NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lorenzon kammio.
(Lorenzo ja Paris tulevat.)
LORENZO.
Vai torstaina? On aika liian lyhyt.
PARIS.
Niin tahtoo isä Capulet, ja minä
En viivykkeillä tahdo kiirett' estää.
LORENZO.
Sanoitte: neidin mieltä ette tunne;
Se väärä tie on, sit' en hyväksy.
PARIS.
Hän Tybaltia suunnattomasi itkee;
Siks lemmest' olen puhunut vain hiukan,
Kosk' itkuhuoneessa ei Venus naura.
Nyt, nähkääs, isä vaaralliseks katsoo,
Ett' antaa noin hän murehelle valtaa,
Ja naimist' älyllä siis jouduttaa,
Näin ehkäistääkseen tuota kyyneltulvaa.
Hän yksinänsä liiaks sureksii,
Mut seura ehkä surun haihduttaapi.
Syyn tähän kiireeseen nyt tiedätte.
LORENZO (syrjään).
Voi, etten tietäis, mikä este kohtaa!
Kah, kreivi, tuossa tulee neiti itse.
(Julia tulee.)
PARIS.
Terveeksi, neiti, armas vaimoni!
JULIA.
Se olen vasta, jahka vaimoks tulen.
PARIS.
Ens torstaina se tapahtuu, sen täytyy.
JULIA.
Se tapahtuu, min täytyy.
LORENZO.
Varmaan!
PARIS.
Tälle
Isälle syntinnekö tunnustatte?
JULIA.
Jos vastaisin, ne teille tunnustaisin.
PARIS.
Hält' älkää salatko mua lempivänne.
JULIA.
Tunnustan teille lempiväni häntä.
PARIS.
Siis varmaan myöskin mua lempivänne.
JULIA.
Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se
Selkänne takana kuin silmäin eessä.
PARIS.
Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs.
JULIA.
Vähäinen siit' on itkun voitto ollut;
Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat.
PARIS.
Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa.
JULIA.
Ei totuus, herra, ole parjausta;
Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin.
PARIS.
Mun on nuo silmät, joita parjasit.
JULIA.
Niin olkoot, omani ne eivät ole. —
Teill' onko aikaa, pyhä isä, nyt,
Vai palajanko iltamessun aikaan?
LORENZO.
Nyt, synkkä tyttäreni, mull on aikaa. —
Suvaitsetteko jättää meidät, kreivi?
PARIS.
En, Herran tähden, hartautta häiri.
Torstaina varhain herätän sun, Julia;
Hyvästi siks! Tuoss' ota pyhä muisku!
(Menee.)
JULIA.
Oi, ovi sulje! Sitten kanssain itke:
Nyt toivo, apu, lohtu, kaikk' on mennyt!
LORENZO.
Oi, Julia! Ma tuskasi jo tunnen;
Se suunniltani saattaa minutkin.
Sun täytyy, — sit' ei, kuulemma, voi estää —
Ens torstaina siis kreivin vaimoks mennä.
JULIA.
Älä, isä, sano sitä kuulleesi,
Jos myös et sano, kuinka sitä estää.
Sun älys jos ei apua voi antaa,
Älykkääks sano vain mun päätökseni,
Niin tämä veitsi heti mua auttaa.
Romeon ja mun sydämeni yhteen
Jumala liitti, sinä kätemme;
Jos käsi tää, min liitit Romeoon,
Sinetiks toiseen liittokirjaan joutuu,
Tai vakaa sydämmeni kavaltain
Jos toiseen taipuu, kummankin tää surmaa.
Siis pitkän ijän kokemuksest' anna
Pikainen neuvo mulle, muuten näet
Tään veitsen verin tuomitsevan minun
Ja tuskan välillä, näin ratkaisten
Mit' ikäsi ja taitosi ei voinut
Päätökseen viedä kunnialliseen.
No, joutuin vastaa! Halaan kuolemaa,
Jos vastineestas pelastust' en saa.
LORENZO.
Seis, tytär! Toivon kaltaista ma vainun
Mi päätöst' yhtä tuskallista vaatii
Kuin tuska tuo, jot' aiomme sill' estää.
Jos, mieluummin kuin menet kreivin vaimoks,
Sinull' on tahdon voimaa tappaa itses,
Niin varmaan jotain kuolon-näköistä
Koettaa tohdit, torjuakses pilkkaa,
Jot' itse kuolon kautta välttää tahdot.
Jos tohdit, pelastuksen sulle hankin.
JULIA.
Oi, ennemmin kuin Paris kreivin vaimoks,
Tuon tornin huipult' alas minut työnnä,
Tai rosvoin teille aja, käärmeen luolaan,
Vihaiseen karhuun kahlehdi, tai öiksi
Luutarhaan sulje, jonka täyteen täyttää
Luurangot kalisevat, lahot luut,
Ja keltaiset ja irvistävät kallot;
Tai käske minut hiljan luotuun hautaan
Ja ruumiin kanssa liinan alle maata; —
Kauhuja, joiden säikytti jo nimi; —
Pelvotta, epäilyksettä teen kaikki,
Kun vain jään armaan kullan puhtaaks vaimoks.
LORENZO.
No niin, käy kotiin, iloitse ja myönny
Vain naimiseen. On tänäpänä tiistai;
Sun pitää huomisyönä maata yksin,
Äl' anna imettäjän huoneess' olla.
Kun vuoteess' olet, ota tämä pullo.
Ja juo sen sisältämä yrttijuoma.
Sun suontes kautta heti valuu kylmä,
Uninen tunne; luonnon tapaan suoni
Ei tykytä, vaan taukoo; eloa
Ei henkäys, ei lämpö ilmaise;
Tuhaksi harmaaks puna muuttuu poskea
Ja huulten; silmän esirippu laskee,
Ikäänkuin kuolo sulkis elon päivän;
Jäsenet, nuorteutta, voimaa vailla.
On jäykät, kylmät, kankeat kuin kalma.
Ja tämä kurtistuneen kuolon haahmo
Kaksviidettä se kestää tuntia;
Kuin unest' ihanasta silloin heräät.
Kun aamull' ylkäs tulee vuoteellesi
Ja herättää sun, olet sinä kuollut;
Ja silloin, niinkuin maan on tapa, vievät
Sun juhlavaatteiss' avopaarilla
Samahan vanhaan hautaholviin, missä
Lepäävät kaikki Capuletin heimot.
Vaan sillä aikaa, ennenkuin sa heräät,
Kirjoitan Romeolle hankkeistamme;
Hän tulee tänne; yhdess' odotamme
Sun heräämistäsi; ja Romeo vie sun
Samana yönä täältä Mantuaan,
Näin säilyt häpeästä uhkaavasta,
Jos vaan ei horjuvainen naisen pelko
Masenna voimaas kesken toimintaa.
JULIA.
Tuo tänne! Pelvost' älä puhu mulle!
LORENZO.
Tuoss' on se! Ole päätöksessäs luja
Ja onnellinen! Munkilla nyt oiti
Miehelles kirjeen laitan Mantuaan.
JULIA.
Suo, lempi, voimaa! Voima avun tuo.
Hyvästi, kallis isä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Capuletin talossa.
(Capulet, kreivinna Capulet, imettäjä ja palvelijoita tulee.)
CAPULET.
Nuo kaikki kutsu, joiden tuoss' on nimet. —
(Palvelija menee)
(Toiselle palvelijalle.)
Kakskymment' oivaa hanki keittäjää.
PALVELIJA. Huonoja ette ole saapa, hyvä herra; sillä aion ensin koitella, osaavatko nuolla sormiaan.
CAPULET.
Kuink' aiot heitä siinä koitella?
PALVELIJA. Nähkääs, herra; se on huono kokki, joka ei osaa sormiaan nuolla; siis se, joka ei osaa sormiaan nuolla, olkoon kaukana minusta.
CAPULET.
No, mene joutuin! —
(Palvelija menee.)
Ajan vuoksi meiltä
Jää paljon kesken-eräiseksi. — Mitä?
Lorenzon luoko Julia on mennyt?
IMETTÄJÄ.
Niin, herra kreivi.
CAPULET.
No, kenties hän saa hyvää tytöss' aikaan;
Se tyhmä on ja itsepäinen vesa.
(Julia tulee.)
IMETTÄJÄ.
Kas, kuinka tulee ripilt' ilosilmin!
CAPULET.
