— Dank schön!
Seuraavain tanssikappalten aikana me, kavaljeerit, "satsasimme" kahden omenahentusen hinnan ja pistimme sen, valkoisessa paperissa, Lisbetin kouraan. Ja nuo suuret silmät välähtivät taas niin somasti.
Sitten me kiihkeästi odotimme Schmidtin kahta laulukappaletta, joista me aina koko viikoksi saimme hauskuutta.
Jo tuli toinen. Ukko lauloi vanhan positiivinsa mukana:
Zu Strassburg, zu Strassburg Ohne Soldatén.
Meitä huvitti kovin tuo koron poljenta viimeisessä sanassa: Soldatén. Koko viikon me hoimme sitten samaa, kesken leikkejä ja kesken lukujakin, parodioiden sitä jos johonkin tapaan.
Esimerkiksi:
Ah, annapas, annapas Tuo kirja mullén!
Tahi:
Mut seisoipas, seisoipas Nurminén nurkáss'!