Toinen kohtaus.
Katu vankilan edustalla.
(Herttua, valepuvussa, Kyynärpää, Pompejus ja
oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ. Totta tosiaan, jos ei tähän keksitä apua, vaan meidän täytyy myydä ja ostaa miehiä ja naisia kuin elukoita, niin pian saa koko maailma juoda punaista ja valkoista bastardia.[6]
HERTTUA. Taivaan tähden! Mitä hullutusta tämä?
POMPEJUS. Nyt on maailman ilojen loppu, kun kahdesta korkurista[7] iloisin on tullut puille paljaille, ja kehnoin on lain toimesta saanut lämpimäkseen turkin, oikeinpa ketun- ja lampaannahkalla sisustetun, osoitteeksi että viekkaus, viattomuutta kalliimpana, on paras kaunistus.
KYYNÄRPÄÄ. Tule tiehesi, ystävä. — Jumala teitä siunatkoon, hyvä isä veli!
HERTTUA. Niinikään teitä, hyvä veli isä. Mitä on tuo mies teitä vastaan rikkonut?
KYYNÄRPÄÄ. Lakia vastaan hän on rikkonut, herra ja sitä paitse pidämme häntä varkaana, sillä löysimme häneltä vallan kummallisen tiirikan jonka olemme lähettäneet hallitsijalle.
HERTTUA.
Hyi! Parittaja! Halpa parittaja!
Se synti, jota välität, se sulla
On elantona. Aattele, kuink' inhaa
Sälyttää selkäänsä ja vatsaans ahtaa
Mokomaa likaa! Sano itsellesi
Tuost' eläimellisestä yhdynnästä
Ma elän, syön ja juon ja pukeudun.
Elämäks sanotko sa elämää,
Jonk' aihe löyhkää noin? Tee parannus.
POMPEJUS. Tosin se tavallaan löyhkää, hyvä herra; mutta kuitenkin voisin näyttää, hyvä herra, —
HERTTUA.
Jos pirun syntinäytteitä ne ovat,
Niin näyttäyt hänen omakseen. Pois tyrmään!
Kuria sekä nuhdetta on tarvis,
Ei muuten moinen raaka peto taltu.
KYYNÄRPÄÄ. Hän on vietävä hallitsijan eteen; hän on häntä varoittanut. Hallitsija ei voi kärsiä värttimiehiä. Jos hän on sen-sorttinen, ja tulee hänen eteensä, niin olisi hänen parempi olla peninkulman päässä.
HERTTUA.
Jos kaikki, niinkuin moni tekeytyykin,
Ois syystä puhtaat, puhdas itse syykin!
KYYNÄRPÄÄ. Hänen kaulansa tulee pian olemaan niinkuin teidän uumanne: narulla vyötettynä.
POMPEJUS. Vainuan pelastusta: tuosta saan takausmiehen. — Tässä tulee ylimys, yksi ystäviäni.
(Lucio tulee.)
LUCIO. Mitä kuuluu, jalo Pompejus? Mitä, Caesarinko vaununvaljaissa? Viedäänkö sinua voittosaatossa? Mitä, eikö sulia ole niitä Pygmalionin kuvia,[8] vastaleivottuja vaimoja, jotka pistäisivät kätensä toisen taskuun ja vetäisivät sen sieltä nyrkkinä pois? Mitä vastaat, hä? Mitä sanot tästä melodiasta, maneerista ja metodista? Onko vastauksesi hukkunut viime sateeseen? Häh? Mitä sanot, senkin katukulkuri? Onko maailma entisellään, mies? Millaista on nyt sen meno? Synkkääkö ja vähäpuheista, vai mitä? Minkäkurista?
HERTTUA. Aina yhtä ja samaa! Yhä vain pahempaa!
LUCIO. Kuinka voi se herttainen herkkuni, sinun emäntäsi? Ainako liike kannattaa? Mitä?
POMPEJUS. Totta puhuen, hän on tehnyt lopun lihoistaan ja on nyt itse nälkäkopissa.
LUCIO. Varsin hyvä, ihan oikein, niin pitää ollakin: ensin liikkeessä, sitten nälällä, semmoinen se on maailman meno, ja niin pitää olla. Tyrmäänkö menossa, Pompejus?
POMPEJUS. Niin kyllä, niin, hyvä herra.
LUCIO. Se ei ole niinkään hullusti, Pompejus. Onnea matkaan! Mene ja sano, että minä lähetin. Velastako, Pompejus, vai mitä?
KYYNÄRPÄÄ. Parituksesta, parituksesta.
