— Tolla lailla minä sinua opetan, tolla lailla minä sinua opetan! pauhasi emäntä kyynelsilmin rangaistusta toimittaessaan.
— Ja pappi sinusta tehdään sittenkin — eikä mitään leipäpappia tehdäkään, hän lausui tuikeasti ja lopetti toimituksen.
Reinoon olivat äidin kyyneleet vaikuttaneet niin syvästi, ettei hän iskuja paljon tuntenutkaan. Rangaistuksen kestäessä hän mietti asiaa, ja hänen täytyi kylläkin myöntää, että äiti osaksi oli oikeassa, mutta vain osaksi, sillä mitäpä he olisivat voineet tehdä muuta kuin tapella, kun kerran heidän kimppuunsa käytiin ja vielä keskellä jokea. Kun äiti sitten rangaistuksen lopetettuaan kysäisi:
— Vieläkö sinä nyt aiot kulkea pitkin kyliä tappelemassa? sai hän vastaukseksi sydämistyneen kysymyksen:
— Täytyykö minun sitten antaa Kukolan poikien hakata itseni mäskiksi?
Äiti ei oikein ymmärtänyt asiain keskinäistä suhdetta, mutta hänestä tuntui siltä kuin todenteolla ei voitaisi vaatia, että Reino antaisi vastustelematta hakata mäskiksi itsensä. Mistäpä sitten saataisiin uusi pappi pitäjään, kun tämä vanha kuolisi?
Ja Vendlaa hyvästellessään hän jo puheli:
— Kukolan pojissa on kaikki syy, ne kun ovat isompia ja niin kovin huonon kasvatuksen saaneita, että se on ihan kamalaa, kun ihmiset eivät yhtään välitä lastensa kasvatuksesta.
Reino meni sinä iltana nukkumaan sekavin tuntein. Äiti oli loppujen lopuksi vaatinut häneltä sellaista lupausta, ettei hän koskaan enää tappelisi, ja lopulta pyynnöillä ja uhkauksilla saanutkin pojaltaan lupauksen, että tämä koettaisi, mikäli mahdollista, välttää kahnauksia ja tappelua Kukolan poikain kanssa.
Rauha näytti yön tullen täydelleen palanneen Klemolaankin. Reinokin nukkui, vaikka hänen unensa olivatkin alakuloisia, sillä hänen kotiinpaluunsa ei totta tosiaan vähääkään muistuttanut tunnettua kuuluisaa maalausta "Voittajien kotiintulo".