— En tiedä varmaan, mutta lukkarin Vaito kyllä tietää.
— Minä kysyn vain sen tähden, että minä joudun ensi syksynä Turkuun kouluun.
— Vai niin; minun pitäisi myöskin mennä nyt syksyllä pääsytutkintoon.
— Äiti sanoi minulle, että meidät pannaan yhteen asumaan, kertoi Antti.
— Soo! Sitä minä en ole tiennytkään, vastasi Reino ja katsahti vielä kerran tuota entistä vastustajaansa kiireestä kantapäähän. Heistäkö tulee nyt asuintoverit ja siis varmat liittolaiset?
Sitten Reino ehdotti, että mentäisiin ulos katsomaan "heidän paikkoja". Kukolan pojat olivat heti valmiit, eikä äideilläkään ollut mitään asiaa vastaan.
Kun pojat saapuivat pihalle, muisti Reino yht'äkkiä, että Vaito ja Anssu olivat metsän reunassa valmiina tulemaan hänen avukseen, jos apua tarvittaisiin. Aluksi tuo tieto painosti häntä. Tuntui aivan kuin hän olisi pettänyt heidät, entiset liittolaisensa ja mennyt vihollisen puolelle, mutta sitten hän päätti paikalla selvittää asian.
Hän vihelsi, ja parin sekunnin kuluttua Vaito ja Anssu olivat veräjän takana. He loivat epäluuloisia katseita Kukolan poikiin. Silloin Reino selvitti asian.
— Tulkaa tänne pihalle. Asia on nyt niin, että nämä Kalle ja Antti ovat minun serkkujani ja me — emme tuota — eiköhän olisi parasta, että ollaan tästä lähtien sovinnossa.
Vaito ja Anssu tulla jörröttivät veräjästä sisälle.