Tämä uusi ilmiö tuli aivan odottamatta. Pojat istuivat nyt tietämättä mihin ryhtyä ja odottivat tuulta. Olihan siinä veneen pohjalla airotkin, mutta kukapa niitä nyt otti esille, kun kerran oltiin purjehtimassa. Mitä kauemmin heidän täytyi tuossa poukamassa viipyä, sitä uhkaavammaksi kävi tilanne, sillä Kukolan ja kirkonkylän pojat olivat tulossa.
Heidän aprikoidessaan ilmestyikin jo ensimmäinen vihollinen laiturille. Nähtyään jokikyläläisten tukalan aseman hän päästi kaikuvan riemuhuudon, ja hänen perässään lappoi koko vihollisjoukko laiturille.
— Kukolan vene vesille, kuului huuto. Kehoitusta seurasi heti toiminta. Jo työnnettiin Kukolan venettä irti laiturista, ja pian se oli täynnä poikia. Rantalan veneessä syntyi hälinää. Yksi huusi sitä, toinen tätä, kunnes lukkarin Vaito otti ylijohdon ja kirkaisi:
— Intiaanikiljunta!
Se neuvo kelpasi. Pojat ottivat orkesterinsa esille, asettivat räikät pyörimään, torvet ja pillit huulilleen, ja tuo kuuluisa intiaanikiljunta kajahti jälleen tyynessä kesäillassa.
Sen vaikutus oli valtava täälläkin. Kukolan veneessä syntyi tavaton hämminki. Eräät hyppäsivät pystyyn, toiset painautuivat veneen pohjalle. Sepän Mikko, pieni, kiharatukkainen miehenalku, hyppäsi suin päin jokeen ja ui laiturille joutuen siten kokonaan eristettyyn asemaan, mutta sieltäkös hän sitten piti ääntä ja kirkui koko ajan kehoitushuutoja omalle puolueelleen.
Aluksi tuli hiljaisuus. Veneet olivat nyt vastakkain, ja vaieten töllistelivät niissä istujat toisiaan. Silloin Jokikylän veneen päällikkö teki kohtalokkaan virheen. Kun hän huomasi, miten voimakas vaikutus intiaanikiljunnalla oli, komensi hän sen uudelleen ja yhä uudelleen.
Kukolan pojat kuuntelivat aluksi kauhuissaan, mutta kun mitään sen enempää ei tapahtunutkaan, häipyi sen vaikutus kokonaan mitättömiin. Ja seitsemännen kerran jälkeen se sai vastauksekseen pilkkanaurun.
— Käydään kimppuun! kuului Kukolan veneestä. Siellä oltiin sotaisella tuulella, sillä eniten harmitti kukolalaisia tuo Jokikylän poikien uusi keksintö — purje. He pitivät kunniaansa pelastettuna vain, jos he kykenisivät repäisemään tuon rääsyn riekaleiksi. Ja nyt he lähtivät tappeluun. Kukolan vene souti kohti, ja pian se kolhaisi voimakkaasti Jokikylän veneeseen. Täälläkin oli jo airot temmattu esille, mutta niillä ja irtonaisilla laudanpalasilla pärskytettiin nyt suuria vesisuihkuja Kukolan veneeseen, josta samalla mitalla vastattiin. Laidoilla olijat joutuivat käsirysyyn. Kuului huutoja ja läiskäyksiä. Ilmassa vesisuihkujen keskellä näkyi nyrkkejä ja käsivarsia, jotka risteilivät keskenään. Lakit lensivät päästä ja tukat törröttivät pian märkinä ja sekaisina.
Ankarimmin riehui Anssu, joka oli varma vielä toisesta selkäsaunasta, jos tässä tappelussa kärsittäisiin tappio. Hän taisteli ei ainoastaan omastaan, vaan myöskin Jokikylän laivaston puolesta. Kankareen Epa taas käytti koko taidollaan hirveän pitkiä käsivarsiaan tarttuen milloin minkin vastustajansa tukkaan ja pöllytti sitä, ilman että vastustaja kykeni ulottumaan edes rintapieliin käsiksi.