Kolmas kohtaus.
(Pompejus tulee.)
POMPEJUS. Olen täällä jo yhtä kotiunut, kuin olin meidän omassa liikepaikassamme; voisipa luulla, että tämä on rouva Liikasen talo, sillä täällä on paljo hänen vanhoja liiketuttaviaan. Ensiksikin se nuori herra Reipas, joka täällä istuu käärepaperista ja vanhasta inkivääristä[12] taksoitettuna, yhteensä sadan yhdeksänkymmenen seitsemän punnan arviosta, josta vain on tullut viisi markkaa puhdasta rahaa; varmaankaan ei inkivääriä silloin niin paljon haluttu: vanhat akat olivat kaikki kuolleet. Sitten on täällä muuan herra Keikkanen, jonka herra Nukkanen, silkkikauppias, on tänne panettanut parista kolmesta pilanaikaisesta sarssikääröstä, josta hänen hyvä nimensä nyt on pilalla. Sitten on täällä se nuori Huimanen, ja se nuori herra Kironen, ja herra Vaskikannus, ja herra Nälkäsuoli, se miekka- ja pamppumies, ja se nuori Hotonen, joka löi kuoliaaksi sen hauskan Möykkysen, ja herra Häkkinen, se miekkailija, ja se muhkea herra Antura, se suuri matkailija, ja se hurja Tuoppinen, joka tappoi Kannulaisen, ja neljäkymmentä muuta lisäksi, luulisin, kaikki urheita poikia meidän liikkeessämme, jotka nyt huutavat: Jumalan tähden.[13]
(Hirmulainen tulee.)
HIRMULAINEN. No, mies, tuo tänne Bernardino!
POMPEJUS. Herra Bernardino! Nouskaa ja tulkaa pois hirteen! Herra Bernardino!
HIRMULAINEN. Hoi, tänne, Bernardino!
BERNARDINO (ulkoa). Piru teidän kurkkunne periköön! Kuka se siellä meluaa? Kuka te olette?
POMPEJUS. Hyvä ystävänne, hirttomies. Olkaa hyvä, herra, nouskaa ja tulkaa hirteen.
BERNARDINO (ulkoa). Pois, lurjus, pois, sanon minä! Minä tahdon nukkua.
HIRMULAINEN. Sano hänelle, että hänen pitää herätä ja oiti.
POMPEJUS. Hyvä herra Bernardino, olkaa hyvä ja valveutukaa, kunnes olemme teidät mestannut, sitten voitte nukkua päälle.
HIRMULAINEN. Mene sisään ja tuo hänet ulos.
POMPEJUS. Hän tulee jo, herra, hän tulee jo: kuulen jo olkien kahisevan.
HIRMULAINEN. Onko piilu pölkyllä, mitä?
POMPEJUS. Kaikki valmiina, herra.
(Bernardino tulee.)
BERNARDINO. No, Hirmulainen, mitä minusta tahdot?
HIRMULAINEN. Tosi on käsissä; lukekaa nyt vain joutuin rukouksenne; sillä, tässä on tuomio, nähkääs.
BERNARDINO. Konna sinä, olen ryypännyt koko yön; minulle ei nyt sovi.
POMPEJUS. Sitä parempi; se, joka on ryypännyt koko yön ja aamulla varhain hirtetään, voi koko seuraavan päivän maata päänsä selväksi.
HIRMULAINEN. Katsokaas, tuossa tulee rippi-isänne. Luuletteko vieläkin, että laskemme piloja?
(Herttua tulee, valepuvussa yhä.)
HERTTUA. Ystävä, kristillisen rakkauden kehoituksesta, kun kuulin että pian olette näiltä ilmoilta eriävä, tulin teitä neuvomaan, lohduttamaan ja kanssanne rukoilemaan.
BERNARDINO. Siitä ei tule mitään, isä. Olen vahvasti juonut koko yön ja tahdon saada valmistusaikaa, tai lyökööt vaikka nuijilla aivot päästäni. Minä en suostu tänään kuolemaan, se on vissi se.
