Ensimmäinen kohtaus.
Sali Angelon asunnossa.
(Angelo, Escalus, tuomari, vanginvartija,
oikeudenpalvelija ja seuralaisia.)
ANGELO.
Ei laki mikään kuvatus saa olla,
Ei liikkumaton linnunpelko, joka,
Kun siihen tottuvat, ei hirmuks tule,
Vaan lepopuuksi.
ESCALUS.
Terää olkoon siltä;
Parempi hiukan leikellä kuin kaataa
Ja ruhjoa. Tuoll' ylimyksellä,
Jonk' aion pelastaa, on jalo isä.
Vain itseänne, armo, aatelkaa —
Te, jonk' on siveys niin perin luja —
Te ettekö, kun oma halu nousee,
Jos aikaan sopisi ja paikkaan vain
Ja veren kiihkeä jos kuohu teidät
Ajaisi tekoon, johon tahto pyrkii,
Niin, etteköpä tekin joskus eksyis
Rikokseen, josta häntä tuomitsette,
Lain kiroukseen itse joutuen?
ANGELO.
On toista tulla kiusaukseen, toista
On langeta. Voi valamiehistössä,
Jok' ihmisiltä hengen tuomitsee,
Kahdestatoista olla yks tai kaksi
Pahempaa varasta kuin tuomittava.
Mik' ilmeist' on, sen oikeus rankaisee.
Mitä se lakiin koskee, vaikka varas
Varasta tuomitsee? On päivän selvää,
Ett' otan maasta helmen, jonka löydän,
Siks että näen sen; mitä min' en näe,
Sen päälle astun enkä siitä piittaa.
Tuon vika siit' ei vähene, jos mulla
On ollut sama vika; sano ennen,
Jos minä, tuomarina, eksyn noin,
Ett' armotta ja tuomioni mukaan
Mua rangaistakoon. Kuolla hänen tulee.
ESCALUS.
No, niinkuin teidän viisautenne tahtoo.
ANGELO.
Miss' on se vanginvartija?
VANGINVARTIJA.
Täss', armo.
ANGELO.
Mies, huomen-aamull' yhdeksältä Claudio
On mestattava; hanki hälle pappi;
Hän kuolemaansa valmistautukoon:
Tää hänen vaelluksensa on loppu.
(Vanginvartija menee.)
ESCALUS.
Jumala, anna meille armos tunto!
Syy toisen nostaa, toisen kaataa kunto.
Yks syystä pääsee, vaikka konna lie,
Yks ainut virhe toisen surmaan vie.
(Kyynärpää, Vahla, Pompejus ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ. Kas niin, viekää pois nuo! Jos ne ovat kelpo väkeä yhteiskunnassa, joiden ainoa elämä on elämöidä yhteis-paikoissa, niin en tiedä minä, mitä laki ja oikeus on. Viekää pois nuo!
ANGELO. Mitä, hyvä ystävä? Mikä on nimenne, ja mistä kysymys?
KYYNÄRPÄÄ. Teidän korkeutenne luvalla olen herttua-pahaisen konstaapeli, ja nimeni on Kyynärpää; olen vähän niinkuin lakimies minäkin; ja tässä tuon teidän korkea-arvoisuutenne eteen kaksi hyvänkurista tuttavaa.
ANGELO. Hyvänkurista! Mitä? Aiot kai sanoa: pahankurista?
KYYNÄRPÄÄ. Teidän korkeutenne luvalla, en minä oikein tiedä, mitä ne ovat; mutta kelpo konnia ovat, se on viljainen vissi, eikä heissä ole rahtuakaan sitä vilpillisyyttä, jota tulisi olla oikealla kristityllä.
ESCALUS. Hyvin sanottu! Sepä älykäs konstaapeli!
ANGELO. Jatka; mitä he ovat miehiään? Kyynärpää on nimesi: miksi et vastaa, Kyynärpää?
POMPEJUS. Hän ei voi, herra: hänen kyynärpäänsä on hajalla.
ANGELO. Kuka te olette?
KYYNÄRPÄÄ. Hänkö? Tapinpitelijä, apuhankkija, joka palvelee huonoa naiseläjää, jonka talo, kuulen ma, on revitty laitakaupungilla; ja nyt hän pitää saunaa, joka, luulen ma, sekin on sangen pahamaineinen talo.
ESCALUS. Mistä sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ. Vaimoni, jonka vakuutan taivaan ja teidän armonne edessä —
ESCALUS. Mitä? Vaimosiko?
KYYNÄRPÄÄ. Niin, herra, joka, Jumalan kiitos, on kunniallinen vaimo. —
ESCALUS. Ja siksikö hänet vakuutat?
KYYNÄRPÄÄ. Sanon, että vakuutan itseni niin hyvin kuin hänenkin siitä, että jos tuo talo ei ole parittajan talo, niin on sääli häntä, sillä se on sangen huono talo.
