Soi kauhun sävelin ei enää sota, vallitsee maassa rauha, tahto hyvä, levenee leipä, tallaamatta jyvä saa maata maassa, murrettu on ota
nyt kuoleman, niin palatsi kuin kota halvinkin seistä saa, on tyventyvä henkemme myrsky. Suuri, syventyvä lähestyy lepo öistä vartiota.
Kristuksen yö, yö ihmeen, kirkastuksen poloa hellii raastettua maata. Aukaisee tähtisilmä lapsi uksen.
Nyt aika ristiriitojen on laata, on täyttyvä nyt hetki kaipauksen — iäiseen rauhaan, Luoja, lapses saata!
Jouluna 1918.
RAUHAN YÖ.
Ylhäinen yö, ah äänetönnä tummut! Rakkauden, rauhan työhön henget herää, ei vaino, viha tahkoo tuhon terää, ei kalska kalvat, räiky sotarummut.
Valkeiden, arkain kukkain aukee ummut. Joukkonsa hajonneet taas yhteen kerää jaloimmat henget, yhdellä nyt erää kangastaa yössä kirkastuksen kummut.
Oi ihmishenki, kuljit kautta harhain, käy kasvattamaan iki-aatelias, on aineen tappiosi voittos parhain.
Yö valkenee, taas aika uusi koittaa jälestä kärsimysten vakaa, vaatelias. Voi niitä, jotka vainon teillä voittaa!