HERTTUA.
Mut täytyy, ystävä; siis silmäilkää
Eteenpäin tielle, jok' on edessänne.
BERNARDINO. Vannon, etten tänään tahdo kuolla, vaikka kuka houkuttelisi.
HERTTUA. Mut kuulkaa —
BERNARDINO. En sanaakaan! Jos teillä on muuta sanottavaa minulle, niin tulkaa vankikoppiini, minä eri tänään liiku paikaltanikaan.
(Menee.)
(Vanginvartija tulee.)
HERTTUA.
Kivestä sydän! Valmistumaton
Niin elämään, kuin kuolemaan! — Pois, joutuin,
Ja tuokaa hänet mestauspölkylle.
(Hirmulainen ja Pompejus menevät.)
VANGINVARTIJA.
No, isä, miltä teistä tuntui vanki?
HERTTUA.
Suruton peto, manaan kelvoton.
Ois synti tuossa mielentilassa
Teloittaa häntä.
VANGINVARTIJA.
Täällä linnass', isä,
Tän' yönä kuoli, kovaan kuumeeseen
Ragozyn, eräs kuulu merirosvo,
Mies Claudion ikäinen, ja samanlainen
Hivus ja parta. Jospa murhaajalle
Parannus-aikaa annettais ja vietäis
Lord Angelolle Ragozynin pää,
Jok' enemmän on Claudion näköinen?
HERTTUA.
Oi, taivaan lähettämä sattuma!
Se toimittakaa heti; aika joutuu,
Jonk' Angelo on määrännyt. Se kiiruull'
On tehtävä; sill' aikaa kuolemaan
Käyn tuota konnaa valmistelemaan.
VANGINVARTIJA.
Sen heti toimitan; mut Bernardino
On tänään iltapuolla mestattava.
Ja miten Claudion kanssa menetellään
Ja vaara torjutaan, jok' uhkaa mua,
Kun tulee tiedoks, että elää hän?
HERTTUA.
Näin toimittakaa: piilopaikkaan viekää
Molemmat, Claudio ja Bernardino.
Ennenkuin maailmalle kahdesti
Aurinko hyvän huomenen on tehnyt,
On asemamme täysin turvattu.
VANGINVARTIJA.
Nöyr' olen käskyläänne.
HERTTUA.
Joutuin vain!
Pää Angelolle heti toimittakaa.
(Vanginvartija menee.)
Nyt Angelolle kirjeen kirjoitan —
Sen vieköön vartija — ja siinä hälle
Teen tiedoks, että tuloss' olen kotiin
Ja että tuloni on painosyistä
Oleva juhlallinen. Käsken häntä
Mua peninkulman päässä kaupungista
Tapaamaan pyhän lähteen luona. Sitten
Me kylmän järjen mittavaa'alla
Lain mukaan Angelota punnitsemme.
(Vanginvartija palaa.)
VANGINVARTIJA.
Kas, tässä pää; sen aion itse viedä.
HERTTUA.
Parasta on. Mut pian palatkaa;
Minull' on paljon teille sanottavaa,
Jot' eivät muut saa kuulla.
VANGINVARTIJA.
Koitan rientää.
(Menee.)
ISABELLA (ulkoa).
Avatkaa! Herran rauha!
HERTTUA.
Isabella!
Hän saapuu tiedustamaan, onko tullut
Jo veljen armahdus; mut tämän vielä
Häneltä salaan, jotta epätoivo
Iloksi muuttuis taivahalliseksi,
Vähimmin sitä odottaissa.
(Isabella tulee.)
ISABELLA.
Anteeks!
HERTTUA.
Ihana, hurskas tytär, Herran rauha!
ISABELLA.
Noin pyhän miehen suusta kallis kuulla!
Jo Claudion armahtiko hallitsija?
HERTTUA.
Pelasti hänet tästä maailmasta:
Pää Angelolle lähetetty on.
ISABELLA.
Ei! Mahdotonta!
HERTTUA.
Kyllä nyt niin on.
Älykäs ole, tytär, mieles malta.