LUCIO. Hyvä! Viekää sitten vankeuteen! Jos vankeus on parittajan palkka, niin tapahtuu hänelle oikeus. Parittaja hän on kieltämättä, oikein hamasta vanhuudesta: parittajana syntynyt. Hyvästi, hyvä Pompejus! Terveisiä vankityrmään, Pompejus! Sinusta tulee nyt varmaankin hyvä huoneenhaltija, Pompejus, sillä nyt saat pysyä huoneessa.
POMPEJUS. Toivon, teidän ylhäisyytenne, että menette takaukseen minun edestäni.
LUCIO. En, toden totta, sitä en tee, Pompejus; se ei ole nyt muodissa. Aion pyytää, että vielä pidentävät vankeusaikaasi; jos siitä malttisi menetät, niin osoitat vain, että olet tanakka mies. Hyvästi, kelpo Pompejus' — Jumal' antakoon hyvää iltaa, isä!
HERTTUA. Jumal' antakoon!
LUCIO. Vieläkö Riitta punaa poskiansa, Pompejus? Häh?
KYYNÄRPÄÄ. Pois matkaan! Tulkaa nyt!
POMPEJUS. Te sitten ette mene takaukseen edestäni?
LUCIO. En sitten, enkä nyt. — Mitä uutta maailmalta, isä? Mitä uutta?
KYYNÄRPÄÄ. Pois matkaan! Tulkaa nyt!
LUCIO. Pois koirankoppiin, Pompejus![9] Pois!
(Kyynärpää, Pompejus ja oikeudenpalvelijat menevät.)
Mitä uusia tiedätte herttuasta, isä?
HERTTUA. Minä en tiedä mitään; tiedättekö te jotakin?
LUCIO. Toiset sanovat, että hän on Venäjän keisarin luona; toiset, että Roomassa; mutta missä te luulette hänen olevan?
HERTTUA. En tiedä, missä on; mutta missä olkoonkin, niin hyvää hänelle toivon.
LUCIO. Hupsu ja eriskummainen päähänpisto pujahtaa salaa pois valtakunnasta ja ruveta kerjäämään, johon ei ole kerrassaan luotu. Lord Angelo herttuoi kuitenkin hyvin hänen poissa ollessaan ja ahdistaa kovasti rikoksia.
HERTTUA. Siinä hän tekee oikein.
LUCIO. Vähän suurempi suopeus irstaisuutta kohtaan ei haittaisi; hän on siinä asiassa vähän liiaksi kärrykäs, isä.
HERTTUA. Se on liian yleinen pahe, ja siihen auttaa vain ankaruus.
LUCIO. Niin, totta kyllä, se pahe on suurta sukua ja laajaa heimoa, mutta mahdotonta on sitä kokonaan hävittää, isä, silloin pitäisi kieltää syöminen ja juominenkin. Sanotaan, että tämä Angelo ei ole syntynyt sitä oikeata luonnontietä miehestä ja vaimosta. Onko totta? Mitä luulette?
HERTTUA. Miten hän sitten olisi syntynyt?
LUCIO. Toiset sanovat, että hän on jonkun vedenneidon kutua; toiset taas, että hän on kahden kapaturskan sikiö. Mutta varma on, että, kun hän heittää vettään, virtsa heti hyytyy jääksi; että se on totta, sen tiedän minä, ja että hän on kyvytön pelinukke, siitä ei ole epäilystäkään.
HERTTUA. Olette leikkisä ja hieman julkisanainen.
LUCIO. Mitä hittoa, eikö ole sydämmetöntä vallattoman housunlämsän takia viedä mieheltä henki? Olisiko herttua, joka nyt on poissa, koskaan tuommoista tehnyt? Ennenkuin hän olisi miestä hirtättänyt sadan äpärän takia, ennen hän olisi maksanut tuhannen ruokarahat. Hän ei ollut mikään kuortaja, kyllä hän ruokansa otti, ja siitä hän oppi armeliaaksi.
HERTTUA. En ole koskaan kuullut poissa olevaa herttuaa syytettävän nais-urooksi; hänellä ei ollut semmoiseen halua.
LUCIO. Oi, hyvä isä, siinä erehdytte.
HERTTUA. Mahdotonta!
LUCIO. Mitä? Eikö herttua? Kyllä vain! Entä tuo viisikymmenvuotias kerjäläisvaimo, jonka almulippaaseen hän aina tapasi pistää kultarahan? Herttualla oli kyllä ne metkunsa; ja hän joskus ryyppäilikin, uskokaa pois.
HERTTUA. Teette, totta totisesti, hänelle vääryyttä.
LUCIO. Isä, minä olin hänen uskottunsa. Aika velikulta se herttua oli; ja luulen tietäväni syynkin hänen lähtöönsä.
HERTTUA. Saanko tietää sen syyn?
LUCIO. Ette, — suokaa anteeksi, se on salaisuus, ja on pidettävä hampaitten takana. Mutta sen verran voin teille kuitenkin ilmaista: — suurin osa alamaisia piti herttuaa viisaana miehenä.