No, visapää, miss' olet kuljeskellut?
JULIA.
Miss' opin katumaan, ett' olen jäykkä
Ja kuulematon ollut teitä, isä,
Ja käskyjänne vastaan. Pyhä munkki
Mun käski polvilleni langeta
Ja anteeks teiltä pyytää, — Anteeks suokaa!
Vast'edes olen aina kuuliainen.
CAPULET.
Hakekaa kreivi; kertokaa tuo hälle.
Huomenna varhain liitto solmitaan.
JULIA.
Lorenzon luona nuoren kreivin näin,
Ja hälle rakkautt' osoitin sen verran
Kuin puhtaan kainouden sääntö määrää.
CAPULET.
No, sepä hauskaa! Se on oikein! — Nouse!
Niin pitää olla. — Kreivin tahdon nähdä. —
No, menkää, sanon, tuokaa hänet tänne. —
Tuo kunnon pyhä isä, Jumal' auta,
Kiitokset koko kaupungilt' on saapa.
JULIA.
Käy mukaan, imettäjä, kamariini;
Mua auta valikoimaan hemmut parhaat!
Ja mulle huomiseksi sopivimmat.
KREIVINNA CAPULET.
Ei, torstaiksi; on aika liian lyhyt.
CAPULET.
Mene, imettäjä! — Huomenna on häät.
(Julia ja imettäjä menevät.)
KREIVINNA CAPULET.
Näin jäävät valmistukset vajaviksi;
On kohta yö.
CAPULET.
Viis siitä! Minä toimin.
Ja kaikki, eukko, hyvin käy, sen vannon.
Käy sinä Juliata auttamaan.
Tän' yönä valvon; jätä mulle kaikki;
Nyt olen minä emäntä. — Hoi! tänne! —
Ei ketään? — Hyvä, kreivin luo käyn itse
Ja panen kiireen hälle huomiseksi.
On sydämmeni oikein kevyt nyt,
Kun kiero tyttö tuo on talttunut.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus..
Julian kamari.
(Julia ja imettäjä tulevat.)
JULIA.
Tää puku, paras on. — Mut, eukko hyvä,
Täks yöksi jätä minut yksikseni;
Rukoilla mun on tarvis Jumalaa,
Ett' armon hymyn tilaani hän loisi,
Jok' on, kuin tiedät, syntinen ja nurja.
(Kreivinna Capulet tulee.)
KREIVINNA CAPULET.
Työss' olettenko? Tarvitaanko mua?
JULIA.
Ei, äiti; kaikk' on valmiiks katsottu,
Mi huomiseen on juhlapukuun tarpeen.
Suvaitkaa minun yksin olla nyt,
Ja imettäjä viekää avuksenne:
Teill' yltäkyllin varmaankin on tointa
Tään kiireellisen hankkeen vuoks.
KREIVINNA CAPULET.
Hyv' yötä!
Ja nuku rauhassa; sa sitä kaipaat.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)
JULIA.
Hyvästi! — Milloin kohdataan, ties Luoja!
Mua outo, kylmä kauhu varistaa,
Ja elon lämmön suonissani jäätää.
Takaisin kutsun heitä lohdukseni. —
Imettäjä! — Hän mitä täällä? Yksin
Osaani kurjaa näytellä mun täytyy.
Nyt, maljaseni! —
Mut jos ei tämä lainkaan vaikuttaisi?
Näin huomenn' aamulla mun naittavatko? —
Ei; — tuo sen estää; — lepää sinä tuossa!
(Laskee tikarin viereensä.)
Mut myrkkyä jos' on se, jota munkki
Kujeilla laittoi, minut surmatakseen,
Ett'ei tää liitto kunniaa veis hältä,
Kun ensin minut vihki Romeoon?
Ma sitä pelkään: — mut ei voi niin olla;
Hänt' aina pidetty on hurskaana.
Mut entä jos, kun hautaan olen pantu,
Heräisin, ennenkuin on Romeo tullut
Mua pelastamaan? Kauhistava tila!
Ma tuossa holviss' enkö tukehdu,
Jonk' inha suu ei tervett' ilmaa henkää,
Ja makaa kuolleena, kun Romeo tulee?
Tai, jos jään eloon, eikö mahdollista,
Ett' yön ja kuolon hirmukuvitukset,
Ja lisäks paikan kauhut, — holvi tuo,
Tuo vanha kätköpaikka, johon monta
Vuos'sataa peräkkäin on sullottu
Luut kaikkein esivanhempaini; jossa
Verinen Tybalt, hiljan haudattuna,
Lahoaa käärinliinoissaan; ja jossa
Kesk'yöllä aaveet elämöivän kuuluu, —
Voi, eikö mahdollista, näin jos kesken
Ma herään — tunkkaan ilkeään ja parkuun,
Kuin maasta revittyjen katkojuurten,
Jok' ymmärryksen kuolevilta hurmaa,
Voi, jos ma herään, ympärillä kaikki
Nuo hirmukauhut, enkö tule hulluks,
Ja hurjast' ilakoitse isäin luilla,
Ja Tybaltia revi liinoistaan,
Ja raivossani raajall' iso-isän,
Kuin nuijall', aivoani huimaa pirstaa?
Kah! Luulen näkeväni langon haamun;
Hän Romeot' etsii, joka raukan ruumiin
Seivästi miekan kärkeen. — Seis, seis, Tybalt!
Ma tulen, Romeo! Sun maljas juon.
(Heittäytyy vuoteelle.)
Neljäs kohtaus.
Capuletin sali.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä tulevat)
KREIVINNA CAPULET.
Tuoss' avaimet; tuo mauksia lisää.
IMETTÄJÄ.
Sitruunaa, kvittenia kokki kaipaa.
(Capulet tulee.)
CAPULET.
Rivakkaan! Joutuin! Toiste kukko kiekui,
Ja aamukello soi; on kolme kello. —
Angelika, sa katso leivoksia,
Ei tarvis säästää.
IMETTÄJÄ.
Pois, te herkkusuu!
Levolle menkää! Huomenn' olette
Taas sairas, yön kun valvotte.
CAPULET.
Ei vaaraa!
Öit' olen ennen turhemmankin vuoksi
Ma valvonut, enk' ole sairaaks tullut.
KREIVINNA CAPULET.
Niin, aika näätä olit aikoinasi,
Vaan nyt sun valvontaasi minä valvon.
(Kreivinna Capulet ja imettäjä menevät.)
CAPULET.
Kas, eukko, luulen ma, on luulevainen! —
No, poika, mitä sulla?
(Palvelijoita tulee, kantaen paistinvartaita, halkoja ja vasuja.)
1. PALVELIJA. Jotakin kokille, en tiedä mitä.
CAPULET.
Vie joutuin, vie!
(1. palvelija menee.)
Mies, hanki pölkkyjä;
Kysele Pietarilta, hän ne tietää.
2. PALVELIJA. Mun pääni kyllä pölkyn löytää; siihen Ei tarvis Pietaria vaivata.
CAPULET.
Niin, oikein! Hauska saatana! Ha, ha!
Hyv' olet pölkkypää! — Jo maar on päivä;
Piakkoin kreivi tulee soitannolla,
Sen lupasi. —
(Soitantoa kuuluu ulkoa.)
Jo kuulen hänet tuolla. —
Hoi, vaimoni! — Hoi, imettäjä, kuule!
(Imettäjä, tulee.)
Herätä Julia, pue hänet kauniiks;
Ma juttuan sill'aikaa kreivin kanssa. —
No, joutuin, joutuin! Ylkä on jo tullut.
Tee joutua, ma sanon!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Julian kamari. Julia vuoteellaan.
(Imettäjä tulee.)
IMETTÄJÄ.
No, neiti! — Neiti! — Julia! — Hänkös nukkuu! —
Hoi, hyyhky! — Neiti, hoi! — Hyi, unikeko! —
Tupuni! — Käpyseni! — Morsian, hoi! —
Ei hiiskausta? — Koko viikoksipa
Otatte unta. Niin, niin, ensi yönä,
Sen takaan, ei suo Paris'kreivi teille
Pahaakaan rauhaa. — Jumal' armahda!
Niin maarin, kuinka syvästi hän nukkuu!
Herättää täytyy hänet. Neiti! Neiti!
Jos kreivi teidät tapaa vuoteeltanne,
Niin siitä kauhu nousee; eikö totta?
Kuin? Vaatteissaan? Ja makuull' uudestaan?
Herättää teidät täytyy. Neiti! Neiti! —
Ah! voi! voi! — Apuun, apuun! Hän on kuollut! —
Voi, surun päivää! Että koskaan synnyin! —
Ah, pieni naukku! — Kreivi! Kreivinna!
(Kreivinna Capulet tulee.)
KREIVINNA CAPULET.
No, mitä melua?
IMETTÄJÄ.
Voi, itkun päivää!
KREIVINNA CAPULET.
Mik' on nyt?
IMETTÄJÄ.
Katsokaa! Voi, tuskan päivää!
KREIVINNA CAPULET.
Voi! Lapseni, mun ainut elämäni!
Oi, herää, virkoo, tai ma kanssas kuolen! —
Apua! — Huuda apua!
(Capulet tulee.)
CAPULET.
Hävetkää! Julia tuokaa; ylkä vartoo.
IMETTÄJÄ.
Hän kuollut, kuollut on! Voi päiviäni!
KREIVINNA CAPULET.
Voi päiviäni! Hän on kuollut, kuollut!
CAPULET.
Miss' on hän? Näyttäkää! — Voi! Hän on kylmä;
Jäsenet jäykät on ja veri seisoo,
Ja huulilt' elo luopunut jo aikaa.
Oi, kuolo hänet raiskas, niinkuin raiskaa
Kauneimman kedon kukan keväthalla.
IMETTÄJÄ.
Voi, surun hetkeä!
KREIVINNA CAPULET.
Voi, tuskan päivää!
CAPULET.
Niin kuolo hänet otti, saadakseen
Mun vaikeroimaan, vaan nyt kielen salpaa,
Ett'en ma voikaan vaikeroida.
(Lorenzo ja Paris ja soittajia tulee.)
LORENZO.
Valmis
Jo morsianko kirkkoon lähtemään?
CAPULET.
On lähtemään, mut palaamaan ei koskaan
Oi, poikani! Hääpäiväs aattoyönä
On tuoni vaimos maannut. — Tuossa on hän,
Kuin kukka, jonka kukkasen se taittoi.
Vävyni on ja perijäni tuoni;
Hän nai mun tyttäreni. Kuolla tahdon,
Kaikk' antaa hälle, elot, olot, kaikki.
PARIS.
Tään aamun valkeutta kauan harroin,
Ja tuonko kaltainen sen näky on?
CAPULET.
Kirottu, kurja, tuhon, vainon päivä!
Kamalin hetki, mink' on aika nähnyt
Pitkällä, raskahalla retkellään!
Vaan yks, yks ainut armas lapsi-raukka,
Yks ainut ilon, virvoituksen lähde,
Ja julma tuoni senkin multa ryösti! —
IMETTÄJÄ.
Voi, tätä tuskan, tuskan, tuskan päivää!
Surkeinta päivää, murheen, ristin päivää!
Voi sentään, että koskaan, koskaan näin sen!
Voi, päivää, päivää, päivää! vihan päivää!
Niin mustaa päivää milloinkaan en nähnyt.
Voi, tuskan päivää, voi! Voi, tuskan päivää!
PARIS.
Petosta, herjaa, häväistystä, murhaa!
Petostas, inha kuolo! Julmus, julmus,
Mun tyynni mursit! — Rakkaus! Elämä! —
Ei elämä, vaan rakkaus kuolemassa!
CAPULET.
Lastetta, ivaa, tuskaa, kidutusta!
Oi, hetki lohduton, miks murhaamaan,
Murhaamaan ilojuhlaamme sa tulit? —
Oi, lapseni, mun lapsukaiseni! —
Mun sieluni, ei lapseni! — Oi kuollut!
Sin' olet kuollut! — Lapseni on kuollut!
Ja lapsen kanssa ilo haudattu.
LORENZO.
Vait! Hävetkää! Nuo tuskan voivotukset
Ei tuskaan auta. Taivaan sekä teidän
Ol' impi kaunis tuo; nyt taivaan oma
Hän täysin on, ja paras se on lapsen.
Osaanne surmalt' ette säästää voinut,
Mut taivas osans' iki-eloon säästää.
