bastardi tulee, kädessä
Itävallan herttuan pää.)
BASTARDI.
Nyt, totta vieköön, tulee kuuma päivä!
Pilvessä joku ilmapiru väikkyy
Ja turmaa seuloo. Itävallan pää
On tuossa; Philip vielä hengähtää.
(Kuningas Juhana, Arthur ja Hubert tulevat.)
KUNINGAS JUHANA.
Tää poika korjaa, Hubert. — Philip, riennä!
Teltassa äitiäni ahdistetaan,
Hän vangittu on, pelkään.
BASTARDI.
Pelastettu.
Ma turvaan hänet vein, ei pelkoa.
Eteenpäin, herra! Vähän vaivaa vielä,
Niin työmme saamme hyvään päätökseen.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Sotamelskettä, hyökkäystä, peräytymistä. Kuningas Juhana,
Eleonora, Arthur, Bastardi, Hubert ja ylimyksiä tulee.)
KUNINGAS JUHANA (Eleonoralle).
Niin, äiti; vahvan vartioston turviin
Te jäätte tänne. — (Arthurille.) Lanko, älä sure,
Sua mummo rakastaa, ja yhtä armas
Sedälles oot kuin olit isällesi.
ARTHUR.
Voi, tästä äiti parka suruun kuolee!
KUNINGAS JUHANA (Bastardille).
Pois, lanko, Englantiin! Edeltä riennä,
Ja ennen tuloamme saitain munkkein
Ravista kukkaroita; vangitut
Vapauta enkelit;[14] näet, nälän täytyy
Nyt rauhan lihavista lihoist' elää.
Käskymme täytä ihan viime tinkaan.
BASTARDI.
Tuohusta, kirjaa, kelloa en säiky,[15]
Kun hopeat ja kullat mua viittaa.
Hyvästi, herra! — Mummo, puolestanne
Rukoilen — jos ma joskus hurskaaks käännyn —
Nyt suudella mun suokaa kättänne.
ELEONORA.
Hyvästi, jalo lanko!
KUNINGAS JUHANA.
Hyvästi!
(Bastardi menee.)
ELEONORA.
Käy tänne, pikku Arthur; mummo haastaa.
(Hän vie Arthurin syrjään.)
KUNINGAS JUHANA.
Tule, Hubert. Kelpo Hubert, meidän tulee
Sua kiittää paljosta. Tää lihalinna
Se kätkee sielun, jok' on velkaa sulle
Ja koron kanssa aikoo lempes maksaa.
Ehtoisa valas, ystävä, se elää
Povessa tässä, armoin hellittynä.
Kätesi! Hiukan mull' ois sanomista,
Mut jääköön aikaan otollisempaan.
Mua, jumalauta, melkein hävettää
Sanoa, kuinka rakas olet mulle.
HUBERT.
Syvästi kiitollinen, majesteetti.
KUNINGAS JUHANA.
Niin sanoa ei sulla vielä syytä,
Mut kohta saat. Kuink' aika vitkaileekin,
Niin tulee aika, jolloin voin sun maksaa.
Mull' oli sanottavaa, — mutta jääköön.
Aurinko taivaall' on, ja ylvä päivä,
Jot' ailakoivat kaikki mailman ilot,
On liian löyhäkkä ja huvikärkäs
Mua kuulemaan. Jos kello keskiyön,
Tuo rautakielinen ja vaskisuinen,
Yön korvaan uniseen nyt kolkahtaisi;
Tää paikka tässä jos ois kirkkotarha
Ja sinä tuhantisen sorron lyömä;
Jos raskasmielisyyden synkkä henki
Veresi kuivaisi ja paksuks hyytäis —
Mi suonissa nyt himartaen liukuu
Ja silmään naurun houkuttaa, sen narrin,
Ja kinnaa posket turhamaiseen iloon:
Se vietti minun aikeilleni inha —
Tai jos sa silmittä mun voisit nähdä
Ja kuulla korvitta ja vastauksen
Kielettä antaa, pelkin ajatuksin —
Ei silmää, korvaa, tyhjää sanan helkkää —
Niin tarkan valppaan päivän kiusallakin
Valaisin povees aatteeni. Mut, ah!