ESCALUS. Mistä sinä, konstaapeli, sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ. He, vaimoni kautta, lempo soikoon; sillä jos hän olisi ollut lihaan menevä nainen, niin olisi hän voinut tulla syypääksi raiskaukseen, haureuteen ja kaikenlaiseen muuhun ruokottomuuteen.
ESCALUS. Tuonko naisen toimesta?
KYYNÄRPÄÄ. Niin, rouva Liikasen toimesta. Mutta hän sylkäisi tuota naista vasten naamaa, niin että se tiesi saaneensa.
POMPEJUS. Teidän korkeutenne luvalla, se ei ole totta.
KYYNÄRPÄÄ. Näytä se toteen näiden kanaljain kuullen, sinä kunnian mies, näytä se toteen!
ESCALUS (Angelolle.) Kuuletteko, kuinka hän sanoissaan sekaantuu?
POMPEJUS. Nähkääs: hän tuli taloon, ja vahvana oli, ja himoitsi — kaikella kunnioituksella sanoen — keitettyjä väskynöitä.[1] Meillä oli niitä vain kaksi, teidän armonne, ja ne olivat sillä hetken prikulla hedelmälautasella, tuollaisella kolmen pennin lautasella; onhan teidän armonne sellaisia lautasia nähnyt; ne ei ole mitään porsliini-lautasia, mutta kuitenkin sangen hyviä lautasia.
ESCALUS. Jatka, jatka; lautanen ei tässä mitään paina.
POMPEJUS. Ei tosiaankaan, hyvä herra, ei neulan nuppiakaan; siinä olette aivan oikeassa. Mutta nyt itse pääponteen: niinkuin sanottu, rouva Kyynärpää oli, niinkuin sanottu, vahvana, ihan viimeisillään, ja halusi, niinkuin sanottu, väskynöitä, ja kun, niinkuin sanottu, näitä vain oli kaksi lautasella, sillä herra Vahla, tämä mies tässä, oli, niinkuin sanottu, syönyt ne muut ja, niinkuin sanottu, maksanut ne oikein rehellisesti; — sillä, niinkuin tiedätte, herra Vahla, en voinut antaa teille takaisin kolmea penniä.
VAHLA. Ette, aivan oikein.
POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Te silloin paraikaa, jos koitatte muistella, särjitte mainittujen väskynöitten kiviä.
VAHLA. Niin tein, aivan oikein.
POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Minä silloin sanoin teille, jos muistatte, että se ja se ja se ja se ei voinut parantua siitä jutusta — ymmärrättehän — jos ei pitänyt ankaraa elantotapaa, niin teille sanoin.
VAHLA. Se on kaikki totta.
POMPEJUS. Niin näettekös?
ESCALUS. Ole vait, sinä olet ikävä narri: asiaan! — Mitä he siis tekivät Kyynärpään vaimolle, että miehellä nyt on syytä siitä valittaa? Käydään nyt häneen käsiksi.
POMPEJUS. Ei, teidän armonne, se ei vielä käy päinsä.
ESCALUS. Enhän minäkään sitä tarkoittanut.
POMPEJUS. Mutta kyllä sitten käymme häneen käsiksi, teidän armonne luvalla. Pyydän nyt vain, teidän armonne, katsokaa tuota herra Vahlaa: sillä miehellä on kahdeksankymmentä puntaa vuodessa, ja isä kuoli pyhäinmiesten päivänä. — Pyhäinmiesten päivänähän se oli, herra Vahla?
VAHLA. Pyhäinpäivän aattona.
POMPEJUS. Niin, näettekös? Toivon että sitä täällä pysytään totuudessa! Hän istui, niinkuin sanottu, paraikaa nojatuolissa, teidän armonne; — se oli Kultarypäleessä,[2] missä tekin mielellänne istutte, eikö totta?
VAHLA. Totta on, sillä se on tilava huone ja lämmin talvella.
POMPEJUS. Niin, näettekös? Toivon, että sitä täällä pysytään totuudessa!
ANGELO.
Ei tähän kuulusteluun riitä yö,
Ei pisin Venään talviyökään. Menen
Ja jätän jutun teidän haltuun. Toivon,
Ett' olis syytä piestä koko lauma.
ESCALUS.
Minäkin samaa. Hyvää huoment', armo!
(Angelo menee)
No, ystävä, jatkakaamme; sano, mitä Kyynärpään vaimolle on tehty, kerrassa.
POMPEJUS. Kerrassako, teidän armonne? Hänelle ei ole tehty kerrassa mitään.
KYYNÄRPÄÄ. Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää häneltä, mitä tuo mies teki vaimolleni.
POMPEJUS. Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää minulta.
ESCALUS. No siis, mitä on tämä herra hänelle tehnyt?
POMPEJUS. Olkaa hyvä, teidän armonne, katsokaa tämän herran naamaa. — Hyvä herra Vahla, katsokaa hänen armoonsa; tarkoitus on hyvä. — Huomaatteko, teidän armonne, hänen naamaansa?
ESCALUS. Vallan hyvin.
POMPEJUS. Pyydän, huomatkaa tarkoin.
ESCALUS. Teenhän sen.
POMPEJUS. Huomaatteko, teidän armonne, mitään pahaa hänen naamassaan?
ESCALUS. En.
POMPEJUS. Voin panna vaikka kaksi sormea kirjan päälle, että hänen naamansa on pahin puoli hänessä. No niin: jos nyt hänen naamansa on pahin puoli hänessä, kuinka siis herra Vahla voi tehdä konstaapelin vaimolle mitään luvatonta. Tahtoisin kuulla sen teidän armonne suusta.
ESCALUS. Hän on oikeassa. Konstaapeli, mitä sanotte siihen?
KYYNÄRPÄÄ. Ensiksikin, teidän armonne luvalla, talo on tuhoton talo, tämä tässä tuhoton mies, ja hänen ruokapuunsa tuhoton nainen.
POMPEJUS. Tämän käteni kautta, hänen vaimonsa on tuhottomampi henkilö kuin yksikään meistä kaikista.
KYYNÄRPÄÄ. Lurjus, valehtelet; valehtelet, senkin kirottu lurjus! Se aika ei ole vielä tullut, että hän olisi tuhottomia tehnyt mieheen, vaimoon tai lapseen nähden.
POMPEJUS. Teidän armonne, hän teki tuhottomia hänelle, jo ennenkuin hänet nai.
ESCALUS. Kuka on tässä viisaampi? Oikeus vai koiruus? — Onko se totta?
KYYNÄRPÄÄ. Sinä lurjus! Senkin heittiö! Senkin sakramenskattu Hannibali![3] Vai tuhottomia hänelle, ennenkuin hänet nain! — Jos ikänä minä olen tuhottomia tehnyt hänelle, tai hän minulle, niin älkää uskoko, teidän armonne, että olen herttua-pahaisen palvelija. Todista sanasi, sinä jumalaton Hannibali, tai haastan sinut pahoinpitelystä.
ESCALUS. Jos hän nyt löisi teitä korvalle, niin voisitte lisäksi haastaa häntä panettelemisesta.
KYYNÄRPÄÄ. Tosiaankin, kiitän teidän armoanne siitä. Mitä käskette, teidän armonne, minun tehdä tämän jumalattoman heittiön?
ESCALUS. Kuules, konstaapeli, koska hänessä on kaikenlaisia rikoksia, jotka soisit saavasi ilmi, jos voisit, niin arvelen parhaaksi, että annat hänelle matkapassin, kunnes olet saanut tietää, mitä ne ovat.
KYYNÄRPÄÄ. Tosiaankin! Kiitän teidän armoanne neuvosta. — Siinä nyt näet, senkin sakramenskattu luntti, mikä on edessäsi: saat matkapassin; niin, luntti, matkapassin saat!
ESCALUS (Vahlalle). Missä olette syntynyt, ystävä?
VAHLA. Täällä Wienissä, armollinen herra.
ESCALUS. Onko teillä kahdeksankymmentä puntaa vuodessa?
VAHLA. On, teidän armonne luvalla.
ESCALUS. Vai niin. — Mikä on sinun toimesi, ystävä?
POMPEJUS. Olen edeskäypä, köyhän lesken edeskäypä.
ESCALUS. Mikä on emäntäsi nimi?
POMPEJUS. Rouva Liikanen.
ESCALUS. Onko hänellä ollut enempää kuin yksi mies?
POMPEJUS. Yhdeksän, armollinen herra; Liikanen oli viimeinen.
ESCALUS. Yhdeksän! — Tulkaa likemmäksi, herra Vahla. Herra Vahla, paras olisi, ettette seurustelisi juomanlaskijain kanssa; he laskevat pian teidät tyhjäksi, herra Vahla, ja te viette heidät hirsipuuhun. Menkää matkaanne, ja laittakaa niin, etten teistä enää mitään kuule.
VAHLA. Kiitän teidän armoanne. Itse puolestani en koskaan joudu juomapesään, jos ei minua sinne juoksuteta.
ESCALUS. Hyvä; ei sen enempää siitä, herra Vahla. Hyvästi! (Vahla menee.) — Esiin, herra viinuri! Mikä on nimenne, herra viinuri?
POMPEJUS. Pompejus.
ESCALUS. Mitä muuta?
POMPEJUS. Pyllynen.
ESCALUS. Niin, pyllynne on todellakin suurinta sorttia, niin että, mitä lihallisuuteen tulee, te olette Pompejus suuri. — Pompejus, te olette jonkinlainen parittaja, vaikka käytätte viinurinvirkaa kilpenä. Ettekö olekin? Kas niin, sanokaa totuus, se on teille parasta.
POMPEJUS. Totta puhuen, teidän armonne, olen köyhä raukka, joka tahdon minäkin elää.
ESCALUS. Mutta millä sinä elät, Pompejus? Parituksella? Mitä siitä elinkeinosta arvelet, Pompejus? Onko se laillinen elinkeino?
POMPEJUS. Jos laki sen sallii, teidän armonne.
ESCALUS. Mutta laki ei sitä salli, Pompejus, eikä tule koskaan sitä sallimaan Wienissä.
POMPEJUS. Onko teidän armonne aikomus kuohita kaikki kaupungin nuoret miehet?
ESCALUS. Ei, Pompejus.
POMPEJUS. No, sitten tosiaankin, minun heikon ymmärrykseni mukaan, kaikki menee vanhaa tapaansa. Jos teidän armonne vain voi keksiä keinoja porttojen ja melkkurien varalle, niin ei tarvis varoa parittajia.
ESCALUS. Niitä on jo sieviä keinoja keksitty, tiedä se: pää poikki ja hirteen, siinä kaikki.
POMPEJUS. Jos kymmenenkin vuotta perätysten hirtätte ja mestaatte niitä, jotka tässä kohden hairahtuvat, niin saattepa aikoinaan katsoa, mistä voitte hankkia lisää päitä. Jos tämä laki on Wienissä kymmenen vuotta voimassa, niin lupaan vuokrata kaupungin kauniimman talon kolmesta pennistä kerroksen. Jos elätte siksi kuin se tapahtuu, niin sanokaa, että Pompejus on sen sanonut.
ESCALUS. Kiitos, kelpo Pompejus; ja ennustuksesi palkinnoksi annan sinulle, kuules, tämän neuvon: laita niin, etten vastedes kuule sinusta valituksia minkäänlaisia ja että jätät sen paikan, missä nyt asut; muuten, Pompejus, ajan sinut takaisin leiriisi ja näytän sinulle Caesarin hirmua; suoraan sanoen, Pompejus, saat maistaa piiskaa. Ja nyt, Pompejus, täksi kertaa hyvästi!
POMPEJUS. Kiitän teidän armoanne hyvästä neuvosta; (syrjään) mutta sitä aion noudattaa sen verran, kuin liha ja asianhaarat sallivat. noudattaa sen verran, kuin liha ja asianhaarat sallivat.
Vai piiskaa! Piiskaa saakoon vetojuhta;
Ei siedä piiskaa kunnon miehen suhta.
(Menee.)
ESCALUS. Tulkaa tänne, herra Kyynärpää, tulkaa lähemmäksi, herra konstaapeli. Kuinka kauan olette ollut tässä konstaapelin toimessa?
KYYNÄRPÄÄ. Seitsemän ja puoli vuotta, teidän armonne.
ESCALUS. Arvelinkin, taidostanne päättäen, että olette siinä ollut jonkun aikaa. Seitsemän vuotta yhtä mittaa, niinkö?
KYYNÄRPÄÄ. Ja puoli päälle, teidän armonne.
ESCALUS. Ah, siitä on ollut teillä paljon vaivaa. Väärin on teiltä niin paljon vaatia. Eikö ole teidän pitäjässä muita siihen toimeen päteviä?
KYYNÄRPÄÄ. Vähän niitä on, Jumala paratkoon, joilla on kykyä sellaisiin asioihin. Kun ovat valitut, niin ovat mielissään, kun saavat valita minut sijaansa; minä teen sen muutamasta penningistä, ja hoidan kaikki yhteen menoon.
ESCALUS. Kuulkaa, laittakaa minulle nimilista, jossa on kuusi tai seitsemän pätevintä henkilöä pitäjästänne.
KYYNÄRPÄÄ. Teidän armonne kotiinko, armollinen herra?
ESCALUS. Niin kotiini. Hyvästi!
(Kyynärpää menee?)
Mitä lienee nyt kello?
TUOMAS.
Yksitoista, teidän armonne.
ESCALUS.
Teit' atrialle pyydän luokseni.
TUOMAS.
Ma kiitän nöyrimmästi.
ESCALUS.
Tuon Claudion kuolema mua surettaa,
Mut pelastust' en näe.
TUOMAS.
Lord Angelo
On ankara.
ESCALUS.
Se onkin tarpeellista:
Ei tavaks tullut armo paljo paina,
Uus rikos seuraa armahdusta aina.
Mut, sentään, Claudio parka! — Apu tyhjä!
Pois tulkaa, herra.
(Menevät.)