Vieressämme olevaan aukkoon oli kiinnitetty paksu touvi, jonka toisen pään setä nyt sujautti alas aukosta. Se ylettyi vedenpintaan asti, ja minuuttia myöhemmin istuimme sedän kanssa veneessä Tomin vieressä. Tom katseli niin hartaasti kädessään olevaa esinettä, että hän tuskin huomasi saaneensa seuraa. Hän ei edes muistanut pukea vaatteita päälleen.
Esine jota Tom niin innokkaasti katseli, oli vanha neliskulmainen Ruotsin plooturaha, jonka kulmiin ja keskelle oli leimattu arvomerkintä. Tuollaisia rahoja näkee meidän kulmillamme monessakin talossa. Niiden uskotaan tuottavan talolle onnea, ja siitä syystä ne onnistuvat usein välttämään muun kupariromun kohtalon — sulattamisen ja kahvipannuksi valamisen. Myöskin Tom oli nähnyt näitä rahoja useammankin kuin kerran, mutta silti hän tarkasteli tätä juuri löytämäänsä plootua aivan erikoisella hartaudella. Hetken kuluttua hän huokasi ja sanoi, että "ei tätä voi kukaan kristitty ihminen ymmärtää". Sitten hän ojensi rahan sedälle ja alkoi pukea likomärkiä vaatteita päällensä väännettyään enimmän veden niistä.
Raha oli neliön muotoinen, noin kuudentoista tai kahdeksantoista sentin levyinen ja pituinen kahden taalarin plooturaha. Leimapuoli oli aivan tavallisen näköinen. Mutta rahan toisella puolella näkyi useita viiruja ja naarmuja, jotka eivät näyttäneet itsestään syntyneiltä. Pikemminkin ne oli piirretty siihen veitsenkärjellä tai jollakin muulla terävällä esineellä. Ne näyttivät muodostavan jonkinlaisen kokonaisuuden, mutta raha oli niin paksussa homeessa, ettei kaikkia viiruja voinut erottaa eikä kuvioista saanut siis täyttä selkoa.
Kiipesimme touvia myöten takaisin maan pinnalle, ja pian Tom saatiin lämmittelemään itseään työpajan lämmityslaitteella.
Tom oli aloittanut etsintänsä keittiöstä. Hän oli lukenut monenlaatuisista laskuluukuista ja salakäytävistä, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa, eikä hän voinut kuvitellakaan vanhaa merisissien tukikohtaa, jossa ei sellaisia olisi. Hän aloitti siis etsintänsä siinä varmassa uskossa, että jokin salakäytävä tai sellainen varmasti löytyisi. Ehkäpä onkin niin, että nykymaailma on vailla kaikkia salaperäisyyksiä vain siitä syystä, ettei sellaisiin uskota. Mutta Tom uskoi, ja ilmeisesti siksi hänen toiveensa toteutui odottamattoman pian. Tom sanoi itse, että se tapahtui liiankin nopeasti. Salakäytäväthän pitäisi löytää vasta pitkällisten etsiskelyjen jälkeen. Mitäpä iloa niistä muuten olisikaan! Joskus sentään tapahtuu sellaista, että salakäytävä löytyy melkein itsestään. Näin oli Tomillekin käynyt. Tom luokitteli nopeasti löytämänsä salakäytävän tuohon jälkimmäiseen luokkaan ja oli löydön helppoudesta huolimatta siihen tyytyväinen. Saattoihan asumuksessa olla toisiakin salakäytäviä, kukaties hyvinkin vaikeasti löydettäviä.
Tom oli lukenut kymmenistä kirjoista, että oikean salakäytävän ovi on kätketty aina nimenomaan seinäpaneeliin ja että se avautuu jollakin salaisella pontimella tai muulla metkulla. Niinpä hän päättikin aloittaa etsinnät juuri seinäpaneelista. Hän nosti useita seinällä riippuvia keittoastioita lattialle, etteivät ne haittaisi hänen tutkimuksiaan. Tomilla ei ollut tapana hätiköidä toimissaan, kaikki oli suoritettava perusteellisesti. Joku kasarinvarsi sattui silloin takertumaan koukkuunsa niin lujasti, että koukku irtosi paneelista. Kun Tom yritti työntää sitä takaisin paikoilleen, antoi kokonainen paneelilevy periksi, ja Tom suistui suin päin käytävään luisuen hetkessä sen toiseen päähän asti, Käytävässä oli ollut pari koivupensasta, ja kun Tom näki niiden välistä veden vilahtavan, hapuili hän käytävän seinistä tukea. Silloin hän oli saanut käteensä plooturahan, joka oli ollut käytävän seinän ja lattian väliseen rakoon pistettynä.
Tomin suistuessa veteen oli raha luiskahtanut hänen kädestään.
Hiekkaisella pohjalla se näkyi kuitenkin selvästi, ja sukeltamalla oli
Tom saanut sen uudestaan haltuunsa.
Esko-setä arveli plootun olevan tämän talon onnenraha, joka oli kätketty tuohon koloon. Mutta koska se oli nyt tullut päivänvaloon, voisi sitä säilyttää yhtä hyvin jossakin pöytälaatikossa kuin entisessä kolossaan. Mutta Tom ei uskonut, että rahaa oli säilytetty vain sen takia, että se oli talon onnenraha. Hän väitti, että joku salakuljettaja oli halunnut piilottaa sen tovereiltaan ja pistänyt sen siksi käytävän rakoseen. Se oli arvatenkin ollut miehestä enemmän kuin kahden taalarin arvoinen. Joka tapauksessa Tom halusi puhdistaa rahansa voidakseen "lukea", mitä siihen oli piirretty.
Tomin hangattua homeen rahan pinnalta näkyi piirros selvästi. Kirkastetulla pinnalla näkyivät ohuimmatkin raaputukset vihertävinä juovina.
Minä ja Esko-setä olimme molemmat sitä mieltä, että piirros esitti puuta, jonka latvassa istui apina. Apina oli suhteettoman suuri puuhun verrattuna. Mutta tuollaisia perspektiivivirheitä sattuu taitamattomalle varsin helposti. Ja mikään taiteilija ei piirroksen tekijä ollut — sen näki selvästi, vaikka piirros olikin kovin huolellisesti tehty.