En tahdo. — Olet toki mulle rakas,
Ja minä, niinkuin toivon, sulle rakas.
HUBERT.
Niin rakas, että, mitä käskenette,
Vaikk' oisi kuolema sen toimen loppu,
Sen, jumalauta, teen.
KUNINGAS JUHANA.
Sit' enkö tiedä?
Oi, Hubert, hyvä Hubert, tuohon poikaan
Luo silmäsi; niin, tiedä, ystävä,
Hän tielläni on niinkuin mikä käärme,
Ja mihin vain tään jalkani ma astun,
Hän edessäni on. Mua ymmärrätkö?
Sa häntä vartioit.
HUBERT.
Ja niin sen teen,
Ett ei hän vaaraks ole kuninkaalle.
KUNINGAS JUHANA.
Kuolema.
HUBERT.
Kuninkaani?
KUNINGAS JUHANA.
Hauta.
HUBERT.
Eloon
Ei ole jääpä.
KUNINGAS JUHANA.
Kyllin. Nyt ma voisin
Iloinen olla. Hubert, sua suosin;
En sano mitä tehdä sulle aion;
Mut muista vain. — Hyvästi, arvo-rouva;
Lähetän vartioston turvaks teille.
ELEONORA.
Siunattu ollos!
KUNINGAS JUHANA (Arthurille).
Englantiin nyt, lanko!
Sua Hubert matkaan seuraa, töin ja innoin
Sua palvellen. — Calais'ta kohti nyt!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka. Ranskan kuninkaan teltta.
(Kuningas Philip, Louis, Pandulph ja seuralaisia tulee.)
KUNINGAS PHILIP.
Näin merillä kun myrsky myllertää,
Niin koko laivastot ja armadatkin[16]
Hajalle joutuu, erin kumppaneistaan.
PANDULPH.
Rohkeutta vain! Käy kaikki vielä hyvin.
KUNINGAS PHILIP.
Mitenkä hyvin, kun käy kaikki pahoin?
Olemme voitetut, meilt' Angers viety,
Tapetut ystävät, ja Arthur vanki.
Englanti veriss' Englantiin on mennyt,
Ivaksi tehden Ranskan vastustuksen.
LOUIS.
Ja minkä voitti, sen myös vahvisti.
Noin kuuma kiire ja noin järjin tehty,
Noin kiivaat toimet ja noin viisas maltti
Ei löydä vertaansa. Ken täänlaisesta
On tappelusta lukenut tai kuullut?
KUNINGAS PHILIP.
Tuon kunnian vois Englannille suoda,
Jos tälle häpeälle löytyis vertaa.
(Constance tulee.)
Ken tuossa? Sielun hauta, joka sulkee
Ijäisen hengen vastoin tahtoaan
Kituisen henkäyksen kurjaan tyrmään. —
Mukaani tulkaa, prinsessa, ma pyydän.
CONSTANCE.
Kas nyt! Nyt näette, mik' on rauhan loppu.
KUNINGAS PHILIP.
Rohkeutta, rouva! Malttukaa, Constance!
CONSTANCE.
Ei, kaiken lohdun, kaiken avun hyljin,
Pait kuolon, kuolon: lohdun viimeisen
Ja tosiavun. Armas, maire kuolo!
Suloinen löyhkä! Tuore mätäisyys!
Ikuisen yösi vuoteelta nyt nouse,
Sa kaiken onnen kauhistus ja kammo!
Suudella tahdon vihatuita luitas
Ja silmäni sun silmäkuoppiis painaa,
Madoillas sormiani sormustella
Ja mättää inhaa multaa suuni täyteen
Ja hirmukalma sinunlaises olla.
Nyt irviin suu, niin hymyväsi luulen,
Ja vaimonas sua halaan! Tule, tule,
Kurjuuden henttu!
KUNINGAS PHILIP.
Rauhaa, kaunis murhe!
CONSTANCE.
Ei, ei, niin kauan kuin vain huutaa jaksan!
Oi, ukkosen jos suussa kielen' oisi,
Niin tuskillani mailman järkyttäisin
Ja unest' ajaisin tuon julman ruoton,
Mi raukeaa ei naisen ääntä kuule
Ja päivittäistä rukousta ilkkuu.