HERTTUA. Viisaana? Tietysti hän se olikin.
LUCIO. Sangen pintapuolinen, taitamaton ja mitätön mies.
HERTTUA. Tämän te sanotte joko kateudesta tai tyhmyydestä tai erehdyksestä. Koko hänen elämänsä juoksu ja, se tapa, millä hän on valtion laivaa ohjannut, voisi, jos vakuutta tarvittaisiin, antaa hänestä paremman todistuksen. Jos katsotaan vain sitä, mitä hän on aikaan saanut, niin täytyy kateimmankin myöntää, että hän on oppinut, valtiomies ja soturi. Siis puhutte älyttömästi, taikka on älynne, jos sitä teissä on, suuresti ilkeytenne pimittämä.
LUCIO. Hyvä herra, minä tunnen hänet ja rakastan häntä.
HERTTUA. Rakkaus puhuu paremmalla tiedolla ja tieto suuremmalla rakkaudella.
LUCIO. Niin, herraseni, tiedän mitä tiedän.
HERTTUA. Sitä tuskin uskon, koska ette tiedä mitä puhutte. Mutta jos herttua joskus palaa — niinkuin kaikki hartaasti soisimme — niin pyytäisin, että suvaitsisitte vastata hänelle sanoistanne: jos puheenne on todenperäistä, niin on teillä myös rohkeutta sitä puolustaa. Minun on velvollisuus siihen teitä vaatia; siis olkaa hyvä, sanokaa, mikä on nimenne.
LUCIO. Nimeni on Lucio, hyvä herra; herttua hyvin minut tuntee.
HERTTUA. Hän on paremmin teidät tunteva, jos elän minä siksi, että voin antaa hänelle tietoa teistä.
LUCIO. Minä en teitä pelkää.
HERTTUA. Oo, toivotte, ettei herttua enää palaisi, tai pidätte minua liian viattomana vastustajana. Ja itse asiassa en voikaan teitä suuresti vahingoittaa; te kyllä vannotte, ettette ole koskaan tätä sanonut.
LUCIO. En, ennen menen vaikka hirteen; erehdyt, isä, minun suhteeni. Mutta ei sen enempää tästä. Voitko sanoa, tuleeko Claudion huomenna kuolla vai eikö?
HERTTUA. Miksi hänen tulisi kuolla?
LUCIO. Miksikö? Siksi että on täyttänyt pulloa suppilon kautta. Soisin, että herttua, josta puhumme, jo pian tulisi kotiin. Tuo kykenemätön sijaishallitsija saattaa pidättäymisellä koko maakunnan kansattomaksi: varpusetkaan eivät saa pesiä hänen talonsa räystään alla, siksi että rakastelevat. Herttua olisi pimeyden työt varmaankin jättänyt pimeyteen; hän ei olisi koskaan tuonut niitä päivän valoon. Oi, jos hän olisi kotona! Niin, tuo Claudio saa nyt kuolla siitä, että on vähän helmoja nostellut. Hyvästi, hyvä isä! Rukoilen, että rukoilisit puolestani. Herttua, sanon sen vielä kerran, syö kyllä lihaa perjantaisin. Hän on tosin jo aikansa elänyt; mutta sanon sittenkin, että hän suikkaisi suuta kerjäläiselle, vaikka tämä haisisi hapanleivältä ja sipulilta. Sano, että minä olen sen sanonut. Hyvästi!
(Menee.)
HERTTUA.
Ei moitteen likaa suuruus eikä valta
Voi välttää; puhtain hyve parjaajalta
Saa iskun selkään. Sit' ei kuningasta,
Jok' estäis herjakielen puremasta.
Mut kuka tuossa tulee?
(Escalus, vanginvartija, parittaja-akka
ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
ESCALUS. Pois! Viekää hänet tyrmään!
PARITTAJA-AKKA. Rakas, hyvä herra, armahtakaa; teidän korkeutenne on tunnettu lempeäksi mieheksi, — rakas, hyvä herra!
ESCALUS. Kahdesti ja kolmasti varoitettu, ja aina vain sama rikostyö! Tämä voi jo julmistuttaa ja saattaa raivoon itse laupeudenkin.
VANGINVARTIJA. Parittajana yksitoista vuotta yhtä mittaa, teidän korkeutenne luvalla!
PARITTAJA-AKKA. Armollinen herra, tämän kaiken on eräs Lucio minulle laittanut. Neiti Kaisa Hunnikolle hän teki lapsen herttuan aikana; lupasi naida hänet; lapsi tulee vuoden ja kolmen kuukauden vanhaksi ensi Vilpun ja Jaakon päivänä; olen itse sitä ruokkinut, ja nähkääs nyt, kuinka hän menettelee kanssani!
