Aamupuhde. Ripsa, Marva ja Tuulikki puuhailevat aamuaskareissaan, Ripsa takan luona, Marva ja Tuulikki värttinöineen. Päre pihdissä, toinen takan luona palaa.
RIPSA (tähystäen ulos). Taas kohta valkenee päivä, odotuksen ja ikävän uusi päivä. Ken niiden luvun enää muistaa. Koska palannevat Kalevan pojat, urhot kohen kotia saavat? Pitkä on matka maan rajalle, Vennään vainolainen viekas.
TUULIKKI. Niin on minulla mieli kuin jo pian palaisivat. Saatais tuimat tulotanssit!
MARVA. Tuuli on Tuulikin mieli. — Vaikka näin minäkin unen, aivan ennen heräämistä. Mut' en tiedä…
RIPSA. Hyväkö oli se uni, vaiko viesti pahan peikon?
MARVA. En tiedä hyväksikö vai pahaksi. Aamun kaiken olen arvioinut. Mutta tällainen oli uni: Vanha Karhu, Kalevan päämies, kotia palasi. Kansa juhlien vastaanotti. Mutta pian muuttui juhlakulkue vainajansaatoksi, vanhaa Karhua kalmistoon vietiin. Kaksi orhia heimon päämiestä veti, toinen valkoinen, toinen musta orhi. Minä sintsistä tähysin, kun saattue ohi kulki. Ja juuri tällä kohdalla orhit riivaantuivat. Ajomies kiivaasti kehoitti, mutta eivät askelta eteenpäin astuneet enää. Pystyyn karkasivat, musta orit valkean kurkkuun sai hampaansa, veri hangelle roiskahti, ja niin nujertui valkea orit. Tällaisen näin unen, sit' olen aamun aprikoinut.
TUULIKKI. Marva aina vain ikäviä unia näkee.
RIPSA (vakaasti miettien). Valkonen orit veriinsä nujertui. Se ei hyväksi uni.
TUULIKKI. Toki ensin juhlat saatiin, ilon juhlat.
MARVA. Ei se ollut pitkä ilo.