HEIKKO SOTURI.
Hän jätti kalliin kotimaan, niin uhmas sydäntään, ja riensi kauas maailmaan vain miekka kädessään.
Sai temmelteessä taistelun
jo voiton onnekkaan,
— kun näki laihon kaadetun
niin itki katkeraan.
Pois raivas tieltä ystävän,
ken näki kyynelet.
Yön tuskan jälkeen polki hän
taas surman askelet.
Sai töistään nimen peljätyn
ja sotakunnian;
vaan kaipas silmää lemmityn
ja kättä kantajan.
Kun kuoli, vietiin kammioon hän tykinjyskehin, vaikk' itkuvirsin kalmistoon ois saatu kauniimmin.