— Se on muita, halvempia varten, meidän sukumme on paikkakunnan aatelissuvuista vanhin.
— Ulkomaalainen nousukassuku — tässä kirkossa olemme me ensimäisiä.
— Vastaleivottu knaappisuku, se voi olla ensimäinen siellä, missä ei ole arvokkaampia…
Näihin asti olivat rouvat vaihtaneet sanoja verrattain hiljaisella äänellä miesten vielä seistessä äänettöminä vastakkain. Vaan tuo keskustelu oli yhä tulistanut heidän kiihtyneet mielensä, ja nyt kääntyi rouva Sass jyrkästi miehensä puoleen, lausuen kovalla äänellä:
— Henrik, avaa tuo ovi!
Ja översti Sass teki liikkeen lähemmäs.
— Ylemmän aatelisarvoni ja sitä seuraavain oikeuksieni nimessä saatan minä perheeni tähän penkkiin.
Mutta pohteestaan punakkana ja vaahdossa suin hyppäsi Eerik Henrikinpoika hänen eteensä.
— Minun ruumiini yli menet siihen penkkiin, muuten et.
Ääni oli jo käynyt kovemmaksi molemmilla puolin, yhtaikaa kirkuivat sekä miehet että naiset, kukin koettaen saada pistoksensa ylinnä kuulumaan. Översti Henrik Sassissa kiehui jo vanha sotilasveri, hän huusi kuin lipullistaan komentaen: