Aika ei ollut vielä tullut, uhriin ei saanut vielä koskea. Kuolema painoi oven hiljaa kiinni ja lähti pettyneenä tiehensä.
Ystävät riensivät onnittelemaan ja puristamaan Penttisen käsiä.
"Miltä sinusta nyt tuntuu, vanha, paljon kokenut setä?" kyselivät.
"Iloiselta. Ihmisen pitää olla aina valmis sata vuotta elämään, huomenna kuolemaan."
"No sillä lailla!" riemuitsivat ystävät. "Mutta tule nyt meidän mukanamme paljastamaan rikkaitten ja ylimysten itsekkäisyyttä!"
Vanhus naureskeli:
"Eihän siinä mitään paljastamista ole, se on alaston ennestäänkin."
"Niin, mutta pitäisi heille huomauttaa."
"Niinpä kyllä. Mutta eivät he huomauttajaa usko, enempää kuin köyhätkään, ennenkuin oppivat lähimmäistään rakastamaan."
Vieraat tulivat ulos. Eräs sanoi: