NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Westminster-Hall.
(Hengelliset loordit oikealla puolen valtaistuinta, maalliset vasemmalla; yleisö alempana. Bolingbroke, Aumerle, Surrey, Northumberland, Percy, Fitzwater, eräs toinen loordi, Carlislen piispa, Westminsterin abotti ja seuralaisia. Perällä Bagot, oikeudenpalvelijain vartioimana.)
BOLINGBROKE.
Esille Bagot! — Bagot, sano suoraan,
Glosterin kuolemasta mitä tiedät.
Ken kuningasta yllytti? Ken teki
Tuon verimurhan ennenaikaisen?
BAGOT.
Silmäini eteen tuokaa lord Aumerle.
BOLINGBROKE.
Esille, lanko; katso tuohon mieheen.
BAGOT.
Kielenne rietas, lord Aumerle, se varmaan
Halveksii kieltää, mitä kerran lausui.
Kun kalmankamalassa yössä surmaa
Tuumailtiin Glosterille, kuulin teidän
Sanovan näin: "Käs'varteni on pitkä;
Englannin rauhanhovista se yltää
Calais'hen saakka setä-ukon päähän."
Muun ohessa ma teidän samaan aikaan
Myös kuulin sanovan, ett' ette soisi
Sadastatuhannesta kruunustakaan
Englantiin Bolingbroken palaavan,
Lisäten, että maalle siunaus oisi
Tuo langon surma.
AUMERLE.
Prinssit, jalot loordit!
Kurjalle tuolle mitä vastata?
Niin tähteäni häväistäkö,[16] että
Ma häntä vertaisena rankaiseisin?
Mut täytyy, tai tuon kurjan riettaat huulet
Mun kunniani tahraa. — Tuossa pantti,
Se kuolon käsisinetti, mi leimaa
Sun hornan omaksi! Sa valehtelet,
Sen sanon ma ja sydänverelläsi
Sen todistan, vaikk' on se liian halpaa
Ritarin miekanterää tahraamaan.
BOLINGBROKE.
Äl' ota, Bagot; pantin anna olla.
AUMERLE.
Ma soisin, että tässä seurass' oisi
Parasta lähin se, ken näin mua loukkaa.
FITZWATER.
Jos miehuutesi etsii vertaistaan,
Niin tuossa pantti panttiasi vastaan!
Kautt' auringon, mi näyttää, missä seisot,
Sun kuulin sanovan ja kerskaavankin,
Ett' olit Glosterin sa surmaan syypää.
Sadasti valehtelet, jos sen kiellät;
Ja miekankärjelläni petoksesi
Sen tekopaikkaan työnnän, sydämmeesi.
AUMERLE.
Et tohdi, raukka, sitä päivää nähdä.
FITZWATER.
Kautt' autuuteni, nyt sen nähdä tahdon.
AUMERLE.
Fitzwater, helvettiin sa silloin menet.
PERCY.
Valetta! Kunniansa tässä kohden
Niin puhdas on, kuin sinä saastainen;
Se että olet, siitä pantti tuossa!
Viimeiseen hengenvetoon saakka todeks
Sanani näytän. Nosta pois, jos tohdit.
AUMERLE.
Jos sit' en tee, niin kuihtukoon tää käsi.
Ikänä koston kalpaa iskemättä
Viholliseni kiiltokypärään.
LOORDI.
Aumerle, sa valapatto, minäi vannon
Ja kannustan sua yhtä monin "valhein",
Kuin mitä auringosta aurinkoon
Voi kavaltajan korvaan huutaa. Tuossa
On kunniani pantti, nosta pois
Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!
AUMERLE.
Ken vielä? Kaikki voitan, jumal'auta!
Tuhat eloa tää yksi povi kätkee,
Ne vastaa satatuhat teidänlaista.
SURREY.
Fitzwater, hyvin muistan hetken, milloin
Aumerlen kanssa haastoitte.
FITZWATER.
Niin oikein,
Läsn' olitte ja voitte todistaa,
Ett' on tää kaikki totta.
SURREY.
Jumal' auta,
Niin väärää, kuin on Jumal' itse totuus!
FITZWATER.
Valetta, Surrey!
SURREY.
Kunniaton vesa!
Tuo vale miekallani valahtaa
Ja koston päähäs valaa, kunnes sinä,
Valetten valaja, valeines maahan
Niin vaiti valahdat kuin isäs kallo.
Tuoss' ota kunniani pantti siitä
Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!
FITZWATER.
Hupelo, kannustelet virmaa varsaa.
Jos hengittää ma tohdin, syödä, juoda,
Niin kohdata myös Surreyn erämaassa
Ja häneen sylkeä ja julki huutaa:
Valetta ajat, valetta, valetta!
Tuoss' sanani on pantti, rangaistuksen
Se lupaa sulle ankaran. Niin totta
Kuin minun hyvin käyköön maailmassa,
Miss' olen vasta tulokas, niin totta
Aumerle on tosisyytökseeni syypää.
Maanpakolainen Norfolk lisäks sanoi,
Aumerle, sun lähettäneen kaksi miestä
Calais'hen herttuata surmaamaan.
AUMERLE.
Ken hyvä kristitty nyt lainaa kintaan?
Valheita ajaa Norfolk; tuossa pantti,
Jos kutsutaan hän kotiin vastaamaan!
BOLINGBROKE.
Tää riita jääköön pantin varaan, kunnes
Saa Norfolk kotiin kutsun; sen hän saa,
Ja, vaikk' on vihamieskin, kaikki jälleen
Myös maansa saa ja arvonsa. Kun palaa,
Niin otteluun Aumerlen kanssa käyköön.
PIISPA.
Se mainepäivä se jää näkemättä.
Mont' ylevää on pyhää sotaa käynyt
Kristuksen eestä henkipatto Norfolk
Ja, ristin lippu käessä, karkoittanut
Pakanat mustat, turkit, saraseenit;
Sodasta uupuneena vetäytyi
Italiaan; Venetiassa siellä
Sen kauniin seudun maalle ruumiins' antoi
Ja puhtaan sielun Kristus-päällikölleen,
Jonk' alla ikäns' oli taistellut.
BOLINGBROKE.
Mitä, piispa? Onko Norfolk kuollut?
PIISPA.
On,
Niin totta kuin ma elän.
BOLINGBROKE.
Vieno rauha
Saatelkoon hänen vienon sielunsa
Tuon vanhan, hyvän Abrahamin helmaan
Riitanne, loordit, pantin varaan jääköön,
Siks kunnes taistopäivän määräämme.
(York tulee seurueineen.)
YORK.
Lord Lancaster, mun höyhennetty Richard
Lähetti tänne; perijäkseen suostuu
Sun ottamaan, ja mahtivaltikkansa
Käteesi kuninkaalliseen nyt laskee.
Valt'istuimelle jälkeisenään nouse:
Eläköön Henrik, neljäs nimeään!
BOLINGBROKE.
Valt'istuimelle Herran nimeen nousen.
PIISPA.
Ei, Herra siitä varjelkoon? — Vaikk' olen
Puhujaks moiseen valtaseuraan halpa,
Niin parhain sopii minun haastaa totuus.
Jos tässä jalossa ois seurass' ykskin
Kylläksi jalo oikein tuomitsemaan
Jalon Richardin, niin tosi jalous häntä
Moist' ilkityötä kavahtamaan neuvois.
Alamainen kuninkaanko tuomariksi?
Ken tässä Richardin ei alamainen?
Varast' ei kuulematta tuomita,
Vaikk' oiskin rikoksensa päivänselvä;
Mut taivaan majesteetin kuvanko,
Sen valtamiehen, sijaisen, jo ammoin
Voidellun, kruunatun ja istutetun,
Tuomitsee alamaisen halpa ääni
Poissaolevana? Taivas varjelkoon
Puhdasten mielet kristityssä maassa
Noin inhaa, mustaa työtä tekemästä!
Ma, alamainen, alamaisille
Nyt puhun Herran herättämänä
Näin rohkeasti eestä voideltunsa.
Lord Hereford, tämä teidän kuninkaanne
Herefordin kuninkaan on kavaltaja;
Jos hänet kruunaatte, niin ennustan:
Tät' inhaa työtä tulevaisuus voihkaa,
Maan poikain veri omaa maata höystää,
Pakanain, turkkein luona rauha uinuu,
Ja tässä rauhan maassa suku suvun
Ja heimo heimon sotatulin tuhoo.
Sekaannus, kauhu, pelko, kapina
Tääll' asustaa, ja maamme nimekseen
Pääkallopaikan saa ja Golgathan.
Oi, huonetta jos vastaan huone nousee,
Niin syntyy surkein riita, mitä maa
Tää kironalainen on koskaan nähnyt.
Moist' estäkäätte, muuten lapset maan
Ja lastenlapset teitä kiroo vaan.
NORTHUMBERLAND.
Sep' oiva saarna! Vaivastanne teidät.
Maankavaltajana nyt vangitsemme. —
Lord Westminster, on teidän tehtävänne
Tutkintopäiväks häntä tallettaa. —
No, loordit, suostutteko kansan pyyntöön?
BOLINGBROKE.
Tuokaatte Richard, että kansan nähden
Hän luopukoon, niin epäluulon kaunaa
Ei meihin jää.
YORK.
Ma hänet tänne saatan.
(Menee.)
BOLINGBROKE.
Te, loordit, jotka tässä vangitsimme,
Vastaamaan tulostanne tuokaa takuu.
(Piispalle.)
Kehnosti ystävyyttä osoititte,
Ja kehnoa me varroimmekin teiltä.
(York palajaa, seurassaan kuningas Richard ja virkamiehiä,
jotka kantavat kruunua ja muita hallitsijan arvonmerkkejä.)
KUNINGAS RICHARD.
Kuninkaan eteen miksi minut tuodaan,
Ennenkuin heitän kuninkuuden aatteet,
Joill' olen hallinnut? Viel' osaan tuskin
Kumartaa, mairia ja liukastella.
Oi, surun suokaa hetken vielä nöyryytt'
Opettaa mulle! Noiden miesten kasvot
Ma hyvin muistan: olivathan minun,
Ja huusivathan usein "terve" mulle
Kuin Juudas Kristukselle; täll' ykstoista
Kahdestatoist' ol' uskollista mulla
Kahdestatoistatuhannest' ei yhtään. —
Eläköön kuningas! Ei aamenta.
Olen pappi siis ja lukkari? Siis, aamen!
Eläköön kuningas! En ole sitä,
Mut: aamen! Ehkä taivas sinä pitää.
Mihinkä tehtävään mua tänne tuodaan?
YORK.
Tekemään, mitä vapaast' ehdostasi
Väsynyt majesteetti sua käskee:
Niin, Henrik Bolingbrokelle nyt valta
Ja kruunu luovuttamaan.
KUNINGAS RICHARD.
Kruunu tänne! —
No, lanko, tartu kruunuun; tuohon, lanko:
Sun kätes tuohon puoleen, minun tähän!
Nyt kultakruunu on kuin syvä kaivo,
Sen kaksi sankoa ne toistaan täyttää;
Ilmassa toinen, tyhjä, tanssii, toinen
Maan alla, näkymättä, täynnä vettä;
Alainen, kyynelinen olen minä,
Juon tuskaani, mut sinä nouset, sinä.
BOLINGBROKE.
Mut luopumaanhan altis olitten.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, kruunusta, mut tuskistani en.
Voit kruunut ottaa, arvot valtahas.
Et tuskaani, sen olen kuningas.
BOLINGBROKE.
Ma kruunun kanssa otan huoles sun.
KUNINGAS RICHARD.
Sun huoles nousee, silt' ei laske mun.
Mun huoleni on vanhat huolet voittaa,
Sun huolesi on uutta huolta koittaa.
Jää huoli mulle, vaikka pois sen annan,
Se kruunuun kuuluu, vaan sit' yhä kannan.
BOLINGBROKE.
Siis mieluista on teille jättää kruunu!
KUNINGAS RICHARD.
On, ei, — ei, on; — vaan mitä minusta!
Ei, ei'tä ei! Ma riipun sinusta.
Nyt nähkääs, kuinka itseni ma tyhjään: —
Pois raskaan taakan annan päästäni,
Pois kädestäni jäykän valtikan,
Pois vallan kopeuden sydämmestä.
Voiteeni huuhdon omin kyynelin,
Pois kruununi ma omin käsin annan,
Pyhän arvoni ma omin kielin kiellän,
Lupaukset, valat omin suin ma päästän.
Pois vannon kaiken majesteetin loiston,
Maat, saatavat ja verot luovutan,
Epuutan käskyt, säännöt, asetukset.
Jumal'anteeks petto, mik' on tehty mulle!
Lujemmat valat vannottakoon sulle!
Mua, tyhjää, pelkkä tyhjyys huolettaa;
Sua, kylläistä, sua kaikki onnistaa.
Richardin valtikkaa sa kanna kauan!
Ja Richard pian povess' olkoon hauan!
Kuningas Henrik, elä, Richard sanoo,
Ja valtaheitto sulle siunaust' anoo. —
No, joko riittää?
NORTHUMBERLAND (ojentaen hänelle paperin).
Riittää, kun vain luette
Nää kanteet rikoksista, joita itse
Olette tehnyt, taikka kätyrinne,
Maan etua ja yhteishyvää vastaan.
Ne tunnustettuanne tietää kaikki,
Ett' olette te syystä luovutettu.