ISABELLA.
Menen ja revin silmät hänen päästään.
HERTTUA.
Hän silmäins' eteen pääsyn sulta kieltää.
ISABELLA.
Poloinen Claudio! Kurja Isabella!
Katala mailma! Konna Angelo!
HERTTUA.
Tuo hänt' ei haittaa, eikä sua auta;
Siis tyynny, heitä kaikki Herran käteen.
Sanani huomaa: nähdä saat, ett' on
Jokainen kirjain ihka täyttä totta.
Huomenna herttua palaa; — älä itke! —
Sen uskoi mulle munkistomme jäsen
Ja herttuan rippi-isä; siit' on tiedon
Jo saanut Escalus ja Angelo:
On heidän portill' yhdyttävä häneen
Ja luovuttava vallastaan. Jos voit,
Niin älyll' astu neuvomaani tietä;
Näin konnan vihas tapaa, herttuan
Sa pääset armoon, sydämmes saa kostaa
Ja kaikilt' arvon saat.
ISABELLA.
Teen tahtonne.
HERTTUA.
Tuo kirje veli Pietarille anna;
Siin' ilmoitti hän mulle herttuan paluun.
Se, sano, merkki on, mill' illaks häntä
Ma pyydän Marianan asuntoon.
Tuon tytön ja sun kohtas uskon hälle;
Hän saattaa sinut herttuan etehen.
Siin' Angeloa vasten silmiä
Niin kannusta, ett' äimistyy! Mua, raukkaa,
Mua pyhä vala sitoo, etten saata
Min' olla läsnä. Vie vain tämä kirje.
Kevennä mieles, karvaat vedet pyyhi
Pois silmistäs. Äl' usko munkistooni,
Jos harhaan sua johdan. — Kuka tuossa?
(Lucio tulee.)
LUCIO.
Hyv' iltaa! Miss' on vanginvartija?
Sanoppa, munkki!
HERTTUA.
Kotosall' ei ole.
LUCIO. Ihana Isabella, sydämmeni kalpenee, kun näen silmäsi noin punaisina; sinun pitää malttaa mielesi. Minunkin täytyy päivin ja illoin tyytyä veteen ja leipään; en tohdi vatsaani täyttää, jos mielin pääni säilyttää; yksi ainoa tukeva ateria tekisi minusta lopun. Mutta sanotaan, että herttua tulee huomenna kotiin. Usko pois, Isabella, rakastin veljeäsi; jos tuo vanha haaveilija, tuo pimeän sopen herttua, olisi ollut kotona, niin eläisi hän vieläkin.
(Isabella menee.)
HERTTUA. Herttua on teille noista puheistanne sangen vähän kiitollinen; mutta parahiksi eivät ole tosia.
LUCIO. Oo, munkkiseni, sinä et tunne herttuaa niin hyvin kuin minä; hän on suurempi salakyttä kuin mitä luuletkaan.
HERTTUA. Hyvä! Tuosta saat vielä kerran vastata. Hyvästi!
LUCIO. Äläs! Varro, minä tulen mukaan; voin kertoa somia juttuja tuosta herttuasta.
HERTTUA. Olet niitä jo kertonut liiaksi monta, jos ovat tosia; jos eivät ole tosia, on yksi ainoakin jo liikaa.
LUCIO. Olin kerran hänen pateillaan, kun olin tehnyt eräälle tytölle pikkusia.
HERTTUA. Olitko niin todellakin tehnyt?
LUCIO. Olin tietenkin, kuinkas muuten; mutta vannoin kuin vannoinkin itseni vapaaksi: olisivat vielä pakottaneet minua naimaan sen mädän haaskan.
HERTTUA. Hyvä herra, teidän seuranne on enemmän hupaista kuin siivoa. Nukkukaa hyvin!
LUCIO. Mutta, tottakin, seuraan sinua vielä tuonne kadun kulmaan. Jos rivot jutut sinua loukkaavat, niin voimme ne jättää. Niin, munkkiseni, minä olen niinkuin takkiainen: en hellitä.
(Menevät.)