Kuskimme ajoivat näet kilpaa.
Hänen vaununsa pysähtyivät komean myymälän eteen — minun myöskin. Hän astuu alas vaunuista ja menee sisään — minä teen samoin.
Yhtä haavaa astuimme vaunuista, yhtä haavaa menimme sisään.
Hän katsoo minuun hämmästyneenä, silmäilee minua kiireestä kantapäähän ja minä huomaan, että hänen kasvonsa ovat kauniimmat kuin jalat, silmät kauniimmat kuin kasvot ja vartalo vielä silmiäkin kauniimpi.
Kauppias katsoo kysyväisesti minuun, sanoo sitte: "Mitä suvaitsette?"
Vieressäni kuulen sointuvan äänen: "Näyttäkää silkkikankaita!"
Tämä taivaallinen ääni saattaa koko olentoni väräjämään.
Mikä oli luonnollisempaa kuin että minäkin hänen jälkeensä kuiskaan:
— Näyttäkää silkkikankaita!
— Minkä värisiä?