ESCALUS. Se mies on tunnettu irstaisuudestaan: Kutsukaa hänet eteemme. — Pois tuo naikko tyrmään! Kas niin, ei sanaakaan enää!
(Parittaja-akka ja oikeudenpalvelijat poistuvat.)
Vartija, virkaveljeni Angelo ei taivu; Claudion täytyy huomenna mennä kuolemaan. Toimita hänelle pappi ja kaikki, mitä kristilliseen valmistukseen tarvitaan. Jos veljeni olisi yhtä säälivä kuin minä, niin olisivat Claudion asiat toisin.
VANGINVARTIJA. Armollinen herra, tämä munkki on ollut hänen luonaan ja valmistanut häntä kuolemaan.
ESCALUS. Hyvää iltaa, hyvä isä!
HERTTUA. Armo ja rauha teille!
ESCALUS. Mistä olette?
HERTTUA.
En tästä maasta; sattuma mun tänne
Ajaksi saattoi. Hurskaan munkiston
Min' olen jäsen, Roomast' äsken tullut
Eräissä pyhän isän asioissa.
ESCALUS. Mitä uutta maailmalta?
HERTTUA. Ei muuta mitään, kuin että rehellisyyttä vaivaa niin ankara kuume, että ainoastaan hajaumus sen parantaa. Uutta vain kysytään; on yhtä vaarallista vanheta jossakin elämän toimessa, kuin on kunnollista järkähtämättä pysyä tehtävässään. On tuskin enää sen verran luottoa, että voisi mennä takaukseen yhteiselämän turvallisuudesta, mutta niin paljon takauksia, että toivoisi kaiken ystävyyden hiiteen. Tämän arvoituksen ympärillä pyörii koko maailman viisaus. Tämä uusi on kylläksi vanhaa, mutta kuitenkin jokapäiväistä uutta. Sanokaa, millainen oli herttua mielialaltaan?
ESCALUS. Sellainen, että, ennen kaikkea muuta, koetti päästä tuntemaan omaa itseään.
HERTTUA. Mitkä olivat hänen mieli-ilojaan?
ESCALUS. Enemmän mielissään nähdä muita iloisina kuin iloissaan siitä, mikä häntä itseään miellyttäisi: mies, joka kaikessa tiesi määrän. Mutta heittäkäämme hänet oloihinsa, rukoillen vain, että koituisivat hänelle onneksi; ja sallikaa minun kysyä, miten valmis Claudio oli kuolemaan. Olette, kuulen ma, käynyt hänen luonaan.
HERTTUA. Hän myöntää, että hänelle ei ole väärällä mitalla oikeutta mitattu, ja tyytyy nöyränä lain tuomioon; kuitenkin oli hän, heikkoutensa viekotuksesta, antautunut moneen pettävään elämisen toivoon, joita vähitellen olen koettanut hänessä tukahuttaa; ja nyt hän on valmis kuolemaan.
ESCALUS. Olette täyttänyt lupauksenne taivaalle ja tehnyt vankia kohtaan kaikki, mihin kutsumuksenne teitä velvoittaa. Olen tuon mies-raukan puolesta puuhannut minkä säällisesti olen voinut, mutta virkatoverini on pitänyt niin ankarasti kiinni oikeudesta, että minun pakostakin on täytynyt sanoa hänelle, että hän totisesti on itse oikeus.
HERTTUA. Jos hänen oma elämänsä vastaa hänen menettelynsä ankaruutta, niin on se hänelle kaunistukseksi; mutta jos hän itse sattuu hairahtumaan, niin on hän lausunut oman tuomionsa.
ESCALUS. Menen nyt vankia tervehtimään. Herran haltuun! —
HERTTUA.
Rauha teille!
(Escalus ja vanginvartija menevät.)
Ken miekan saanut taivaalt' on,
Hän puhdas olkoon, nuhteeton,
Hurskauden esikuva,
Hyveiss' aina kaunistuva,
Ett' ei muille taakkaa lois,
Mit' ei itse kantaa vois.
Voi miestä, joka muita huosii
Paheista, joita itse suosii!
Voi Angelota: muiden vaan
Syyt näkee, mut ei omiaan!
Pahetta piilee saastaisinta,
Miss' enkelin on ulkopinta.
Ne tekohurskaan teeskelyt
On usein ajan pettänyt:
Hienoista vain näet lukinkinaa,
Mill' aimo harkkoja hän hinaa.
Nyt ansaan joutuu kehno työ:
Lord Angelo, kun tulee yö,
Jo halaa entist' armastansa;
Näin viekas löytää viekkaampansa.
Petoksin petos luusitaan,
Ja vanha liitto uusitaan.
(Menee.)