KAUKOMIELI:
En oo pelkuri mä ollut ennen, enkä vastakana!
Kotona on mulla miekka säkenöivä säilärauta, jok' on Hiidessä hiottu jumalissa kirkastettu. Sillä suistan surman suuhun vihollisen jok'ikisen, sekä suurennan sukuni laajennan lajini kaiken.
KYLLIKKI (itkien):
Joutenpa poloinen synnyin, jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin, jos nyt joudun joutavalle, miehelle mitättömälle, suojihin sodan kävijän, aina tuiman tappelijan.
KAUKOMIELI (Kyllikkiä hyväillen):
Kyllikki sydänkäpyni, minun maire marjueni, ellös olko milläkänä…! En sua pahoin pitäne: sylissäni syödessäni, käsissäni käydessäni, sivullani seistessäni, vieressä venyessäni.
Mitäpä sinä sureksit,
mitä huolien huokaelet?
Lehmittyyttä? Leivättyyttä?
Vaiko muun elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä! Mont' on lehmeä minulla, monta maidon antajata: yks' on suolla Muurikkinen, toinen mäellä Mansikkinen, kolmas Puolukka palolla. Ne on syömättä soreat, katsomatta kaunokaiset, ei oo illoin kytkemistä, eikä aamuin laskemista, heinävihkon heittämistä, suolan suuruksen surua..
KYLLIKKI (ilostuen ja Kaukomieltä hyväillen):
Oi sä Ahti, lemmen poika, minusta jos neittä mielit ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi, niin valat ikuiset vanno et sotia käydäksesi kullankana tarpehella, hopeankana halulla.