Sen tehtyään lähti hän taakseen katsomatta kiidättämään Suonperää kohti. Puolimatkalla laski jännitetyn jousensa vasemmalle olalleen ja ampui taakseen. Sitte lähti taaskin hyvää vauhtia eteenpäin.
Ei ollutkaan hän ensi kertaa kesällä suksilla käymässä. Oli varta vasten tehnyt pystynokkaiset kesäsukset, jotka eivät mättäisiin tarttuneet.
Hikeä pyyhki mies, kun tuli Suonperän pihaan. Sinne oli jo poikakin ehtinyt hevosen kanssa.
Isä hyppäsi rattaille, käänsi hevosen pään kotoa kohti ja alkoi ajaa. Pojan kysymyksiin vakasta ja matkasuunnan muutoksesta vastasi hän:
"Ei puhuta niistä ennenkuin kotona."
Kodissa, eukkonsa ja lastensa suureksi kummastukseksi ja mielihyviksi, isä, Korvenkasken isäntä, itse kertoikin kaikki. Siitä ne tiedetäänkin.
Ja siihen se silloin rutto loppui.
* * * * *
Mutta ensi talvena kun oli niin kova pakkanen; että vesi ilmaan heittäessä tuli rakeina alas ja nurkat paukkuivat kuin mörsärit sodan aikana, lähtivät Korvenkasken miehet suolle menemään, isä itse ruunalla ajaen, halkoja reessä, ja pojat edellä suksilla.
Siellä aukaisi hän, Korven Pekka, vakan.