KUNINGAS RICHARD.
Vai se mun täytyy? Tyhmyyteni kuteet
Itsekö purkaa? Oi, Northumberland,
Sun rikokses jos olisi kirjaan pantu,
Niit' etkö häpeäisi luetella
Näin kaikkein kuullen? Jos sa tarkastaisit,
Tapaisit siinä yhden ruman kohdan,
Mi koskee karkoitusta kuninkaan
Ja vahvaks tehdyn valan rikkomista,
Mi taivaan kirjoissa on kirottuna
Mustaksi merkitty. — Niin, kaikki te,
Te, jotka nyt mua tässä katselette,
Kun kurjuus mua härnää, vaikka jotkut
Pesette kätenne kuin Pilatus,
Teeskellen sääliä, — te, Pilatukset,
Olette antaneet mun ristinpuuhun,
Ja vesi pois ei huuhdo syntiänne.
NORTHUMBERLAND.
Lukekaa joutuun, herra, kannekohdat.
KUNINGAS RICHARD.
On silmät kyynelissä, en voi nähdä.
Mut niin ei niitä suola sokaa, ett'en
Näkisi tätä petturien laumaa.
Niin, silmäni jos itseeni ma käännän,
Niin huomaan itsenikin petturiksi,
Kun mielin myöntyvin ma annoin riistää
Kuninkaan ruumiilta sen koristukset,
Tein halvaks loiston, orjaks kuninkuuden
Ja majesteetin alamaiseksi
Ja talonpojaks itse valtakunnan.
NORTHUMBERLAND.
Mun herrani —
KUNINGAS RICHARD.
En sinun herras ole,
Kopea narri; kenenkään en herra;
Ei mulla nimeä, ei arvoa,
Ja sekin, minkä kastehessa sain,
On multa riistetty. — Oi, tuskan päivää!
Niin monet olen talvet tarsinut,
Ja nyt en tiedä, mikä nimi mulla.
Oi, leikkikuningas jos lumest' oisin
Ja paisteess' auringon, tuon Bolingbroken,
Pois saisin sulaa vesipisaroiksi! —
Hyvä, suuri kuningas, et suurin hyvä!
Sanasi jos viel' Englanniss' on käypää,
Niin käskeköön se heti tänne peilin,
Niin että näen, millainen mull' on muoto,
Nyt kun sen majesteettius on mennyt.
BOLINGBROKE.
Joku se tänne peilin noutakoon.
(Palvelija menee.)
NORTHUMBERLAND.
Tuo lukekaa sill' aikaa.
KUNINGAS RICHARD.
Paholainen,
Mua kiusaat ennen jo kuin helvetissä!
BOLINGBROKE.
Mylord Northumberland, ei enää tuota.
NORTHUMBERLAND.
Mut sill' ei ole kansa tyydytetty.
KUNINGAS RICHARD.
Se tyydytetään; tarpeeks asti luen,
Kun oikean näen kirjan, miss' on kaikki
Mun syntini, ja se — ma olen itse.
(Palvelija palajaa, tuoden peilin.)
Tuo tänne peili; siitä nyt ma luen. —
Viel' enkö kurttuisempi? Niinkö monta
On lyömää suru kasvoihini lyönyt,
Eik' ole haavoittanut syvempää? —
Sa, imartava lasi, mua petät
Kuin onnenpäiviltäni kumppanit.
Tuo sekö katse, joka kattons' alla
Komensi tuhansia joka päivä?
Tuo sekö katse, joka katsojalta
Kuin aurinkoinen silmät häikäisi?
Tuo katseko se katsoi sivu houkat
Ja nyt on Bolingbroken katseen alla?
On heikko loisto tuossa katseessa,
Ja katsekin on heikko kuin sen loisto.
(Paiskaa peilin maahan.)
Tuoss' on se tuhansina sirpaleina!
Vait olet, kuningas; pilass' on mieltä;
Noin valeen suru muodon hävitti.
BOLINGBROKE.
Surunne varjo vain on hävittänyt
Muotonne varjon.
KUNINGAS RICHARD.
Sano vielä kerran!
Suruni varjo? Katsokaamme; — Oikein:
Mun kaikki tuskani ne sisäss' asuu,
Ja tämä surun ulkonainen ilme
Vain varjo näkymättömän on tuskan,
Mi hiljaa paisuu sieluss' ahdetussa;
Siell' on sen juuri. Kiitos, kuningas.
Suuresta armosta, kun annat syytä
Valittaa mun ja lisäks neuvot keinon,
Mitenkä valittaa! Vain yhtä pyydän;
Pois sitten käyn ja enää en sua vaivaa.
Suostutko?
BOLINGBROKE.
Sanokaa se, hyvä lanko.
KUNINGAS RICHARD.
Hyvä lanko? Suuremp' olen kuningasta;
Kun olin kuningas, vain alamaiset
Mua mairivat; nyt olen alamainen,
Ja nyt mua mairii itse kuningas.
Näin suurena ei kerjätä mun tarvis.
BOLINGBROKE.
Anokaa sentään.
KUNINGAS RICHARD.
Saanko sen?
BOLINGBROKE.
Sen saatte.
KUNINGAS RICHARD.
Siis anna minun mennä.
BOLINGBROKE.
Minne?
KUNINGAS RICHARD.
Minne
Vain tahdot, kun sua näkemästä pääsen.
BOLINGBROKE.
Pois hänet tulee laittaa Toweriin.
KUNINGAS RICHARD.
Vai laittaa? Hyvin laittaa osaatte;
Kuningas kaatuu ja te nousette.
(Kuningas Richard menee vartijoiden saattamana.)
BOLINGBROKE.
Ens' keskiviikon kruunauspäivaksemme
Me määräämme; siks olkaa valmiit, loordit.
(Kaikki poistuvat, paitse abotti, Carlislen piispa ja Aumerle.)
ABOTTI.
Olemme nähneet kurjan näytelmän.
PIISPA.
Vast' alkaa kurjuus. Vasta-syntyvissä
Tään päivän pistos tuntuu ytimissä.
AUMERLE.
Te, hengen miehet, millä keinoin vois
Tään tahran valtiosta pestä pois?
ABOTTI.
Ennenkuin mieleni ma suoraan lausun,
Luvatkaa, pyhän sakramentin kautta,
Hankkeeni haudata, mut toimeen panna.
Mink' ikänänsä minä tuuman keksin.
Näen, ett' on pilvess' aivan otsanne,
Surussa sydän, silmä kyyneleissä.
Nyt iltaiselle! Keinon keksin teille,
Mitenkä koituu onnen päivät meille.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toweriin johtava katu.
(Kuningatar tulee hovinaisineen.)
KUNINGATAR.
Kuningas tästä käy: tie kulkee tästä
Kamalaan torniin Julius Caesarin;[17]
Piipoveen sen on ylvä Bolingbroke
Mies-poloiseni vangiks tuominnut.
Lepäämme tässä, jos tää vainon maa
Suo levon kuninkaansa puolisolle.
(Kuningas Richard tulee vartijain saattamana.)
Vait! Katsokaa! Ei, älkää katsoko
Ruusuni kuihtumista! Toki nähkää,
Säälistä että kasteeks sulaisitte
Ja lemmen-itkunne hänt' elvyttäisi. —
Sa autio, miss' ennen Troja seisoi,
Sa arvon tähde, kuninkaan vain hauta,
Etk' enää kuningas, sa kaunein maja,
Miks inha suru sinuss' asustaa
Ja ilo vain on olutmajan vieras?
KUNINGAS RICHARD.
Äl' yhdy suruun, älä, kaunis vaimo;
Näin loppuani joudutat. Oi, armas,
Vain entis-oloamme ihanaksi
Kuvaile uneks, josta heränneinä
Nyt näemme, mitä todest' olemme.
Vihaisen pakon valakumppani
Min' olen; sen kanss' olen kuoloon asti
Ruvennut liittoon. Mene sinä Ranskaan,
Siell' yhdy hengelliseen sisarkuntaan.
Taivaassa elo hurskas kruunun voittaa,
Min täällä maailman turhuus vahingoittaa.
KUNINGATAR.
Kuin? Mieleltä ja muodolt' onko Richard
Hervonnut, heikennyt? Bolingbroke onko
Älysi vienyt, sydämmeesi mennyt!
Kuollessaan leijonakin kynttään näyttää,
Ja, jos ei muuta, haavoittaa se maata
Vihoissaan, kun on voitettu; mut sinä
Kuin lapsi säisyst' otat kurituksen
Ja vitsaa suutelet ja raivon eessä
Kuin halpa orja ryömit, ja tok' olet
Sa leijona, eläinten olet herra.
KUNINGAS RICHARD.
Eläinten herra! Jos en sit' ois ollut,
Niin vielä oisin ihmisien herra.
Viraton kuningatar, mene Ranskaan,
Mua kuolleeks aattele ja ettäs otat
Nyt kuolevalta iki-jäähyväiset.
Talv'illlat pitkät pesän loisteess' istu,
Kuunnellen vanhan kansan taruja
Surkeista ajoista, jo ammoisista;
Ja ennenkuin teet hyvän yön, niin palkaks
Mun säälittävä tarinani kerro
Ja saata kuulijasi itkein lepoon;
Hiiletkin tunnottomat säistävät
Suruisen kieles synkkää sävellystä,
Säälistä itkein tulen sammuksiin
Ja surren tuhassa ja mustissansa
Kuninkaan perinnäisen kukistusta.
(Northumberland tulee seurueineen.)
NORTHUMBERLAND.
Mylord, Bolingbroke muuttanut on mieltä:
Pomfretiin matka nyt, ei Toweriin. —
Myös teistä, rouva, pidetty on huolta:
Kiireinen tulee teille lähtö Ranskaan.
KUNINGAS RICHARD.
Northumberland, sa porras, jota myöten
Bolingbroke nousi valtaistuimelle,
Ei monta tiimaa aika vanhene,
Kun inhan synnin märkäpää jo kypsyy
Ja mätäisyyttään puhkee. Sinä luulet,
Vaikk' antais puolet vallastaan hän sulle,
Vähäksi sen, kun hälle kaiken hankit;
Hän luulee, että sinä, joka osaat
Asettaa väärän kuninkaan, myös osaat
Vähimmästäkin syystä hänet syöstä
Päistikkaa laittomalta istuimeltaan.
Pahojen rakkaus kääntyy peloksi,
Ja pelko vihaksi, ja viha syöksee
Vaaraan tai surmaan kummankin tai toisen.
NORTHUMBERLAND.
Syy minun päähäni, ja sillä hyvä!
Nyt hyvästit ja erot vain, ja oiti!
KUNINGAS RICHARD.
Siis kaksois-ero! Kaksois-avion
Puratte, häijyt: mun ja kruununi,
Ja sitten mun ja puolisoni välin. —
Pois suutelen nyt valan väliltämme:
En toki; suutelollahan se tehtiin. —
Northumberland, tee ero: minut Pohjaan,
Miss' ilmaa väristys ja taudit painaa,
Ja puolisoni Ranskaan, mistä tuli
Komeillen kauneissaan kuin armas Vappu
Ja jonne nyt kuin kurja Kekri palaa.
KUNINGATAR.
Siis erotako? Eikö mikään estä?
KUNINGAS RICHARD.
Kädestä käsi, sydän sydämmestä.
KUNINGATAR.
Kuninkaan kanssa minut karkoittakaa.
NORTHUMBERLAND.
Niin neuvoo lempi, vaan ei järki vakaa.
KUNINGATAR.
Mun suokaa mennä hälle seuraajaksi.
KUNINGAS RICHARD.
Yks suru on, vaikk' yhdess' itkee kaksi.
Mua siellä itke, ma sua itken tässä;
Parempi poiss' kuin lässä, eikä lässä.
Tietämme mitelkäämme huokauksilla.
KUNINGATAR.
Tie kellä pisin, pisin huokaus sillä.
KUNINGAS RICHARD.
Jok' askeleelta huokaan kaksi kertaa,
Pitentäin vähää matkaa toista vertaa.
Ken tuskaa kosii, ei saa vitkastella;
On aika pitkä vielä nainehella.
Yks muisku suumme sulkee, sun ja mun,
Ma sydämmeni annan, otan sun.
(Suutelevat.)
KUNINGATAR.
Mun anna pois; ei tapaa ystävitten
Sydäntäs tallettaa ja tappaa sitten.
(Suutelevat taaskin.)
Omani sain; nyt olet matkaan vapaa;
Nyt sitä koitan huokauksin tappaa.
KUNINGAS RICHARD.
Tää hupsu viipy tuskaa kiihtää vaan,
Hyvästi! Loput suru kertokaan!
(Menevät.)
Viides Näytös.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone Yorkin herttuan hovilinnassa.
(York ja herttuatar tulevat.)
HERTTUATAR.
Mylord, sanoitte lopun kertovanne,
Tulosta lankojemme Lontooseen,
Kun itku keskeytti kertomuksen.
YORK.
Mihinkä jäinkään?
HERTTUATAR.
Siihen kurjaan kohtaan.
Kun ilkikädet ikkunoista heitti
Kuninkaan päähän törkyä ja likaa.
YORK.
Niin, kuten sanoin, suuri Bolingbroke
Selässä tulisen ja huiman orhin,
Jok' ylvän ratsastajan hyvin tunsi,
Eteni verkalleen ja arvokkaasti,
Ja kaikki huusi: "Terve, Bolingbroke!"
