Liikamenoja siis — 200 floriinia.
Tilani alkoi minua kiukustuttaa! Kärsivällisyyteni oli lopussa.
Jancsi huomasi sen.
— Armollista herraa suuresti vaivaa se, ettei voi tutustua armolliseen rouvaan. Mitä annatte minulle, jos laitan niin, että hän ottaa teidät vastaan?
— Jancsi, kuules, hävyttömyydelläkin on rajansa. Julkeita palvelijoita minun on tapa ajaa pois.
— Minä en tee sitä julkeudesta, vaan säälistä. Armollinen herrahan laihtuu laihtumistaan.
Jancsin äänessä oli todellista, vilpitöntä osanottoa.
Minä lepyin. Entä jos tuo veitikka todellakin voisi keksiä keinon tahi ainakin opastaa oikealle tielle?
— No Jancsi! Sinä päivänä, jolloin armollinen rouva kutsuu minut luoksensa, on sadan floriinin seteli kourassasi.
Kolmantena päivänä antaa Jancsi minulle pienen kirjeen: