ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Richard tulee seurueineen, Juhana Gaunt ja
muita ylimyksiä hänen seurassaan.)
KUNINGAS RICHARD.
Juhana Gaunt, ikä-arvoinen Lancaster,
Valan ja takuun mukaan toitko tänne
Kopean poikas, Henrik Herefordin,
Ajamaan tuota röyhkää kannettaan,
Jot' äsken meill' ei ollut aikaa kuulla,
Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?
GAUNT.
Sen olen tehnyt, armollinen herra.
KUNINGAS RICHARD.
Ja lisäksi, oletko tiedustellut,
Kanteeseen syynäkö vain vanha viha
Vai, niinkuin kelpo kansalaisell' aina,
Pätevä, varma tieto petoksesta?
GAUNT.
Mikäli tutkia ma voin, niin syynä
Ei vanha viha lie, vaan ilmi vaara,
Jonk' uhkaavan hän kuningasta luulee.
KUNINGAS RICHARD.
Sisähän heidät tuokaa. Silmä silmää
Ja otsa otsaa vastaan vapahasti
Haastelkoon syyttäjä ja syytetty.
(Muutamia seuralaisia poistuu.)
Kopeat ovat ja, kun kuohuu veri,
Rutot kuin tuli, kuurot niinkuin meri.
(Seuralaiset palajavat, mukanaan Bolingbroke ja Norfolk.)
BOLINGBROKE.
Mont' onnen vuotta taivas suokoon teille,
Suurvaltias ja armollinen herra!
NORFOLK.
Lisätköön päivä toisen päivän hyvää,
Siks että taivas, maalle kateissaan,
Kruunuunne liittää kuolemattomuuden!
KUNINGAS RICHARD.
Suur' kiitos vaan! Mut toinen teistä mairii,
Se aikeistanne nähdään, toisianne
Maankavalluksesta kun syytätte. —
No, lanko Hereford, mik' on sulla kanne
Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?
BOLINGBROKE.
Ensinkin — todistajaks otan taivaan; —
Nöyrästä alamaisen rakkaudesta,
Kuninkaan kallis onni huolenani, —
Vapaana kaikest' ilkivihasta
Teen kanteen tässä ruhtinaani kuullen. —
Nyt, Thomas Mowbray, sinun puolees käännyn;
Tervehdykseni huomaa: minkä lausun
Ruumiini siitä vastaa päällä maan
Tai kirkastettu sielu taivahassa.
Sin' olet petturi ja pilttomies,
Siks liian hyvä, eloon liian huono.
Jot' ihanampi helo ilman täyttää,
Sit' ilkeemmiltä siinä pilvet näyttää.
Ja vielä kerran, tuoden tekos ilmiin,
Sua sanon petturiksi suoraan silmiin.
Näin mitä kieli lausuu, miekka saa,
Jos kuningas niin sallii, vahvistaa.
NORFOLK.
Puheeni kylmyys älköön soimatko
Mun kiivauttani. Ei akkasota,
Ei kahden torakielen herjahuudot
Voi tätä meidän riitaa ratkaista;
On kuumaa veri siitä jäähtyäkseen.
Niin laimeaa ei malttini tok' ole,
Ett' aivan suuttomaksi mykistyisin.
Ensinkin majesteetin vuoks en julkee
Kannustaa puhettani täyteen lentoon;
Se kiltois, kunnes takaisin tuon suuhun
Petoksen työntänyt ois kaksin kerroin,
Kuninkaalliseen vereen katsomatta.
Niin, jos ei valtasukua hän oisi,
Ivaisin häntä, silmiin sylkisin.
Sanoisin konnaks, salapurijaksi,
Varmuudeks vielä etuvoitteen soisin
Ja hänet yltäisin, vaikk' ylös Alppein
Lumiseen huippuhun mun tulis juosta
Tai muuhun seutuun asumattomaan,
Mihin on koskaan uskaltanut britti.
Uskollisuuttani tää seikka tukee:
Kautt' autuuteni, valheita hän lukee.
BOLINGBROKE.
Sa kalvas pelkur', tuossa kintaani!
Kuninkaan heimouden näin ma hylkään
Ja luovun veren syntyoikeudesta,
Jot' arkoo pelkos vain, eik' arvonantos.
Syyn kauhusta jos kunniani pantin
Maast' ottaa vielä voit, niin selkä köyryyn!
