Humisten pyhät puut puhuvat tarun julki,
hämäriin tuhatvuotten min temppeli sulki.
Pyhän maljan ne tietävät korkean mahdin,
ne tuntevat sen kuninkaallisen vahdin.
Useammat vartijoiks' sen ovat halvat,
ritarillisuus riitä ei, kalskuvat kalvat.
Se vaalijans' itselleen iäks vaatii,
sitovat ikilait ritarillensa laatii.
Elämäks hänelt' ottaa ja vaatii se valan,
hänen nähdä se suo olemuksensa salan.
Elämän yli hälle vallan se antaa,
hänet korkeuteen ylimaalliseen kantaa.
Hänen eestänsä poistaa se ääret ja rajat,
hänen nähdä suo luonnon se salaiset pajat.
Hänen nähdä se suo, mit' on vuossadat luoneet,
pyhät luomisen työt sekä työnteko-huoneet.
Elämään iankaikkiseen silmät se avaa,
sen eess' oman itsensä tuntohon havaa.
Epäpuhdas sen liekkejä nähdä ei saata,
hän maasta on tullut ja etsii maata.