Näissä puuhissa olimme sortuneet ainakin kaksi kilometriä rannasta, jossa erotimme kaksi ihmishahmoa seuraamassa kamppailuamme. Arvatenkin he olivat emännöitsijä ja isäntärenki. Tom siirtyi peräsimeen ja minä kokkaan irrottamaan venettä ajoankkurista. Yritin ensin saada touvin veneeseen, mutta siihen eivät voimani riittäneet. Kaikkeni ponnistaen onnistuin saamaan ketjut veneeseen, mutta touvi minun oli leikattava poikki. Hyvä touvi ja kymmenen syltä upo uutta köyttä joutui meren saaliiksi, kala-ammeesta puhumattakaan. Ja jos se isäntärengistä riippui, niin siinä meni minulta parin kuukauden palkka saman tien.
Jos isopurje olisi pitänyt nostaa pelkästään purjevarvan avulla kuten usein on pakko, olisimme olleet pahassa kiipelissä. Mutta onneksemme ei isäntävainaja koskaan hyväksynyt tuota "moukkamaista" tapaa, jota käytettäessä ei mastohelmaköyttä saa millään tiukoitetuksi, vaikka nostamassa olisi kaksikin miestä. Molemmat purjeet nostettiin nostoköydellä, ja tässä veneessä isonpurjeen purjevarpakin oli kiintonainen. Kun purje oli alhaalla, oli varvan ylänokka kiikkanuoralla maston päästä irti ja purjeen yläkorva nostettiin varvan nokkaan vetimellä. Näin kävi purjeen nostaminen helposti yhdeltäkin mieheltä. Korjattuani vähän paria reivinuoraa ei purjeessa näkynyt pienintäkään poimua.
Kuuden sylen pituinen kälviäläisveneemme oli hurja menijä myötäisellä ja lousituulellakin, mutta kovalla tuulella risteillessä se sortuu matalapohjaisena helposti. Meillä oli nyt pari pientä purjelappua ylhäällä, mutta huomasimme jo muutaman luovin tehtyämme, ettemme tule näillä vaatteilla pääsemään minnekään. Ja enempiä purjeita ei aluksemme tällä tuulella kestänyt. Suojanpuoleinen parras oli jo nyt painumassa veden alle, ja tuulen puolelta tuli koko ajan pärskeitä veneeseen.
Vielä muutamia luoveja tehtyämme näimme jo selvästi, ettemme enää kauan jaksa pitää venettä tyhjänä. Ainoa pelastuskeinomme oli laskea peräntakaista, mutta sekin oli tällaisella myrskyllä epävarma. Keulapurjeen ensimmäinen reivi oli kuitenkin laskettava, sillä muuten ei vene ehtisi aaltoja pakoon.
Tiesin hyvin kuinka vaarallista tällainen purjehtiminen on, mutta kuten sanottu se oli nyt ainoa mahdollisuutemme. Aikaisemmin olin vain kerran ollut myrskyllä mukana peräntakaista purjehdittaessa. Eno oli silloin peräsimessä, ja hänen tottumuksensa olikin hyvään tarpeeseen. Jos vene yrittää ruveta mutkailemaan, on jokaiseen yritykseenkin vastattava nopeasti peräsimellä. Sillä jos kääntyminen pääsee hyvään alkuun, on peräsimen käyttö silloin myöhäistä; vene kääntyy laitatuuleen ja täyttyy vedellä äkkiarvaamatta.
Tiesin jokseenkin varmasti, etteivät aallot tulisi saavuttamaan meitä. Silti emme uskaltaneet laskea suoraan myötäiseen, koska ohjaus olisi ollut liian epävarmaa. Käänsimme siis myötätuuleen, mutta otimme tuulen siinä määrin alahangan puolelta, että pystyimme pitämään molemmat purjeet jalustettuina ylähangan naapeista. Keulapurje oli nyt jalustettava tiukalle estämään äkkinäisiä luoveja, mutta isopurje sai vetää täydellä voimallaan.
Kääntäessämme aluksen myötätuuleen tapahtui äkillinen muutos. Meistä tuntui kuin myrsky olisi käskystä tauonnut. Häpeäkseni huomasin, että olin unohtanut kääntyä parhaimman ohjaajan puoleen, mutta en unohtanut kiittää häntä nyt tapahtuneesta hyvästä käänteestä. Käteni menivät ristiin.
Vene kiiti huimaavaa vauhtia eteenpäin, mäkeä ylös ja toista alas. Omituinen kammottava tunne pani meidät aina kyykistymään noustessamme aallon harjalle, siellä lensi vähän vaahtoa veneen yli ja taas lähdettiin samaa huimaavaa vauhtia aallon rinnettä alas. Aallot nousivat joka kerta melkein peräkeulan tasalle, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet pääsemään veneeseen.
Tätä pelottavaa poukkoilua jatkui toista tuntia. Keväisen yön hämärä laskeutui meren päälle ja herätti meissä epämääräisen toivon, että aaltojen valta vaimenisi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, aaltojen voima näytti pikemminkin kasvavan, Mahtavasti kohiseva pauhu rupesi kuulumaan tuulen alta, ja meren pinta edessämme vaaleni yhä enemmän. Pian oli koko näköpiirimme yhtä kihisevää vaahtokenttää.
— Tyrskyjä keulan puolella, huusi Tom ja hypähti seisomaan juuri samalla hetkellä, kun musta kallio vilahti ohitsemme alahangan puolelta.