Vaan hänen ylennystään tarkoititte;
Kun hän vain nousis, siinä teidän taivas;
Ja itkette nyt, kun hän nostettu
On korkealle taivaan tähtitarhaan!
Oi, lastanne te väärin rakastatte,
Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle:
Ei kauan naitu ole parhain naitu,
Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee.
Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis
Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan,
Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää.
Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa,
Sen kyyneleille järki naurahtaa.
CAPULET.
Niin, kaikki ilojuhlan valmistukset
Nyt muuttuu mustiks murhepidoiksi:
Soittomme kumeaksi kellonkaiuks,
Hääpöytä kolkoks peijais-atriaksi,
Iloiset laulut synkiks kuolonvirsiks,
Ja morsiusseppel ruumiin koristeeksi;
Kaikk', kaikki muuttuu vastakohdakseen.
LORENZO.
Menkäätte, herra; — tekin, rouva, menkää; —
Ja te myös, kreivi: — valmistukaa kaikki
Tää kaunis ruumis hautaan saattamaan. —
Vihainen taivas synneistänne on, —
Siis tyynnä taipukaa sen tahtohon.
(Capulet, kreivinna Capulet, Paris ja Lorenzo menevät.)
1. SOITTAJA. No, mitäs muuta kuin pillit pussiin ja pois.
IMETTÄJÄ.
Niin, hyvät ihmiskullat, pillit pussiin!
Kuin näette, on laita täällä huono.
(Menee.)
1. SOITTAJA. Niin tosiaankin, tämän kotelon laita kaipaa korjaamista.
(Pietari tulee.)
PIETARI. Pelimannit, oi, hyvät pelimannit! "Ole, sydän, iloinen". Jos henkeni on teille rakas, niin soittakaa: "Ole, sydän, iloinen".
1. SOITTAJA. Miksi juuri sitä?
PIETARI.
Niin, hyvät pelimannit, sen vuoksi että sydämmeni itse soittaa:
"Sydämmeni on murheinen". Oi, soittakaa minulle joku hauska
litania lohdutukseksi.
2. SOITTAJA. Ei mitään litaniaa; ei ole aikaa soittamiseen nyt.
PIETARI.
Ette siis tahdo?
SOITTAJAT.
Emme.
PIETARI.
No, sitten minä annan teille niin että soi.
1. SOITTAJA. Mitä annatte?
PIETARI.
En rahaa, en maarin sitä; vaan selkäänne, te senkin pillipiiparit.
1. SOITTAJA. Vai niin, herra häntäherra.
PIETARI. Niin, niin, kyllä saatte häntäherran pamppua maistaa, Kyllä minä selkänne mittaan oikein Porvoon mitalla; pankaa se merkille.
1. SOITTAJA. Jos selkämme mittaatte, panette kai itse merkin.
2. SOITTAJA. Hyvä herra, pamppu tuppeen ja järki esiin.
PIETARI. Varokaa järkeäni. Kyllä teidät järkeni pehmittää, vaikka kärkeni pistänkin tuppeen. — Vastatkaa minulle niinkuin miehet:
"Kun mieltä vaivaa kärsimys
Ja tuska sydänt' ahdistaa,
Niin soiton hopea-helähdys" —
Miksi "hopea-helähdys"? Miksi "soiton hopea-helähdys"?
Mitä sanotte te, Suolikieli?
1. SOITTAJA. He, siksi, että hopealla on heleä ääni.
PIETARI.
Auttavasti! — Entä te, Viulujaakko?
2. SOITTAJA. Minä sanon "hopea-helähdys" siksi, että hopea saa soiton helähtämään.
PIETARI.
Auttavasti sekin! — Entä te, Äänirauta?
1. SOITTAJA. En, totta, tiedä mitä sanoisin.
PIETARI.
Ah, suokaa anteeksi! Te olettekin laulaja; minä vastaan puolestanne.
"Soiton hopea-helähdys" sanotaan siksi, että soittajat eivät saa
kultaa soitostaan.
"Niin soiton hopea-helähdys
Se avun tuo ja lohduttaa".
(Menee.)
1. SOITTAJA. Mikä pannahisen irvihammas se oli?
2. SOITTAJA. Hirteen koko mies! Tule, mennään tuosta sisään vartoamaan ruumissaattoa ja katsomaan syötävää.
(Menevät.)