Ja onpa niinkuin haastais ikkunatkin, —
Niin monen, nuoren, vanhan ahnas silmä
Niist' iskee häneen kaipuun katseitaan, —
Ja niinkuin kirjoverhoin koristetut
Talojen seinät[18] huutais yhteen ääneen:
"Bolingbroke, terve! Siunatkoon sua Kristus!"
Mut hän vain puoleen sekä toiseen kääntyy,
Pää paljas alempana ratsun harjaa,
Ja heille lausuu: "Kiitos, kansalaiset!"
Ja sitä tietään menee edelleen.
HERTTUATAR.
Oi, Richard-raukkaa! Missä kulki hän!
YORK.
Niinkuin teaterissa kansan silmät,
Kun poistunut on lempinäyttelijä,
Hitaasti kääntyy jälkeen-tulijaan,
Tält' oottain pelkkää turhaa jaaritusta,
Niin hekin, ehkä vielä hylkivämmin,
Vilhuivat Richardiin; ei kukaan huuda:
Jumala varjelkoon! Ei ilon ääni
Hänelle lausu: tervetullut kotiin!
Vihittyyn päähän syytävät vain lokaa;
Hän vienon suruisena pois sen puisti,
Ja kasvoiss' itku taisteli ja hymy,
Nuo kärsiväisyyden ja tuskan ilmeet,
Niin että, jos ei suuriin tehtäviin
Koventais Luoja ihmissydämmiä,
Niin sulaneet ne oisi pakostakin
Ja itse julmuus häntä säälitellyt.
Mut tämä säätämää on taivaan vallan;
On meidän tahto korkeamman alla.
Vannoimme Bolingbroken kuninkaaksi,
Ja arvoonsa hän jääkäön ainiaaksi.
(Aumerle tulee.)
HERTTUATAR.
Kah, poikani Aumerle!
YORK.
Aumerle hän oli,
Mut, ystävänä Richardin, ei enää;
Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland.[19]
Vakuutin parlamentiss' että on hän
Uudelle kuninkaalle kuuliainen.
HERTTUATAR.
Terveeksi! Keitä on ne orvokit.
Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa?[20]
AUMERLE.
En tiedä, rouva; onkin mulle yhtä,
Olenko niistä yksi, vaiko en.
YORK.
Mut niin sä kevään karehessa toimi,
Ett' eivät ennen kukintaa sua poimi.
Mit' Oxfordissa? Siellä turnataanko?
AUMERLE.
Niin luulen.
YORK.
Sinne halaat, minä luulen.
AUMERLE.
Jos taivas siit' ei estä, sinne aion.
YORK.
Mikä sinetti se povestasi riippuu?
Sa kalpenetko? Tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Vain joutavaa.
YORK.
Jos joutavaa, niin näytä.
Ma vaadin; kuule, tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Anteeksi, armollinen isä, suokaa;
Se turhanpäiväinen on asia,
Mut jot' en minä syystä tahdo näyttää.
YORK.
Mut jota minä syystä tahdon nähdä.
Ma varon, pelkään —
HERTTUATAR.
Mitä peljätä?
Vain pelkkä sitoumus, jonk' on hän tehnyt
Saadakseen sievän puvun naamiaisiin.
YORK.
Sitoumus? Itselleenkö? Mikä sitoo
Sitoumus häntä? Olet hupsu, vaimo. —
No, poika, anna tänne kirjoitus!
AUMERLE.
Ahteeksi suokaa, sit' en näyttää tahdo.
YORK.
Ma vaadin, kuule; anna tänne, sanon!
(Tempaa häneltä paperin ja lukee.)
Petosta! Ilki-kavallusta! — Konna!
Petturi! Orja!
HERTTUATAR.
Mikä on, mylord?
YORK.
Hoi! Tänne joku!
(Palvelija tulee.)
Satuloitse ratsu!
Jumal' armahtakoon! Mikä kavallus!
HERTTUATAR.
Voi, mitä? Mik' on asia, mylord?
YORK.
Saappaani tänne! Satuloitse ratsu!
(Palvelija menee.)
Kautt' elämän ja kunnian ja valan,
Sen konnan ilmi annan!
HERTTUATAR.
Mitä sanot?
YORK.
Vait, hupsu vaimo!
HERTTUATAR.
Min' en ole vaiti, —
Mik' asia, Aumerle!
AUMERLE.
Oi, tyyntykää;
Ei, äiti hyvä, muuta, kuin mit' aikoo
Mun kurja pääni maksaa.
HERTTUATAR.
Pääsi maksaa?
YORK.
Saappaani tänne! Kuninkaan nyt luokse.
(Palvelija palajaa, tuoden saappaat.)
HERTTUATAR.
Aumerle, lyö häntä! — Ällistythän poika! —
(Palvelijalle.)
Pois konna! Ijäks silmistäni pois!
(Palvelija menee.)
YORK.
Saappaani tänne, sanon!
HERTTUATAR.
Mit' aiot, York? Omaistes virhettäkö
Et aio peittää? Onko toista poikaa
Tai toisen pojan toivettakaan meillä?
Hedelmän aika on jo mennyt multa,
Ja armaan pojan aiot multa viedä?
Ja äidin sulonimen multa riistää?
Hän eikö näköisesi? Vertas eikö?
YORK.
Hupakko, hullu vaimo! Tahtoisitko
Salata tämän mustan salaliiton?
Kakstoista heist' on saanut sakramentin
Ja tehnyt kirjallisen sopimuksen
Kuninkaan Oxfordissa murhata.
HERTTUATAR.
Hän ei saa muass' olla; täällä hänet
Me pidämme. Siis mitä hänen siihen?
YORK.
Pois, hupsu vaimo! Olkoon kymmenesti
Hän poikani, niin ilmi hänet annan.
HERTTUATAR.
Jos hänen tähtens' oisit tuskaillut
Kuin minä olen, säälisitpä häntä.
Mut arvaan mielesi: sa varot varmaan,
Ett' olin vuoteellesi uskoton,
Ja ett' on äpärä hän, eikä poikas.
York armas, armas ylkä, pois se aatos!
Niin on hän näköisesi kuin ei kukaan,
Ei tule minuun hän, ei sukuhuni,
Ja sentään häntä lemmin.
YORK.
Tieltä, huima!
(Menee.)
HERTTUATAR (Aumerlelle).
Jälestä! Ratsu ota, kannust' anna,
Luo kuninkaan sa lennä ennen häntä,
Ja ano anteeks, ennenkuin hän syyttää.
Sua heti seuraan; vaikka olen vanha
Niin yhtä väleen ratsastan kuin York;
Ja maasta min' en nouse ennen, kuin
Saan anteeks Bolingbrokelta. Pois joutuun!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Windsor. Huone kuninkaanlinnassa.
(Bolingbroke kuninkaana; Percy ja muita loordeja.)
BOLINGBROKE.
Hurjasta pojastani onko kuultu?
Kuukauteen kolmeen hänt' en ole nähnyt.
Hän meille vitsaus on, hän, jos mikään.
Ma soisin hänet löydettävän, loordit.
Kyselkää Lontoosta, sen kapakoista;
Käy, kuulemma, hän niissä joka päivä
Rivojen, hurjain pukarien kanssa,
Sellaisten, jotka ahtaill' asuu teillä
Ja ryöstää matkaajat ja vahdit pieksee;
Ja nuori, riehakas ja hento poika
Hän pitää kunnianaan kannattaa
Mokomaa roistoseuraa.
PERCY.
Armon herra,
Ma kaksi päivää sitten prinssin näin
Ja kerroin hälle juhlist' Oxfordissa.
BOLINGBROKE.
Ja mitä sanoi huimapää?
PERCY.
Hän vastas, että aikoi mennä saunaan,
Alttiimman nartun ottaa hansikkaan
Ja sitä kantaa muistona ja sillä
Upeimman ratsaan satulasta syöstä.
BOLINGBROKE.
Yht' irstas, kuin on hurja! Kummassakin
Paremman toivon häivää toki näen,
Jost' ehkä vanhemmiten hyvää koituu.
Ken tulee tuossa?
(Aumerle tulee.)
AUMERLE.
Missä kuningas?
BOLINGBROKE.
Miks, lanko, jylhä katsees on ja arka?
AUMERLE.
Jumalan armo teille! Kahdenkeskist'
Anoisin haastelua, majesteetti.
BOLINGBROKE.
Pois menkää, kahden meidät jättäkää.
(Percy ja loordit menevät.)
No, mit' on langollamme sanomista?
AUMERLE.
Ijäksi polvi maahan juurtukoon
Ja kieli lakeen tarttukoon, jos nousen
Tai puhun, ennenkuin saan anteeks teiltä.
BOLINGBROKE.
Oliko rikos aikomus vai teko?
Jos aikomus, niin, vaikk' ois kuinka musta,
Sen anteeks suon, jos sillä lempes voitan.
AUMERLE.
Siis suokaa minun vääntää lukko kiinni,
Ett' yksikään ei sisään pääse, kunnes
Kaikk' olen kertonut.
BOLINGBROKE.
Tee tahtosi.
(Aumerle lukitsee oven.)
YORK (ulkoa).
Kavahda, kuningas, ja etees katso!
On kavaltaja siellä luonasi.
BOLINGBROKE.
Katala, sulle näytän!
(Paljastaa miekkansa.)
AUMERLE.
Koston kättäs
Pidätä vain! Ei sulla syytä pelkoon.
YORK (ulkoa).
Kuningas varma, tuhmanrohkee, avaa!
Lemmestä vasten silmiäkö täytyy
Sua herjata? Ovi auki, tai sen murran!
(Bolingbroke avaa oven.)
(York tulee)
BOLINGBROKE.
Mik' asiana, setä? Hengitähän,
Ja sano, kuinka lähellä on vaara,
Ett' asein voisimme sen torjua.
YORK.
Tuo kirje lue, niin näet omin silmin,
Mit' en voi kiireess' itse saada ilmi.
AUMERLE.
Mut lukiessas muista lupaukses;
Ma kadun; älä nimeäni lue;
Käteni kanss' ei liitoss' ollut sydän.
YORK.
Olipa, konna, tuon kun kätes piirsi;
Povesta kavaltajan sen ma riistin;
Pelosta katuu hän, ei rakkaudesta.
Kuningas, sääli pois! Se sääli siittää
Voi käärmeen, joka sydämmeen sua pistää.
BOLINGBROKE.
Mik' inha, rohkea ja häijy petos! —
Sa kunnottoman pojan kunnon isä!
Hopealähde tahraton ja puhdas,
Jost' alkoi virta tää, mut likateille
Pois poikkesi ja tuli saastaiseksi!
Pahaksi kääntyi liika hyvyytesi;
Mut tämä hyvän tulva huuhtoo pois
Tuon hairahtaneen poikas veritahran.
YORK.
Näin tulee kunto paheen parittajaks:
Hän häpeällään haaskaa kunniani,
Kuin auli poika saidan isän, kultaa.
Jää kunnia henkiin, häpeän jos surmaat;
Jos sit' et tee, niin kunniani turmaat;
Ma kuolen, jos hän elää; armo tee,
Niin kunto kaatuu, petos riemuitsee.
HERTTUATAR (ulkoa).
Kuningas, ovi auki, Herran tähden!
BOLINGBROKE.
Mik' anoja niin kimakasti kirkuu?
HERTTUATAR.
Suurvaltias, se nainen on, sun mummos.
Oi, kuule mua, sääli anoavaa,
Jok' ensi kertaa kerjää, ovi avaa.
BOLINGBROKE.
Näytelmä ivaks muuttuu vakavasta:
Nyt se on "kerjääjää ja kuningasta". —[21]
No, julma lanko, avaa äidillesi:
Sun tähtes tulee hän, sun rikoksesi.
YORK.
Jos, vaikka kuka pyytäis, anteeks suot,
Niin sillä lisää pahennusta luot.
Pois mätä tuo, niin ruumis parantuupi;
Jos sitä säästät, kaikki turmeltuupi.
(Herttuatar tulee.)
HERTTUATAR.
Äl' usko, herra, armotonta moista;
Ken vihaa itseään, ei lemmi toista.
YORK.
Sa hupsu vaimo, mitä täällä kuokit?
Yhäkö rinnoistasi konnaa ruokit?
HERTTUATAR.
York hyvä, tyynny! Herra, kuulkaa mua!
(Polvistuu.)
BOLINGBROKE.
Oi, täti, nouskaa!
HERTTUATAR.
En; rukoilen sua.
Ijäksi tähän polvilleni jään,
En pyydä onnen päivää nähdäkään,
Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat
Ja pojalleni erheens' anteeks annat.
AUMERLE.
Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.
(Polvistuu.)
YORK.
Mun polveni se vastapyyntöön vaipuu.
(Polvistuu.)
HERTTUATAR.
Puhuuko totta? Katsokaahan vain:
Ei itke silmä, suotta vain hän uhuu,
Suu hällä vain, mut meillä sydän puhuu.
Hän heikost' anoo, kieltoa hän halaa,
Mut meissä sydän, sielu, mieli palaa.
Hän nousis mielellään, kun polvi puutuu,
Mut meiltä polvi kiinni maahan juutuu.
Hän teeskelee ja valhett' ajaa takaa,
Mut meidän rukous harras on ja vakaa.
Suurempi meidän rukouksess' on tarmo,
Siis rukoustemme palkaks anna armo!
BOLINGBROKE.
Oi, nouskaa, täti!
HERTTUATAR.
Älä sano: nouskaa,
Vaan ensin armo, sitten sano: nouskaa!
Jos ammas oisin, kieltäs johtaa saisin.
Niin ensi sanaks armon opettaisin.
Niin haluttu ei sana koskaan mulle;
Sano: armo; kuin, sen sääli neuvoo sulle.
Lyhyt on sana, vaan sit' ihanampi;
Ei mikään kuninkaalle sopivampi.
YORK.
Siis sano ranskaksi: pardonnez-moi.
HERTTUATAR.
Näin armon käsket armon kukistaa.
Oi, tyly ylkä, sydämmetön miesi,
Mi sanaa vastaan sanan panna tiesi!
Ei, sano: armo; se on äidinkieltä,
Ei tuossa Ranskan sotkuss' ole mieltä.
Jo silmäs puhuu, puhu myöskin suulla,
Sydämmes ääntä anna korvas kuulla;
Kun tätä valitus ja parku kohtaa,
Niin sääli mieleen armon sanan johtaa.
BOLINGBROKE.
Täti, nouskaa!
HERTTUATAR.
Pyytämättä osaan tuon,
Mut armoa nyt pyydän.
BOLINGBROKE.
Armon suon,
Niin totta kuin mua armahtakoon Luoja!
HERTTUATAR.
Tää polven polvistus mik' onnen tuoja!
Mut varon, pelkään: töistähän tuo armo;
Kahdesti lausutuss' on kahden tarmo,
Se vahvistaa sen.
BOLINGBROKE.
Sydämmestäni
Ma armon suon.
HERTTUATAR.
Jumala lienetki.
BOLINGBROKE.
Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee[22]
Ja muihin tämän soman liiton miehiin,
Niin hukka heitä kantapäillä vainuu. —
Väkeä, setä hyvä, lähettäkää
Oxfordiin, taikka missä ovatkaan,
Ne petturit ma laitan päältä maan;
Kun pesän tiedän, kyllä saaliin saan.
Hyvästi, setä! — Lanko, sanasi
Sa pidä; äitis hyvin rukoili.
HERTTUATAR.
Jumal' uusikoon sun, vanha poikani!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
(Sir Pierce Exton ja palvelija tulee.)
EXTON.
Kuulithan, mitä sanoi kuningas?
"Mull eikö ystävää, ken pelastaisi
Mun tästä elävästä pelosta?"
Niin kai se oli?
PALVELIJA.
Niin ne kuului sanat.
EXTON.
"Ei ystävää?" hän sanoi kaksi kertaa,
Ja kaksi kertaa painolla sen toisti.
Niin, eikö totta?
PALVELIJA.
Totta, niin hän teki.
EXTON.
Ja puhuessaan katsoi tarkkaan minuun,
Kuin sanoisi: josp' oisit sinä se,
Tuon hirmun poveltani poistaja,
Tarkottain kuningasta Pomfretissa.
Pois! Ystävä ma olen kuninkaan,
Sen vihamiehet korjaan päältä maan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Pomfret. Linnan vankila.
(Kuningas Richard tulee.)
KUNINGAS RICHARD.
Ma tässä mietin, miten vertailin
Maailmaan tätä tyrmää, missä elän;
Mut koska maailma on väkirikas,
Ja tääll' ei muuta luotua kuin minä,
En sitä voi, — mut valmiiks sen ma haudon.
Ajuni tulee vaimoks sielulleni
Ja sielu isäksi: ne siittää sitten
Alati lisääntyvän aatossarjan,
Jok' asuttaa tään pienoismaailman
Oikuilla mailman lasten tapaisilla,
Kosk' aatokset ei mitkään tyydy. Parhaat,
Jumalisetkin aatokset, näet, usein
Sekoittaa epäilys, jok' itse sanan
Asettaa sanaa vastaan; esimerkiks:
"Sallikaa lasten tulla"; sitten taas:
"Niin työläs taivaan valtakuntaan mennä,
Kuin kameelin on neulansilmän läpi."
Ne, jotka tähtää kunniaa, ne kummaa
Kutovat: kuinka nämä heikot kynnet
Tuon kivikovan mailman kylkiluiden,
Tuon tyrmän seinäin kautta raivais tiensä;
Kun eivät voi, niin ylpeyttään ne kuolee.
Ne, jotka mielen tyyneyttä tähtää,
Sill' ailakoivat itseään, ett'eivät
He ole ensimmäiset onnen orjat,
Ei viimeisetkään; niinkuin kurja hölmö.
Mi jalkapuussa herjan peittää sillä,
Ett' on niin käynyt ja on käypä monen,
Ja tässä aatoksessa lohdun löytää,
Sälyttäin vaurionsa niiden selkään,
Jotk' ennen häntä kärsineet on samaa.
Niin minäi olen monena, mut koskaan
En tyytyvä. Kuningas olen joskus,
Mut tulee kapina, ja silloin toivon,
Ett' oisin kerjuri, ja niin se olen;
Mut sitten julma puutos uskottelee,
Ett' oli paremp' olla kuninkaana;
Taas olen kuningas; mut pian huomaan,
Ett' ottaa kuninkuuden Bolingbroke,
Ja tyhjä olen taas. — Jos mitä lienen,
En minä, eikä mikään ihmislapsi,
Mihinkään tyydy, ennenkuin hän tyyntyy
Tyhjäksi tultuaan. — (Soitantoa.) Haa! Soittoa!
Pitäkää tahti! — Sulosoitto vihloo,
Jos suhta rikotaan ja ajan mitta.
Niin ihmiselämänkin soiton laita.
Nyt korvani on herkkä moittimaan,
Jos harhassa ei kieli mittaa nouda,
Mut aikani ja valtakunnan soinnuss'
Ei rikottua mittaa korva kuullut.
Ma ajan hukkasin, nyt se mun hukkaa,
Ja minust' on nyt lyömäkellon tehnyt;
Minuutteja on mietteet, huokauksin
Ne merkkii hetket silmän kellotauluun,
Johonka viisarina sormi yhä
Osoittaa, kuivaten ne kyynelistä.
Se ääni, joka tuntimäärät kolkkaa,
On sydäntäni lyöpä tuskan huuto.
Huokaukset, tuskat, kyyneleet näin näyttää
Minuutit, hetket, tunnit. Vaan mun hetkeni
Bolingbroken riemusaaton eellä laukkaa,
Ja minä narri olen kelloukko.[23]
Vait, soitto! Vait! Se hulluksi mun saattaa;
Vaikk' on se hullut järkiins' auttanut,
Minusta vain se viisaalta vie järjen.
Siunattu sydän, joka teki mulle
Tään rakkauden! Näet, rakkaus Richardiin
On outo koru vihan maailmassa.
(Tallirenki tulee.)
TALLIRENKI.