PANDULPH.
Tuo hulluuden on puhett', eikä surun.
CONSTANCE.
Et ole hurskas, noin kun panettelet.
Vai hullu! Omaa lastani nyt raastan;
Nimeni Constance; Gottfrid mieheni;
Nuor' Arthur poikani, ja hän on poissa!
Vai hullu! Hyvä Jumala, jos oisin,
Ett' itseni ma voisin unhottaa!
Jos voisin, oi, mink' unhottaisin tuskan!
Viisautta saarnaa, että hulluks saat mun,
Niin pyhäks itse tulet, kardinaali.
En hulluna, vaan tuskan tuntevana,
Saan järkipuoleltani järkineuvon,
Mitenkä tästä tuskastani päästä,
Ja tikarin tai hirsipuun se neuvoo.
Jos hullu oisin, poikaani en tuntis,
Häneksi ryysyvauvan luulisin.
En ole hullu; liian hyvin tunnen,
Mink' eri vaivan joka turma tuo.
KUNINGAS PHILIP.
Sitokaa palmikkonne! Mikä lempi
Tuon tukan tuuheiss' asuu kiharoissa!
Hopeapisara jos niihin laskee.
Niin siihen pisaraan kuin yhteissuruun
Tuhannen hiusta ystävyksin juuttuu,
Kuin uskolliset hartaat toverit
Eriämättöminä turmiossa.
CONSTANCE.
Siis, Englantiin!
KUNINGAS PHILIP.
Nuo hiukset sitokaa!
CONSTANCE.
Sen kyllä teen; ja miksikä sen teen?
Kun siteistään ne päästin, ääneen huusin:
"Oi, niin jos voisin päästää poikani,
Kuin nämä hiukset vapauteen päästän!"
Mut kadehdin nyt niiden vapautta,
Ja kahlehtia tahtoisin ne jälleen,
Kun vankina on poika parkani. —
Ah, isä kardinaali, kuulin teiltä,
Ett' ystävämme taivaassa me näemme;
Jos totta tuo, niin taas näen poikani,
Sill' esikosta Kainist' alkaen
Ja aina lapseen eilen syntyneeseen
Niin suloista ei luomaa ole nähty.
Mut surun mato kukkaani nyt kaivaa
Ja poskilt' ajaa pois sen syntysulot,
Niin ett' on kolosilmäinen kuin aave
Ja kalvas, laiha niinkuin kuumeen vilut;
Ja niin hän kuolee; ja kun nousee jälleen,
Ja taivaan salissa kun hänet kohtaan,
En häntä tunne; siis en koskaan, koskaan
Saa enää Arthur-pulmustani nähdä.
PANDULPH.
Noin haikea on tuska kauhistusta.
CONSTANCE.
Hän puhuu, joll' ei ole poikaa ollut.
KUNINGAS PHILIP.
Surua hellitte kuin omaa lasta.
CONSTANCE.
Niin suru täyttää lapsen tyhjän paikan,
Sen vuoteessa se makaa, se mua seuraa,
Sen sulokatsetta, sen ääntä matkii,
Sen kaikki kauniit avut mieleen johtaa,
Sen tyhjään pukimeenkin pukeutuu;
Siis, syystä minä lemmin surua.
Hyvästi! Jos ois teillä suru moinen,
Paremmin minä teitä lohduttaisin. —
(Repelee tukkaansa.)
En päässä tätä järjestystä kärsi,
Kun moinen hämmennys on sielussa.
Oi, lapseni! Oi, Arthur, armas poika!
Iloni, elämäni, kaikkeni!
Sa lesken-lohtuni ja huolten hoiva!
(Menee.)
KUNINGAS PHILIP.
Pahinta pelkään nyt, ja häntä seuraan.
(Menee.)
LOUIS.
Ei mulle iloks mikään maailmassa;
Elämä tympäisee kuin vanha taru
Unisen tylsään korvaan matkittuna.
Niin karvas häpeä on turmellut
Makean mailman maun, että nyt se
Vain häpeää ja karvautta tarjoo.
PANDULPH.
Juur' ennen terveyden palaamista,
Juur' taudin taitteessa on kipu haikein.
Jokainen pahe, joka meidät jättää,
On luopuessaan pahimmillaan. Mitä
Tään päivän kadossa te kadotitte?
LOUIS.
Kaikk' ilon, kunnian ja onnen päivät.
PANDULPH.
Niin kyllä, voittanut jos oisitte.
Ei, ei; kun suotuisin on onni meille,
Niin silmin uhkaavin se meihin katsoo.
On kummaa aatella, mut Juhanalle
On tappioksi, minkä voitoks luuli.
Surette, ett' on Arthur vankinaan.
LOUIS.
Niin syvästi, kuin hän siit' iloitsee.
PANDULPH.
Teill' yhtä nuori mieli on kuin veri.
Profeetan henki kauttani nyt puhuu,
Ja sanojeni pelkkä huoku liehtoo
Jokaisen rikan, korren, joka haitan
Polulta, joka jalkas suoraan johtaa
Englannin valtaistuimeen. Siis kuule:
Juhanan vallass' Arthur on, ja sini
Kuin pojan suoniss' uhkuu veri lämmin,
Ei anastaja tiimaa, minuuttia,
Ei hengenvedon aikaakaan saa rauhaa.
Valtikka, väkiryöstöin valloitettu,
On väen saatu, väen varjeltava;
Ken seisoo liukkaalla, ei halvintakaan
Tuetta hylkää. Arthur kaatuva
Siis on, jos Juhanan on mieli seistä;
Niin käyköön, sillä toisin ei voi käydä.
LOUIS.
Jos Arthur kaatuu, mitä voitan minä?
PANDULPH.
Te puolisonne, Blancan, oikeudella
Sen voitte vaatia, mink' Arthurkin.
LOUIS.
Ja hengen, kaikki menettää kuin Arthur.
PANDULPH.
Nuor' ootte tässä vanhusmaailmassa!
Teit' auttaa Juhana; teit' aika suosii.
Ken kelpo vereen kastoi onnensa,
Verisen saa ja kelvottoman onnen.
Tuo hänen ilkityönsä koko kansan
Sydämmet kylmää, innon heissä jäätää,
Niin että, pieninkin kun tila sattuu,
He hänen valtikkansa kukistavat.
Ei sitä utukuvaa taivaalla,
Ei luonnon oikkua, ei pilvipäivää,
Ei tuulen puuskaa, tavan sattumaa,
Jot' eivät tosisyistään irroittaisi,
Sanoen niitä ilmanraanoiks, enteiks,
Epäluomiksi ja taivaanääniksi,
Jotk' uhkaa julki kostaa Juhanalle!
LOUIS.
Hän kenties Arthurin ei henkeen koske,
Turvakseen häntä vankinaan vain pitää.
PANDULPH.
Oh, kun hän teidän lähestyvän kuulee,
Niin Arthur, jos hän vielä hengiss' on,
Sen päälle kuolee! Juhanasta oiti
Vieroittaa sydämensä koko kansa,
Ja suuta suikkaa oudon tulokkaan,
Ja kapinaan ja raivoon aihett' imee
Juhanan verisistä sormenpäistä.
Minusta mylläkkä jo käymäss' on;
Oi, hautumass' on vielä parempaakin
Kuin kaikki tää! — Äpärä Faulconbridge
Nyt Englanniss' on, ryöstää kirkkoja
Ja pyhyytt' ilkkuu. Nyt jos vain siell' oisi
Aseissa kymmenkunta ranskalaista,
Niin puolelleen he, niinkuin kutsulinnut,
Kokoisi tuhatmäärät brittejä,
Kuin lumipallo, joka kierittäissä
Vuoreksi kohta kasvaa. Jalo Dauphin,
Kuninkaan luokse tulkaa! Ihmeen paljon
Hyväkseen heidän kiukkuaan voi käyttää
Nyt, heidän mielessään kun viha kiehuu.
Pois Englantiin! Kuningast' yllyttelen.
LOUIS.
Syyt vankat vankkaan työhön kutsuu meitä.
Jos te vain niinnätte, niin hän ei eitä.