Harjoitusten yhä jatkuessa kului vielä viikon päivät lähtökäskyä odotellessa. Kun joka pieninkin asia selitettiin oppitunnilla, oli luonnollista, että pari, kolme kertaa esitelmöitiin rautatiematkasta ja käyttäytymisestä sen kuluessa. Juuri ennen lähtöä saapui kolmanteen komppaniaan uusi luutnantti, Lindner nimeltään ja siviiliammatiltaan opettaja. Hänen puheensa olivat aito saksalaismallisia, helppotajuisia, järjestelmällisiä ja perusteellisia. Puhuipa hän mistä tahansa, aihe oli aina jaettu kolmeen osaan.
— Also — — erstens, zweitens und drittens! Mutta näiden kolmen kohdan jälkeen seurasi aina vankka "aber" ja tämän otsakkeen alla kaikki mahdolliset poikkeustapaukset. Hänen esitelmänsä rautatiematkasta oli luonnollisesti myöskin jaettu kolmeen osaan: i) junaan nousu, 2) käyttäytyminen vaunuissa matkalla ja 3) junasta poistuminen. Kaikki muu, mikä ei mahtunut näiden otsakkeiden puitteisiin, selvitettiin aber-sanan jälkeen. Kaikessa tapauksessa noita esityksiä mieli virkeänä kuunteli niiden selvyyden vuoksi.
Toukokuun viimeisen päivän aamuna komppaniat kokoontuivat viimeisen kerran kasarmien pihalle kaikki tamineet mukana. Nuo pitkät, vihreät rivit olivat sotaisen näköiset ja ryhti hyvä. Upseerit asettuivat paikoilleen. Kajahti komennus. Rivistö lähti liikkeelle. Porin marssi raikuu torvista. Kasvot ovat vakavat kaikilla. Niissä kuvastuu pidätetty tarmo ja koura puristaa lujasti kiväärin tukkia. Eräs Lappajärven poika kuiskaa: "Ihan haluttaa itkeä!" — Suomalaiset jääkärit astuivat ensi askeleensa kotimaata kohti. Marssi kävi kylän läpi. Koko väestö oli liikkeellä, ovet, ikkunat auki, nenäliinat liehuivat.
Juna oli valtavan pitkä, onneksi kolmannen luokan vaunuja. Jokaiseen osastoon pakattiin ryhmä kimpsuineen kampsuineen. Torvi törähti, kaikki astuivat vaunuihin. Pitkä, kimeä vihellys. Juna liikkui, maisemat häipyivät taakse, jäi punakattoinen Lockstedtin leiri. Sen kuuluisa Wasserturm painui metsän peittoon.
Liikkeelle lähtiessämme kajahti raikas eläköönhuuto pitkin junaa. Oli kaunis nähdä tuo laaksojen läpi kiemurteleva juna, jonka akkunoiden kohdalla helotti häikäisevä rivi vihreitä pukuja, iloisia, nauravia kasvoja. Eri ikkunoiden välillä kävi hilpeä leikinlasku, vaunusta vaunuun kun lähetettiin sanoja ja komennuksia.
Hiljaa, tavarajunan vauhdilla, porhalsimme eteenpäin. Sotilasjunat kulkevat yleensä hiljaa, milloin ei ole erikoista hätää. Usein ne tekevät pitkiä kierroksiakin, että vakoojain olisi vaikea saada selville, mihin kukin rykmentti kuljetetaan.
Pohjois-Saksan kaupungit kaartuvat ohitse. Lübeck'in asemalta kajahti junan ohi kulkiessa Maamme-laulu. Kaupungin suomalaiset olivat kokoontuneet asemalle lausuakseen viimeiset onnentoivotuksensa Suomen jääkäreille.
Hammersteinissa pistivät erikoisesti silmiin laajat, miltei silmän kantomatkan päähän ulottuvat vankileirit. Leiri lienee Saksan suurimpia. Rautatien molemmin puolin avautuva tasanko on ympäröity korkealla rautalanka-aituuksella. Asunnot ovat kaivetut hietamaahan, vain katot ja ilmareijät kohoavat yli kentän. Ulkona liikkuvien tuhansien vankien enemmistö oli venäläisiä. Näimme taas nuo tutut harmaat sinellit ja nenässä tuntui ryssän haju. Musikat olivat välinpitämättömän näköisiä. Jotkut heilauttivat kättään itäänpäin viitaten kuin sanoakseen: "Menkää vain sinne miesten syöjille sijoille, menkää menehtymään, me jäämme mieluummin tänne."
Yhä eteenpäin yötäpäivää. Ainainen jyrinä ja katseleminen alkoi väsyttää. Miehet makailivat telttakankaissaan, joita olivat ripustelleet vaunun kattoon, toiset nukkuivat penkeillään. Virkeimmät soittelivat huuliharppujaan tai savikukkojaan.
Königsberg — linnoitus, laaja kaupunki jylhine tiilikasarmeineen. Ensimäinen näkemämme juna haavoittuneita saapui vastaan. Se oli pitkä juna, mistä näkyi siteitä, verta ja tuntui formaliinin haju.