Terve, majesteetti!
KUNINGAS RICHARD.
Kiitos, pääri suuri!
Ei toinen toista paremp' ole juuri.
Ken olet sa? Ja miksi tulet tänne,
Miss' ei käy kukaan, pait tuo tuima koira,
Jok' antaa ruokaa surun hengenpiteeks.
TALLIRENKI.
Kuningas, köyhä tallirenkis olin,
Kun olit kuningas; menossa Yorkiin
Töin tuskin halatun sain luvan nähdä
Entistä kuninkaallist' isäntääni.
Sydäntä vihloi, Lontoon kaduilla,
Kun kruunauspäivänä näin Bolingbroken
Selässä uljaan berberilaisratsun,
Sen ratsun, jolla sinä usein ajoit,
Sen ratsun, jota helläst' itse hoidin.
KUNINGAS RICHARD.
Sen seljässäkö! Sano, kuinka kulki
Se hänen allaan?
TALLIRENKI.
Uljaasti, kuin oisi
Se maata halveksinut.
KUNINGAS RICHARD.
Niinkö uljas,
Kun Bolingbroken selkääns' sai! Se luuska,
Kuninkaankädestäni leipää söi se,
Tään käden taputuksist' ylvästyen.
Ei kompastunut? Eikä langennut —
Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä —
Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen,
Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu!
Miks sua moitin? Kantamaan sa olet
Ja ihmisien alaiseksi luotu.
En hevoseksi minä syntynyt,
Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi,
Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.
(Vanginvartija tulee, kulho kädessä.)
VANGINVARTIJA (tallirengille).
Pois tieltä! Tääll' et enää olla saa.
KUNINGAS RICHARD.
Pois mene, jos mua tahdot armahtaa.
TALLIRENKI.
Mit' ei saa suu, sen sydän ilmoittaa.
(Menee.)
VANGINVARTIJA.
Jos suvaitsette, tässä tarjoisin.
KUNINGAS RICHARD.
Sit' ensin maista, niinkuin ennenkin.
VANGINVARTIJA.
En tohdi, herra; Exton, joka äsken
Kuninkaan luota tuli, käski toisin.
KUNINGAS RICHARD.
Helvettiin Henrik Lancaster ja sinä!
Mult' ummehtuu jo maltti; tät' en kestä.
(Lyö vanginvartijaa.)
VANGINVARTIJA.
Apua! Apua! Apua!
(Exton ja palvelijoita tulee, aseet kädessä.)
KUNINGAS RICHARD.
Mitä?
Mit' aikoo kuolo tällä hyökkäyksellä?
Surmakses, konna, kätes aseen tarjoo.
(Sieppaa yhdeltä aseen ja tappaa hänet.)
Noin! Noin! Viel' yks on paikka helvetissä!
(Surmaa vielä toisen. Exton pistää hänet kuoliaaksi.)
Palakoon ilkitulessa sen käsi,
Ken löi mua! (Extonille.) Rietas, kuninkaasi verin
Sa kuninkaasi maan näin tahraat perin.
Ylös, sielu, ylös, taivaan kartanoon!
Ja kurja liha maahan vaipukoon!
(Kuolee.)
EXTON.
Yht' uljas, kuin ol' ylvää vertakin!
Sen vuodatin. Oi, hyvää tarkoitin.
Nyt sanoo piru, joka työn sai eloon,
Ett' on se pantu hornan luetteloon.
Elävän luo vien kuolleen kuninkaan. —
Nuo toiset tähän pankaa poveen maan.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Windsor. Huone kuninkaan linnassa.
(Torventoitauksia. Bolingbroke, York, loordeja
ja seuralaisia tulee.)
BOLINGBROKE.
York setä, viime tieto kertoo, että
Cicesterin on Glostershiressa
Kapinajoukko poroks polttanut;
Ne lyötiinkö vai vangittiin, en tiedä.
(Northumberland tulee.)
Terveeksi, loordi! Mitä uutta kuuluu?
NORTHUMBERLAND.
Ensinkin, pyhää valtaas onnittelen;
Ja sitten: — Lontooseen ma laitoin päät
Salisburyn, Bluntin, Spencerin ja Kentin.
Selitys, mitenkä he vangittiin,
On tarkoin pantu tähän paperiin.
(Antaa paperin.)
BOLINGBROKE.
Kiitokset, Percy, vaivoistasi saat
Ja arvos mukaan edut arvokkaat.
(Fitzwater tulee.)
FITZWATER.
Mylord, ma Oxfordista Lontooseen
Lähetän Brocaan pään ja Bennet Seelyn:
Olivat sitä kavaltaja-laumaa,
Jok' Oxfordissa sulle surmaa mietti.
BOLINGBROKE.
Fitzwater, vaivojasi muistelen,
Ja kelpo työstäs sinut palkitsen.
(Percy tulee, mukanaan Carlislen piispa.)
PERCY.
Pääpettur', Westminsterin abotti,
On tunnon vaivoissa ja raskaan mielen
Ruumiinsa haudan haltuun uskonut;
Mut tässä Carlisle on ja vartoo vaan
Kuninkaan tuomiota korskastaan.
BOLINGBROKE.
Näin sanoo tuomiosi julistaja:
Valitse piilopaikka, pyhä maja,
Jossa siellä tee sä päivätyös;
Jos rauhass' elät, rauhaan kuole myös!
Vaikk' olit mulle vihollinen vento,
Sinussa näkyi ylvä hengen lento.
(Exton tulee, palvelijain seuraamana,
jotka kantavat ruumisarkkua.)
EXTON.
Kuningas suuri, haudattuna pelkos
On tässä kirstussa. Nyt voimaton
Sun pahin, suurin vihamiehes on.
Tuon tässä sulle Bordeaux'n Richardin.
BOLINGBROKE.
En sua kiitä; käsin kamalin
Häpeän näin mun päähäni sa toit
Ja tähän kuuluun maahan tahran loit.
EXTON.
Mut itse, herra, neuvoit tekohon.
BOLINGBROKE.
Ei myrkky rakas, vaikka tarpeen on.
Ma kuolemaansa vaikka toivoin myötään,
Murhaajaa vihaan, rakastaen työtään.
Sa palkaksesi tunnonvaivat ota,
Minulta et saa armon suosiota.
Yön varjoissa sa hiivi niinkuin Kain,
Ja valoa ja päivää karta ain'. —
Oi, loordit, sydän mull' on tuskaa täynnä,
Tie onneen näin kun veren kautt' on käynnä.
Mun kanssani nyt surkaa, huolikaa
Ja mustaan murhepukuun pukeukaa.
Ma pyhään maahan lähden pesemään
Kädestäin syyllisestä veren tään. —
Surusaattoon käykää; arvo murehelle
Ja kyynel suokaa varhain kuollehelle.
(Menevät.)