Tään kautta sekä kaikkein muidenkin
Ritaris-tapain, miekka vasten miekkaa,
Todistaa tahdon, mitä tässä haastan
Tai mitä herjempää viel' itse keksit.
NORFOLK.
Ma maasta otan sen ja, kautta miekan,
Jok' olalleni ritaruuden laski,
Sun vastaas astun jaloon kohteluun,
Ritaristapain säännöt kaikki täyttäin.
En hengiss' alas astu ratsultain,
Jos syystä petturin ma nimen sain.
KUNINGAS RICHARD.
Mut mitä, lanko, väität Mowbrayn syyksi!
Sen täytyy suuri olla, jos se meidät
Saa hänest' edes aattelemaan pahaa.
BOLINGBROKE.
Min lausun, siitä hengelläni vastaan:
Kahdeksan tuhat noobelia[1] sai hän
Lainoiksi majesteetin sotureille,
Mut ne hän itse halpaan toimeen käytti
Kuin ilki-petturi ja häijy konna.
Sen sanon myös, ja vahvistan sen miekoin
Tässä tai missä vain, maiss' äärimmissä,
Mihinkä koskaan britin silmä yltää,
Ett' on se petos, mit' on tässä maassa
Kuustoista vuotta kudottu ja tehty,
Kaikk', kaikki viekkaan Mowbrayn alkutyötä.
Ma väitän lisäksi — ja senkin kaikki
Tuon kehnon hengellä ma toteen näytän —:
Hän herttua Glosterin on kuoloon syypää;
Tään herkät vastustajat vietellen,
Kuin arka petturi, hän veri virtaan
Upotti tämän viattoman sielun.
Nyt veri tuo, kuin hurskaan Abelin,
Maan kielettömist' onkaloista huutaa
Ja verikostoon ankaraan mua vaatii.
Es'isäin kunniakkaan maineen kautta
Sen teenkin, taikka periköön mun hauta!
KUNINGAS RICHARD.
Sen miehen rohkeus nousee pilviin asti! —
No, Thomas Norfolk, mitä vastaat tuohon?
NORFOLK.
Pois majesteetin kasvot kääntykööt,
Ja hetken aikaa korvans' olkoot kuurot,
Siks että tuolle suvun herjalle
Ma kerron, kuinka jumalat ja hurskaat
Moist' inhoo valhehtijaa.
KUNINGAS RICHARD.
Puoltamaton
On silmäni ja korvani. Jos oisi
Hän veljeni ja vallan perillinen,
Niin kuin hän nyt vain setäni on poika,
Niin valtikkani arvon kautta vannon,
Ett'ei tää pyhän veren heimouskaan
Vois häntä turvata tai oikeudesta
Vähääkään lujaa mieltän' eksyttää.
Kuin sinä, alamaiseni hän on,
Siis puhu suoraan, ole pelvoton!
NORFOLK.
Siis, Bolingbroke, kavalaa kitaas myöten
Sydämmes pohjiin saakka: valehtelet!
Calais'lle varatusta lainasta
Kuninkaan sotureille oikein maksoin
Kolm' osaa, loput sallittiin mun pitää,
Kosk' oli majesteetti mulle velkaa
Jäännöksen matkalaskusta, kun hälle
Kuningattaren Ranskasta ma toin.[2]
Se valhe niele! — Mitä Glosteriin,
Niin hänt' en tappanut; mut häpeekseni
Löin siinä laimin pyhän tehtäväni. —
Ja, lord Lancaster, mitä teihin tulee,
Vastustajani arvokkaaseen isään,
Niin hengellenne kerran panin paulan;
Se rikos arkaa sieluani vaivaa;
Mut ennenkuin sain viimeks sakramentin,
Sen tunnustin ja teiltä varta vasten
Anteeksi pyysin; toivon, että sainkin.
Siin' on mun vikani. Muut syytteet kaikki
Ne ovat vihan kaunaa ilkimyksen,
Katalan, epäsuvustuneen konnan,
Jonk' itse tahdon urhokkaasti voittaa,
Ja vastavuoroon kintaani ma heitän
Nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan,
Ritarikuntoni näin näyttääkseni
Parhaissa hänen sydänverissään.
Jott' onni tämä pian koittais mulle, —
Määrätkää, herra, päivä taistelulle.
KUNINGAS RICHARD.
Vihaiset loordit, neuvoani kuulkaa,
Se sapen huoltaa suonta iskemättä.
En ole lääkäri, mut tunnen kaavan:
Syvä viha leikkaa liian syvän haavan.
Sopikaa, anteeks suokaa, unhottakaa,
Pois suoneniskun kieltää lääkär' vakaa.
Siis, setä, rauhantekoon! Lauhtokaa
Te poikaanne, ma tyynnän herttuaa.
GAUNT.
Vanhalle rauhanteko sopiikin. —
Pois heitä, poika, pantti Norfolkin.
KUNINGAS RICHARD.
Te, Norfolk, sama tehkää.
GAUNT.
Henrik, mitä?
Nöyrästi pyydän, toiste en tee sitä.
KUNINGAS RICHARD.
Pois, Norfolk, heitä tuo, se täytyy sun.
NORFOLK.
Kuningas, jalkoihisi laskeun.
Ma kuoloon sorrun, häpeään en vainen;
Saat ottaa henkeni, mut puhtaan maineen,
Mi kuolon kiusaks elää haudallani,
Pelastan pilkan häpeästä ani.
Häväisty, petteess' olen, syyttehessä
Ja herjan myrkkynuoli sydämmessä;
Herjaajan sydänveret yksin vois
Mua auttaa.
KUNINGAS RICHARD.
Kiukkus voita. Pantti pois!
Voi jalopeura leopardin suuttaa.[3]
NORFOLK.
Niin, mut sen pilkkuja ei voi se muuttaa.
Vie häpeäni, niin saat pantinkin.
Saasteeton nimi aarre kallihin
On päällä maan; sen puutteess' olet vainen
Kullattu savi, tomu kiiluvainen.
Jalo henki taatussa on povessa
Kuin helmi kuuden lukon takana.
On kunnia mun elämäni tyyty;
Vie kunnia, niin elämä on myyty.
Siis, enkö syystä kunniaani puolla?
Ma siinä elin, sille tahdon kuolla.
KUNINGAS RICHARD.
Pois ensin lanko pantin heittäköön.
BOLINGBROKE.
Oi, moisen synnin Herra häätäköön!
Isäni nähden seistä miehuutonna
Ja loisen arkuudella moista konnaa
Mun-laisen kumartaako? Ennenkuin
Näin loukkaan kunniaani omin suin
Tai kielen' moisen tekee tarjon halvan,
Sen pelkurin ma hampain rikki kalvan
Ja paton kurjan syljen ivaten
Häpeän paikkaan, Mowbrayn silmillen.
(Gaunt menee.)
KUNINGAS RICHARD.
Ei sovi pyytää mun, vaan käskeä:
Kun teit' en nyt voi sovittaa, niin tulkaa,
Ja siitä hengellänne vastatkaa,
Coventryyn pyhän Lamberluksen päiväks,
Niin siellä peitsi ratkaiskoon ja kalpa
Riitanne, jota kiihtää viha halpa.
Me oikaista kun emme saaneet väärää,
Niin ritar'ottelu nyt voiton määrää.
Marsalkka, aseairut kutsukaa
Ohjaamaan tätä kotikahakkaa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama seutu. Huone Lancasterin herttuan hovilinnassa.
(Gaunt ja Glosterin herttuatar tulevat.)
GAUNT.
Ah! osallisuus vereen Glosterin
Mua enemmän kuin voihkinanne kiihtää
Tuon vainaan hengen pyöveleitä vastaan.
Mut rangaistus kun rikkojan on käessä
Ja rikost' emme me voi rangaista,
Niin jääköön asiamme taivaan haltuun.
Se kyllä, jahk' on maassa aika kypsä,
Syntisten päähän sataa kuuman koston.
HERTTUATAR.
Paremmin eikö kannusta sua veljeys?
Vanhassa veressäsi rakkautt' eikö
Niin kipinääkään? Edwardin nuo pojat.
Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi,
Seitsemän saman pyhän veren maljaa,
Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa,
Niist' osan luonto itse kuivetti,
Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas,
Mieheni, elämäni, Glosterini, —
Edwardin pyhää verta malja täysi,
Kuninkaan juurta kukoistava oksa —
Säretty on ja kallis neste maassa,
Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt
Kateuden käsi, murhan verikirves.
Sun vertas, Gaunt, se oli; vuode, kohtu,
Väki ja muotti, joka muovas sinut,
Hänetkin loi. Vaikk' elät, hengitkin,
Niin häness' olet kuoliaaksi lyöty.
Hyväksyt isäs kuolon täysin määrin,
Jos näin näet veli-raukkas kuolevan,
Jok' oli isäs hengen painoskuva.
Sit' älä kärsivällisyydeks sano,
Se toivottuutta on; jos veljes surman
Näin kärsit, henkees suoran tien sa näytät
Ja neuvot murhaajas sua teurastamaan,
Mik' alhaisoss' on kärsivällisyyttä,
Jaloiss' on kalman kylmää pelkuruutta.
Mit' enää puhun? Henkes parhaiten
Sa turvaat, Glosterin jos surman kostat.
GAUNT.
Asia Herran. Taivaan valtuutettu
Ja sijainen, sen nähden voideltu,
On murhaan syypää; rikosta jos on se,
Sen taivas kostakoon, sen palvelijaan
En koskaan minä vihan kättä nosta.
HERTTUATAR.
Mua voi! Ken sitte kuulee tuskani?
GAUNT.
Jumala, leskein auttaja ja turva.
HERTTUATAR.
Niin olkoon siis. Hyvästi, vanha Gaunt!
Coventryyn menet, missä Hereford-langon
Näet ottelevan julman Mowbrayn kanssa.
Josp' yljän kosto langon peitsess' istuis
Ja Mowbrayn teurastaja-poveen tunkis!
Tai jos ei ensi kiistass' ennä turma,
Niin synnit painakoot niin Mowbrayn rintaa,
Ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu
Ja itse ratsas suin päin syöksyy maahan
Ja langon armoon antautuu, kurja!
Hyvästi, Gaunt! Nyt murheen kanssa yksin
Käy veli-vainaas vaimo käsityksin.
GAUNT.
Hyvästi, sisko! Coventryyn käyn minä.
Molemmill' olkoon onni myötyrinä!
HERTTUATAR.
Ei vielä! Suru kimmoo, kun se sattuu,
Ei tyhjää onttouttaan, vaan raskauttansa.
Hyvästelen, vaikk' alkuun tuskin sain;
Ei suru lopu, siltä näyttää vain.
Terveiset veljelleni Yorkille!
Niin, siinä kaikki! — Mutta miks tuo hoppu?
Miks kiire noin, vaikk' onkin kaikki loppu?
Muistanpa vielä. Pyydän — niin, mut mitä? —
Tyköni Plashyyn häntä rientämään.
York-vanhus siellä, oi, min näkeekään?
Vain suojat autiot ja paljaat muurit,[4]
Varastot tyhjät, käymättömät ukset,
Ja tervehdykseks kaikuu valitukset.
Terveiset vain! Miks etsis vierahista
Surua, jonka löytää vaikka mistä?
Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon;
Viimeinen hyvästini kyynel on.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.
(Lord-marsalkka ja Aumerle tulevat.)
MARSALKKA.
Valmisko Henrik Hereford, lord Aumerle?
AUMERLE.
Kiireestä kantaan, kutsuntaa vain vartoo.
MARSALKKA.
Ja Mowbray uljaana ja ilomielin
Vain syyttäjänsä ääntä vartoo.
AUMERLE.
Siis ovat taistelijat varusteissa,
Kuninkaan' tuloa vain odottavat.
(Torventoitauksia. Kuningas Richard tulee ja asettuu istumaan
valtaistuimelle; Gaunt, Bushy, Bagot, Green ja muut ylimykset
asettuvat samoin paikoilleen. Torvi soi, ja siihen vastaa ulkoa
toinen. Airut tulee ja hänen jäljissään Norfolkin herttua
täydessä sota-asussa.)
KUNINGAS RICHARD.
Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta,
Miks täydess' asussa hän tänne saapuu;
Nimensä sanokoon ja, säännön mukaan,
Asians' oikeaksi vannokoon.
MARSALKKA.
Jumalan nimessä ja kuninkaan,
Ken olet, sano, miksi tänne saavut
Noin ritar'asussa ja ketä vastaat?
Asias? Sano totuus, valas kautta
Ja ritar'arvosi, niin totta kuin
Sua taivas auttakoon ja miehuutesi!
NORFOLK.
Norfolkin herttua, Thomas Mowbray, olen,
Ja valallani saavun — jota taivas
Varjelkoon ritaria rikkomasta! —
Herefordia, mun syyttäjääni, vastaan
Todistamaan, ett' olen uskollinen
Taivaalle, kuninkaalle, suvulleni.
Ja kautta käden tään ja taivaan armon,
Näin puolustautuen, ma toteen näytän,
Ett' taivaan, kuninkaan ja mun hän petti,
Niin totta kuin mua taivas auttakoon!
(Asettuu paikalleen.)
(Torventoitaus. Airut tulee ja hänen jäljissään
Bolingbroke aseissa.)
KUNINGAS RICHARD.
Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, —
Kuka hän on, ja miksi saapuu tänne
Noin sotatamineihin puettuna;
Hän sääteisesti, niinkuin laki käskee,
Asians' oikeaksi vannokoon.
MARSALKKA.
Ken olet? Miksi tänne aituukseen
Näin Richard kuninkaamme eteen astut?
Asias? Ketä vastaat? Puhu totuus,
Niin totta kuin sua taivas auttakoon!
BOLINGBROKE.
Herefordin, Lancasterin, Derbyn Henrik
Ma olen; aseissa nyt tässä seison
Ja taivaan armolla ja tarmollani
Täss' aituuksessa Thomas Mowbraysta,
Norfolkin herttuasta, toteen näytän,
Ett' on hän luimu konna, joka petti
Jumalan, Richard kuninkaan ja minut;
Niin totta kuin mua taivas auttakoon!
MARSALKKA.
Se kuoleman on rangaistuksen oma,
Ken rohkee koskettaa tät' aituusta,
Pait marsalkka ja tämän jalon toimen
Valitut valvojat.
BOLINGBROKE.
Lord marsalkka,
Kuninkaan kättä suudella mun suokaa
Ja majesteetin eteen polvistua:
Mowbray ja minä tässä olemme
Kuin kaksi miestä, jotk' on vannoneet
Pyhissä-käynnin pitkän, raskaan tehdä;
Siis juhlalliset, hellät jäähyväiset
Kummankin suokaa ottaa ystäviltään.
MARSALKKA.
Kaipaaja kumartaa ja jäähyväisiks
Kuninkaan kättä tahtois suudella.
KUNINGAS RICHARD.
Alas astumme ja häntä syleilemme,
Niin totta oikea kuin asiasi,
Niin onni taistoss' olkoon seuranasi!
Hyvästi, vereni! Jos tänään pois
Sa vuodat, itken, mut en kostaa vois.
BOLINGBROKE.
Jaloa silmää älköön itku halpa
Häväiskö, jos mun kaataa Mowbrayn kalpa.
Niin varmasti kuin haukka lintu-parkaan,
Ma taistelussa Mowbrayn päälle karkaan. —
(Lord-marsalkalle.)
Hyvästi sanon teille, hyvä herra, —
Myös teille, jalo lanko, lord Aumerle; —
En pode, vaikka kuolon kanssa taistan,
Nuor' olen, reipas, ilon maljaa maistan.
Kuin pitoloissa herkut päättimeksi,
Minultakin jää paras viimeiseksi:
(Gauntille.)
Vereni kallis alkulähde, sinä, —
Nuoruutes into, minuss' uudistuen,
Mua kahden miehen voimall' ylös nostaa
Tavoittaakseni pääni päältä voiton.
Karaise rukouksillas varukseni,
Terästä siunauksin peitsen kärki,
Ett' on kuin vahaa Mowbrayn pantsar'asu,
Ja pojan uljas käytös kirkkaaks silaa[5]
Juhana Gauntin nimen uudestaan.
GAUNT.
Hankettas hyvää taivas auttakoon!
Kuin leimaus nopsa ole toimissasi,
Ja kaksin kahdistettuina sun iskus
Huumaavan herranvoiman lailla syöskööt
Tuhoisen vihamiehen kypärään!
Veresi nouskoon! Ole miesi yhä!
BOLINGBROKE.
Avuksi oikeus ja Yrjö pyhä!
(Asettuu paikalleen.)
NORFOLK (nousten).
Mink' osan Jumala tai sallimus
Minulle suonee, tässä elää, kuolee
Kuningas Richardille uskollisna
Vakava, suora, kunnon ylimys.
Ilommmin mielin vankikaan ei heitä
Pois kahleitaan ja avosyliin sulje
Kultaista, vallollista vapauttaan,
Kuin hyppelevä sydämmeni viettää
Viholliseni kanssa taiston juhlaa. —
Mont' onnen vuotta toivotan ma teille,
Majesteetille ja pääri-kumppaneille.
Iloisna taistoon käyn kuin pitohon;
On rehdin mielin povi pelvoton.
KUNINGAS RICHARD.
Hyvästi, herttua! Urhon hyveet läikkyy
Sun silmissäs ja miehuus niistä säihkyy. —
Marsalkka, toimeen! Taisto alkakoon!
(Kuningas ja loordit palajavat paikoilleen.)
MARSALKKA.
Sa, Henrik Hereford, Lancaster ja Derby,
Tuoss' ota peitses! Taivaan olkoon oikeus!
BOLINGBROKE (nousten).
Kuin vuori vahva toivoss' aamen sanon.
MARSALKKA (palvelijalle).
Tuo peitsi Norfolkin vie herttualle.
1. AIRUT.
Nyt Henrik Hereford, Lancaster ja Derby
Jumalan, kuninkaan ja itsens' eessä
Täss' seisovi, ja uhall', että itse
On petturi ja konna, toteen näyttää,
Ett' Thomas Mowbray, herttua Norfolkin,
Jumalan, kuninkaan ja hänet petti,
Ja vaatii häntä siitä miekkasille.
2. AIRUT.
Täss' seisoo Thomas Mowbray, herttua Norfolk,
Ja uhall', ett' on petturi ja konna.
Nyt puolustaikse, toteen näyttäin että
Tuo Henrik Hereford, Lancaster ja Derby
Jumalan, kuninkaan ja hänet petti,
Vapaasta halusta ja rohkein mielin
Vain vartoo merkkiä, ett' alkaa saa.
MARSALKKA.
Soi, torvi! Taistelijat valmistukoot!
(Soitetaan hyökkäystorvea.)
Seis! Sauvan heittää väliin kuningas.[6]
KUNINGAS RICHARD.
Pois pankoot peitsensä ja kypärinsä
Ja käykööt kumpainenkin paikoilleen.
(Pitkältä kestävää torventoitotusta.)
(Molemmille taistelijoille.)
Lähemmä tänne astukaa, ja kuulkaa,
Mi meidän on ja neuvostomme päätös!
Valtamme maata ettei saastuttaisi
Sen oma ravitsema, kallis veri;
Ja silmämme kun kammoo nähdä haavaa
Kamalaa, kansaismiekan viiltämää;
Ja koska näyttää, että korskan mielen
Taivasta tavottava kotkan-lento
Ja kateus, jok' ei kilpailijaa kärsi,
On teitä yllyttänyt rikkomaan
Kuninkaan rauhan, joka lapsen-untaan
Maan kehdoss' uinuu hennoin henkäyksin;
Ja koska voisi rummun jylhä pauhu,
Rämäkän torven pelottava räikkä
Ja raudan vihan kalske rajoiltamme
Sulo-rauhan kaikottaa ja saada meidät
Kahlaamaan oman heimon veressä, —
Niin maistamme näin teidät karkoitamme. —
Sa, lanko, hengen uhall' et saa ennen,
Kuin kymmenen on kesää tehnyt kukkaa,
Tät' ihanata maata tervehtää,
Vaan henkipaton vierast' uraa käydä.
BOLINGBROKE.
Tahtonne olkoon! Lohtuna on vielä,
Ett' aurinkoinen loistaa myöskin siellä;
Sen kultasateet, jotka teihin sataa,
Ne kultaa myöskin pakolaisen rataa.
KUNINGAS RICHARD.
Sun, Norfolk, raskaampi on tuomiosi,
Ja julistan sen vastenmielisesti:
Ei hidas hetken kulku määrätä
Saa maanpakosi rajatonta äärtä;
Nää toivottomat sanat sulle lausun:
Uhalla henkes älä koskaan palaa!
NORFOLK.
Se raskas tuomio on, majesteetti,
Ja arvaamaton teidän lausumaksi.
Paremman palkan kuin näin syvän herjan
Ansainnut oisin teidän armoltanne.
Nyt äidinkieleni mun jättää täytyy,
Tuo vuotta neljäkymment' oppimani;
Ei kieleni sen arvokkaampi mulle
Kuin kielitön on viulu taikka harppu,
Tai taitosoitin, jok' on lukittu,
Tai, aukijätettynä, pantu käteen,
Jok' ei sit' osaa sopusointuun sointaa,
Mun suussani te kielen vangitsitte
Hampaiden, huulten kaksoisteljen taa;
Ja tyhmä, tylsä, tyhjä tiedottomuus
On mulle vanginvartijaksi pantu.
Mut liian olen vanha oppilaaksi,
Niin, liian vanha imettäjän vauvaks.
Siis tuomios on mykkää kuolemaa,
Kun kiel' ei omaa kieltään käyttää saa.
KUNINGAS RICHARD.
Herättää sääliämme älä koita;
Sait tuomios: on myöhä vaikeroita.
NORFOLK.
Pois valoisasta kotimaasta käännyn,
Ja iki-öiden synkkään varjoon näännyn.
(Aikoo mennä.)
KUNINGAS RICHARD.
Palaja vielä: ota matkaan vala. —
Kätenne henkipatot miekallemme![7]
Uskollisuuden kautta, jonka taivas
On teiltä saapa — oman osuuteni
Maanpakoon teidän kanssa karkoitin —
Nyt vannokaa, min sanelen: ett'ette,
Niin totta kuin teit' auttakohon taivas,
Syleile maanpaossa toisianne,
Tai toisianne koskaan silmiin katso,
Tervehdi, kirjoita, tai tyynnyttele
Kotoisen vihan luomaa myrskyä,
Tai neuvosta ja sopimuksest' yhdy
Kutomaan pahaa salajuonta meitä
Tai maata, kansaa, valtakuntaa vastaan.
BOLINGBROKE.
Sen vannon.
NORFOLK.
Minä myös sen täyttää tahdon.
BOLINGBROKE.
Norfolk, mikäli vihamiehen sopii: —
Jos kuningas ois suonut, ilmaa harhais
Jo meistä toisen sielu pakosalla
Hauraasta tästä lihahaudastaan,
Kuin liha tää nyt pakosall' on maastaan;
Petokses myönnä ennen lähtöäsi;
On pitkä sulla matka, älä mukaan
Vain syypään sielun raskast' ota takkaa.
NORFOLK.
Jos pettur' olen, Bolingbroke, niin nimeni
Elämänkirjast' ottakoot, mun syöskööt
Maanpakoon taivaastakin, niinkuin täältä!
Mik' olet, taivas tietää sen ja sinä
Ja minä, pian kuningas sen tuntee. —
Hyvästi, valtias! Nyt harhan kaihdan,
Kun kotimaani maailmaan ma vaihdan.
(Menevät.)
KUNINGAS RICHARD.
Silmäisi peilissä ma näen, setä,
Sydämmen murtuneen; tuo murheen näky
Se poikasi pakovuosist' ottaa
Pois neljä. — (Bolingbrokelle.) Kuusi talvikylmää vielä,
Niin taasen kotiin palaat ilomiellä.
BOLINGBROKE.
Kuin pitkä aika mahtuu pieneen sanaan?
Kuninkaan henkäys neljä talvi-rauskaa
Pois pyyhkäisee ja neljä kesää hauskaa.
GAUNT.
Kuningas, kiitos, että isän tähden
Vähensit pojan pakovuodet kuuteen.
Mut pienen hyödyn minä siitä saan.
Ennenkuin nämä kuusi määrävuotta,
Näet, kuita vaihtelee ja matkan päättää,
Mun lamppuni jo sammuu, öljy puuttuu, —
Ja heikko valo ikiyöksi muuttuu;
Lopussa on mun kynttiläni pää,
Ma, kuolon sokko, poikaani en nää.
KUNINGAS RICHARD.
Mont' elinvuotta vielä suodaan sulle.
GAUNT.
Vaan sull' ei hetkeäkään antaa mulle.
Suruilla päiväni voit lyhentää,
Yöt ryöstää, vaan et huoment' ehdättää;
Vakoja uurtamaan voit auttaa aikaa,
Mut rypyn estämiseen sull' ei taikaa;
Sanasi valta voi mun kuolettaa,
Mut kuollutt' ei sun valtas henkiin saa.
KUNINGAS RICHARD.
Täydessä tuumin poikas kartoitettiin,
Ja oma kielesikin siihen suostui.
Miks karsaat tuomiota oikeaa?
GAUNT.
Makea maistaa, karvas sulattaa.
Mun, tuomarin, te tiedustitte mieltä;
Voi, etten saanut haastaa isän kieltä!
Jos vieras ois hän, eikä poika ollut,
Niin lievemp' oisi tuomiokin tullut.
Ma puolenpidon soimaa kaihtaa koitin,
Ja oman henkeni näin tuomioitin.
Ma katsoin, eikö kukaan valittais
Kovuuttani ja sitä vaimentais,
Mut te vain hyväksyitte lausuntoni,
Kun tahtomatta lausuin tuomioni.
KUNINGAS RICHARD (Bolingbrokelle.)
Hyvästi, serkku! — (Gauntille.) Hyvästelkää te
Kuus vuotta maanpakoa saa hän heti.
(Torventoitauksia. Kuningas Richard seurueineen poistuu.)
AUMERLE.
Hyvästi, lanko! Mitä nyt et malta,
Sen kirjeess' ilmoittanet toisahalta,
MARSALKKA.
Ei vielä hyvästi; teen seuraa teille
Niin pitkälle kuin maata riittää meille.
GAUNT.
Oi, miksi sanojasi itaroit,
Ja ystäväisi hyvästiin et vastaa?
BOLINGBROKE.
Hyvästiks mull' on niitä liian vähän.
Jos kieli, kunnon palvelusta tehden,
Sydämmen täyden tuskan ilmi huokuis.
GAUNT.
Surusi on vain ajaks poistumista.
BOLINGBROKE.
Kun ilo poistuu, suru täyttää paikan.
GAUNT.
Kuus vuotta kuluu pian.
BOLINGBROKE.
Onnekkailta;
Mut suru tunnit tekee kymmeniksi.
GAUNT.
Kuvaile, ett' on se vain huvimatka.
BOLINGBROKE.
Sydämmeni huokaa, näin jos valehtelen,
Kun vain se väkinäist' on vaellusta.
GAUNT.
Raskaitten askeltesi synkkää tietä
Kuvaile kehykseksi, johon kerran
Sa kotiintulos kalliin helmen liität.
BOLINGBROKE.
Pikemmin joka raskaalt' askeleelta
Ma muistan, kuinka etäämmälle yhä
Vaellan rakkaimmista helmistäni.
Mun täytyy monta pitkää oppivuotta
Vieraissa maissa palvella, ja vihdoin,
Kun olen vapaa, muut' ei kerskattavaa,
Kuin että olin surun matkalainen.
GAUNT.
Joka paikka, johon taivaan silmä osuu,
Viisaalle satama on, onnen ranta.
Hätääsi neuvo päättelemään näin:
Hyvett' ei hädän vertaa. Älä päätä,
Ett' ajoi sun maanpakoon kuningas,
Vaan sinä hänet: raskaampi on tuska.
Jos kantajansa heikoksi se huomaa.
Sano, että kunniata etsimään
Ma sinut lähetin, ja ettei sua
Kuningas karkoittanut. Oleta,
Ett' ahnas rutto taivaallamme leijuu,
Ja ilmanalaan raittiimpaan sä riensit.
Sun soittoniekkas olkoot laululinnut,
Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone,[8]
Kukkaiset sulonaisia, ja kulkus
Vain ilohyppyä ja karkeloa:
Kaluva tuska, näet, ei kovin pure,
Jos sille ilkut vain, etk' ylen sure.
BOLINGBROKE.
Oi, ken voi pitää tulta kädessään,
Kun ajattelee jäistä Kaukasusta?
Ken julman nälän kiihkaa vaimentaa
Vain atrioita kuvittelemalla?
Ken lumess' alastonna vieriä
Ja luulla kesähelteess' olevansa?
Ei, ei! Tuo hyvän kuvittelu tekee
Vain pahan tunteen kahta suuremmaksi.
Enemmän suru tuima kirvelee,
Jos kalvaa vain se, mut ei haavaa tee.
GAUNT.
Pois! Sua seuraan. Noin jos nuori oisin,
Ja moinen syy, kuink' aikailla ma voisin?
BOLINGBROKE.
Englannin tanner, hyväst' armas manner,
Emo, vaalija, jok' yhä mua kannat!
Jos minne käyn, näin aina kerskaankin:
Maanpaossakin poika Englannin!
(Menevät.)