— Nasen hierher! ärjyy luutnantti. Vääpeli ilmoittaa komppanian. Odotetaan hetkinen. Herra hauptmanni tulee. Kaikki miehet katselevat vasemmalle, alokkaat muita uteliaammin. Solakka, hienopiirteinen aatelismies, hauptmanni von Coler, astuu ensiluokan rautaristi rinnassaan komppanian eteen. Samat temput kuin äsken uudistuvat jälleen.
— Guten Morgen dritte Kompanie! Tervehdyksen vastaus vyöryy jyrinänä läpi rivin. Rinnallani seisova toverini kuiskaa, että von Coler on pidetyimpiä komppanianjohtajia pataljoonassamme ja innokkaimpia Suomiystäviä.
— Lähtekää! hän komentaa.
Luutnantti astuu komppanian eteen pullistaen keuhkojaan. Komennon mukaan muodostuu ryhmärivistö ja komppania marssii kentälle. Karjalaisten laulu kajahtaa voimakkaasti kylän läpi marssittaessa.
Laajalla kentällä näkyy kaikkialla suomalaisia poikia harjotuksissa. Todellakin innostuttava näky. Kotona Suomessa on venäläinen sotaväki vallitsemassa ja komentelemassa. Oma sotalaitos on hävitetty ja kansa riisuttu aseista. Mutta täällä kaukana vieraassa maassa suomalaiset joukot harjoittelevat tulevaa vapaustaistelua varten. Näihin aikoihin vallitsee joukossa vielä voimakas henki. Jokainen pitää kunnianasianaan kestää mitä rasituksia tahansa ja todistaa saksalaisille suomalaista kestävyyttä ja kuntoa.
Vasta-alkajat eivät pariin ensi viikkoon saa kivääriä. Heidän harjoituksensa ovat vapaaliikkeitä, sotilasvoimistelua, mikä tosin suomalaiseen voimisteluun verraten on sangen alkuperäistä ja yksipuolista, mutta omiaan kehittämään erikoisia sotilaalle tärkeitä lihaksia.
Lockstedtin laajat harjoituskentät ovat tammikuussa raskaan, ikävän näköiset, — silmän kantamattomia tummia aukeita, siellä täällä metsäkaistaleita kuin saaria meressä. Sateella kentät ovat liejuisia, mutta kuivuvat ihmeen pian. Noilla laajoilla nummilla muodostuu ahkerassa työssä ja harjoituksissa suomalainen jääkäripataljoona.
Rekryytin ruumis ensin norjistetaan ja terästetään. Harjoitus aletaan päästä. Sitä käännellään ja kierrellään joka puolelle, niin että niskasuonet rutisevat — samoin sitten vartaloa ja joka jäsentä erikseen. Aluksi liikkeet tuntuvat verrattain turhanpäiväisiltä, mutta seuraavana päivänä niiden vaikutus tuntuu. Lihakset ovat niin kipeät, että tuskin kävelemään pääsee. Siten sivilistinen kankeus ja saamattomuus karsitaan uudesta tulokkaasta.
Sotilaalla on juhlahetki, kun hän ensi kerran saa kiväärin. Sitä tutkitaan ja silitellään. Mutta sotilaan pitää tuntea aseensa täydellisesti. Erikoisilla oppitunneilla kiväärin eri osat irroitetaan ja selitetään. Lopuksi aliupseeri pitää puheen sotilaille kiväärin hoidosta:
— Te olette nyt saaneet kiväärin. Kivääri on sotilaan morsian. Teidän pitää huolehtia siitä kuin silmäterästänne. Sen täytyy aina olla mallikelpoisessa kunnossa. Ei ruostepilkkuakaan saa näkyä sen teräsosissa, ei tomunhiventä. Hellikää sitä kuin morsiantanne. Se on samalla teidän toverinne, paras turva vaaroissa. Se pelastaa teidät kuolemasta ja surmaa vihollisen! Sitä hellitään ja hoidetaan kyllä. Joka päivä sitä puhdistetaan, rasvataan ja puleerataan.