Neljäs kohtaus.
Huone Angelon linnassa. (Angelo tulee.)
ANGELO.
Rukoilla mielin; mieli vain käy toise
Kuin rukous; taivas saa vain tyhjät sanat,
Mut mieli, kieltä kuulematta, kiintyy
Vain Isabellaan; suussa Jumala,
Ikäänkuin nimeään vain pureksisin,
Mut povess' ankarana synnin myrkky
Vain kiehuu. Valtio, jot' ihailin,
Ikävä, kuiva on kuin hyvä kirja
Monasti luettu; ja siveyteni,
Jost' ylpeilin, — ettei vain kukaan kuulisi —
Edulla vaihtaisin nyt höyhenhatuun,
Jot' ilma löyhyttelee. Arvo! Tapa!
Pukusi kuorell' usein kumarrukseen
Pakoitat houkkiot ja valhekiiltos
Älynkin pettää. — Veri, verta olet!
"Hyv' enkeli" sa pirun sarviin piirrä,
Se silt' ei pirun merkkikuva ole.
(Palvelija tulee.)
No, mitä?
PALVELIJA.
Eräs nunna, Isabella,
Pateille pyytää.
ANGELO.
Näytä hälle tie.
(Palvelija menee.)
Oi, taivaat!
Miks veri sydämmeeni syöksyy noin,
Silt' estäin toiminnan ja lisäks riistäin
Myös muilta jäseniltä kaiken tarmon?
Noin tyhmä joukko viemistyneen vaiheell'
Apuna häärää, vieden hältä ilman,
Jost' elpyä hän vois; noin kansa, juosten
Pois askareistaan, lempikuninkaansa
Lähelle tunkeilee ja alttiudellaan
Vain vaivoiks on, ja milt et häntä loukkaa
Typeräll' innollaan.
(Isabella tulee.)
No, kaunis lapsi?
ISABELLA.
Ma tulin kuulustamaan mieltänne.
ANGELO.
Ois mieluisampaa, jos sen tietäisit.
Kuin että kysyt. Veljes ei saa elää.
ISABELLA.
Vai niin. — No, Herran haltuun jääkää siis!
(Aikoo mennä.)
ANGELO.
Viel' elää sais, ehk yhtä kauan kuin
Sinä ja minä; sittenkin hän kuolkoon.
ISABELLA.
Ja teidän tuomitsemanako?
ANGELO.
Niin
ISABELLA.
Sanokaa, milloin? jotta viivytys,
Lyhyt tai pitkä, valmistukseks oisi,
Niin ettei sais hän haittaa sielulleen.
ANGELO.
Hyi, riettatekoja! Ois yhtä oikein
Sit' armahtaa, ken valmiina luoman luonnolt'
On ryöstänyt, kuin hellitellä moista
Hekuman työtä, joka taivaan kuvaan
Lyö väärän leiman. Yhtä helppoa
Luvatta poistaa luomus laillinen,
Kuin valaa kultaa luvattomaan muottiin
Ja tehdä laiton.
ISABELLA.
Niin taivaassa on säätty, vaan ei maassa.
ANGELO.
Sanotko niin? Ma pian sinut kiedon.
Valitse: joko oikeus veljeltäsi
Vie hengen, tai sen pelastat, jos ruumiis
Nyt saman maireen synnin uhriks annat
Kuin tyttö veljes raiskaama.
ISABELLA.
Sen lupaan,
Ett' ennen ruumiin annan pois kuin sielun.
ANGELO.
En puhu sielustasi. Pakkosynnit
Vain lasketaan, ei kirjaan panna.
ISABELLA.
Mitä?
ANGELO.
En sitä takaa: puhua ma voin
Niin puoleen niinkuin toiseen. Vastaa tähän:
Mun, jonka kautta laki puhuu nyt,
Mun vallassani veljesi on henki:
Niin, eikö laupeutta olis synti,
Jos veljen henki säästyis?
ISABELLA.
Se siis tehkää! —
Ma siitä panen kaupan sieluni;
Se syntiä ei ois, vaan laupeutta.
ANGELO.
Sa sielusi jos kaupalla sen teet,
Niin tasan painaa laupeus ja synti.
ISABELLA.
Jos veljen eestä rukoilla on synti,
Sen synnin kestän; teidän armotyönne
Jos synti on, jok' aamu rukoilen,
Ett' tämä synti mulle, eikä teille,
Syyks luettaisi.
ANGELO.
Mutta kuule toki.
Mua ethän ymmärrä, tai olet tyhmä,
Tai viekastat, ja se ei ole hyvä.
ISABELLA.
Niin, tyhmä lien, ja missään muuss' en hyvä
Kuin siinä, että myönnän nöyräst', etten
Parempi ole.
ANGELO.
Äly itseään
Näin mustaa, kirkkaalt' oikein näyttääkseen.
Kuin musta naamus peittämänsä sulot
Korottaa kymmenesti kauniimmiksi
Kuin mitä ois ne paljaaltaan. — Mut huomaa;
Jott' ymmärtäisit, puhun selvemmin:
On kuolon oma veljesi.
ISABELLA.
No niin.
ANGELO.
Niin paha tekons' on, ett' ilmeisesti
Sen rangaistuksen laki hälle määrää.
ISABELLA.
Niin oikein.
ANGELO.
Jos nyt ei muuta pelastuksen tietä —
Oletan vain, en sit', en tätä väitä —
Kuin että sinä, hänen sisarensa,
Jos pyytäis sua mies, jonk' ylhä arvo
Tai tehovaisuus tuomariin vois päästää
Lain kaikkivallan kahleista sun veljes,
Ja muut' ei pelastuksen keinoa
Kuin että joko ruumiis kalleudet
Sa uhraat tuolle miehelle, tai täytyy
Sun veljes kuolla, — mitä tekisit?
ISABELLA.
Sen veli-raukalle, mink' itselleni:
Jos kuoloon olen määrätty, niin kannan
Ma ruoskan arpia kuin rubiineja,
Ja kuoloon riisuudun kuin vuoteeseen
Jo kauan ikävöittyyn, ennen kuin
Häväisen ruumiini.
ANGELO.
Siis veljes kuolee.
ISABELLA.
Se oisi huokein tie, ja paremp' oisi,
Jos veli kuolis kerta kaikkiaan,
Kuin että sisko, hänet pelastaakseen,
Iäksi kuolisi.
ANGELO.
Mut etkö noin
Sin' yhtä julma ois kuin tuomio,
Jot' olet näin sä herjannut?
ISABELLA.
Häpeän lunnahat ja vapaa armo
On eri perhettä: lain armoitus
Ei ole riettaan kaupan sukulainen.
ANGELO.
Vast'ikään laki tuntui tyrannilta,
Ja veljes harha-askel sinust' oli
Pikemmin leikkiä kuin rikosta.
ISABELLA.
Anteeksi, armo! Jotain halatessa
Puhumme toista, toista tarkoitamme.
Asiaa, jota vihaan, puolustelen
Sen eduksi, jot' ylen rakastan.
ANGELO.
Olemme kaikki heikot.
ISABELLA.
Kuolkoon veli,
Jos hän vain yksin, eikä kukaan muu,
Tuon heikkouden perintönään omaa.
ANGELO.
Mut heikkopa on myöskin nainen.
ISABELLA.
On,
Kuin peili, johon katsoo; yhtä pian
Se särkyy kuin se muotojakin mukaa.
Voi naista! Taivas auttakoon! Ne miehet
Heit' omaks edukseen vain häväisevät.
Sanokaa kymmenesti heikoiks meitä:
Olemme hennot niinkuin luontommekin
Ja herkät petost' uskomaan.
ANGELO.
Sen luulen:
Tuo todistus sun sukupuolestasi —
Kun vahvempi ei mieskään lie kuin että
Viasta särkyy — se mua rohkaisee.
Pidä sanas, ole mikä olet: nainen;
Jos olet enempää, et ole mitään
Mut jos se olet — niinkuin ulkomuotos
Sen selvään todistaa — niin nyt se näytä
Ja luonnon omaan pukuun pukeudu.
ISABELLA.
Mull' yks on kieli vain: oi, hyvä herra,
Puhukaa samaa kieltä mitä äsken.
ANGELO.
Siis suoraa kieltä kuule: sua lemmin.
ISABELLA.
Niin veljenikin lempi Juliaa,
Ja siitä hän nyt kuolee, sanoitte.
ANGELO.
Ei kuole, jos mua lemmit, Isabella.
ISABELLA.
On hyveellänne oikeus, sen tiedän,
Tekeytä huonommaksi kuin mit' on,
Muit' urkkiakseen.
ANGELO.
Usko kunniaani!
Sanani ilmaisevat aikeeni.
ISABELLA.
Se kunnia on uskottavaks kehno,
Ja aie häijy! — Teeskelyä kaikki!
Tuon, Angelo, teen tietäväksi; varo!
Julista heti veljelleni armo,
Tai täyttä kurkkuani julki huudan,
Mik' olet mies!
ANGELO.
Ken uskoo Isabellaa?
Nimeni puhdas, hurskas elämäni,
Valta-asemani, vastatodisteeni
Niin ovat kannettasi painavammat,
Ett' omiin sanoihisi tukahdut
Ja parjaukselle löyhkäät. Alun tein,
Ja himoni nyt päästän valtoihinsa:
Rajulle halulleni antaudu!
Pois kainous ja turha punastus,
Jok' empii, vaikka palaa! Veljes osta
Minulle antamalla ruumiis uhriks,
Hän muuten ei vain kuolemalla kuole,
Vaan pitkiin kuolon kidutuksiin hänet
Tylyytes saattaa. Vastaa huomenna,
Tai, kautta kiihkon, joka minut valtaa,
Rupean julmaks hälle! Kyllin siitä:
Mun kiellolleni ei sun väittees riitä.
ISABELLA.
Kenelle valittaisin? Tuon jos kerron,
Niin ken mua uskoo? Tekopyhä suu,
Samalla kielellä se yhtä samaa
Ylistää sekä sadattaa, ja käskee
Lain kumarrella mielijohteitaan,
Ja oikean ja väärän vääntää, miten
Vain himo vaatii! Claudion luo nyt menen.
Jos kohta veren vietokseen hän sortui,
Se kunto häness' asuu, että hän,
Vaikk' oisi hällä sata päätä panna
Sadalle veripölkylle, ne ennen
Hän uhraisi, kuin sisarensa ruumiin
Noin inhan saastan tahrattavaks sois.
Siis kuole, veli! Siskos puhtaaks jää;
Siveys kalliimp' on kuin veljen pää.
Hänelle kerron pyyteet Angelon;
Niin tyyneen menköön haudan lepohon.
(Menee.)